Kuormaliinat kireällä: 1000 ja 2000 kg:n kuormaliinat
Suomen olosuhteissa vene on kahdesti vuodessa siirrettävä joko veteen tai takaisin kuivalle maalle. Veneitä myös kuljetetaan auton perässä järveltä toiselle. Vertailimme räikkäliinoja eli rataslukkovöitä, joilla vene kiinnitetään traileriin.
27.10.2016
TekstiHeikki Parviainen, Test Center Tiililä Oy
KuvatPekka Nieminen ja Markus Pentikäinen/Otavamedia
Keskitymme vertailussa räikkäliinoihin eli viralliselta nimeltään rataslukkovöihin. Ne maksavat vain muutaman kympin ja niitä saa lähes kaikista varaosaliikkeistä ja marketeista. Räikkämekanismilla varustettu kuormaliina on sopivan pituinen kaikkiin kiinnityksiin, sillä pituuden saa säädettyä oikeaksi ja räikällä voi kiristää kiinnityksen tiukalle.
Räikkäliinojen pituudet, leveydet ja ennen kaikkea lujuudet vaihtelevat. Tärkein ominaisuus on lujuus, sillä sopiva mitta on helppo havaita, mutta liinan vahvuuden huomaa vasta vahingon tapahduttua.
Monimutkaiset lujuusmerkinnät
Liinojen lujuus ilmoitetaan yleensä tonneina tai kilogrammoina. Puhutaan tonnin tai kahden tonnin (1 000 kg tai 2 000 kg) liinasta. Tonnin liina on tarkoitettu kestämään vetovoima, joka syntyisi 1 000 kilon riippumisesta liinan varassa – tosin liinoja ei saa käyttää nostamiseen. Vastaava voima syntyy venetrailerin hidastuessa 10 m/s2. Voima on siten 10 000 newtonia.