Huviveneilyonnettomuuksissa kuoli vuoden 2022 aikana 27 ihmistä Suomessa. Määrä on 2000-luvun pienin. Kuolleista lähes kaksi kolmasosaa oli yli 65-vuotiaita miehiä.
Vuotta aiemmin kuolleita oli 37 ja vuosina 2018-2020 keskimäärin 42 henkilöä. Tyypillinen onnettomuus on moottori- tai soutuveneen kaatuminen tai kallistuminen.
Traficomin johtava asiantuntija Kimmo Patrakka muistuttaa, että veneily ja alkoholi eivät kuulu yhteen – pienikin määrä alkoholia vai vaikuttaa toimintakykyymme. Yli puolessa kuolemantapauksista onnettomuuden syy oli juuri alkoholi.
Suurin osa vuoden 2022 kuolemaan johtaneista onnettomuuksista sattui sisävesillä, eniten Vuoksen vesistössä. Kuolleista 25 oli miehiä ja 2 naisia.
Veneen päällikkö vastaa veneessä olevien turvallisuudesta
Ennen vesille lähtöä tulee veneelle nimittää päällikkö, joka vastaa kaikkien veneessä olevien turvallisuudesta ja veneen kulusta. Päälliköllä tulee olla riittävä ikä, kyky ja taito veneilyyn sekä vastuullisen veneilijän asenne. Veneen päällikkö on myös se, joka neuvoo muita veneen kyydissä olevia turvallisesta toimimisesta veneessä ja varusteiden käytöstä.
Vinkkejä turvalliseen veneilyyn ja pelastusliivien valintaan