Tilaa
Jutut

Kriisistä ei vielä hajuakaan – veneiden rekisteröinnit lisääntyivät huhtikuussakin

Korona-kriisin vaikutuksia veneiden rekisteröintiin Suomessa ei näkynyt vielä huhtikuussakaan. Veneitä rekisteröitiin enemmän kuin viime vuoden huhtikuussa.

20.05.2020

TekstiIsmo Virta

Korona kriisin kärjistyessä maaliskuussa suomalaiset venekauppiaat kertoivat, että veneiden kauppaan kriisi ei ole vielä iskenyt. Tuoreimmat rekisteröintiluvut vahvistavat kauppiaiden kertoman.

Vaikka esimerkiksi autokaupassa huhtikuun rekisteröinnit jo putosivat jo reippaasti, veneiden rekisteröinnit olivat huhtikuussakin runsaampia kuin viime vuonna. Ainakin alkuvuoden veneala siis näyttää toistaiseksi selvinneen vaikeasta ajasta hyvin.

Viime vuoden huhtikuussa moottoriveneitä rekisteröitiin 502 kappaletta, tänä vuonna luku oli 532. Kaikkiaan vesikulkuneuvoja rekisteröitiin 674 kappaletta. Erotuksen selittävät lähinnä vesiskootterit.

Kaikkiaan alkuvuoden venerekisteröinnit ovat siis huhtikuun loppuun mennessä roimasti viime vuotta paremmissa lukemissa. Maaliskuun loppuun mennessä kasvuprosentti oli peräti 45. Huhtikuu on kuitenkin ensimmäinen kuukausi, jolloin veneitä rekisteröidään jo suuria määriä.

Venealan alkuvuoden menestys selittyy ainakin hyvin onnistuneilla helmikuun venemessuilla ja leudolla talvella, jonka ansiosta vesille pääsi harvinaisen varhain. Merellä jäitä ei juuri ollutkaan.

Venemessuilla tehdyt kaupat ja tilaukset realisoituvat myöhempien kuukausien venerekisteröinneissä. Monet kauppiaat kertoivat tekevänsä messuilla jopa puolet vuoden myynnistään.

Venekaupan asemaa saattaa kohentaa myös se, että ulkomaanmatkailu ei tänä kesänä onnistu ja kesätapahtumatkin on peruttu. Veneily on hyvä vaihtoehto kesänviettoon, mikä jarruttanee  venekauppiaiden mahdollisia koronakärsimyksiä.

Lue myös nämä

X