Tilaa
Uutiset

Kymijoen Päijänteeseen venereittinä yhdistävä kanava etenee

Hallituksen toukokuisessa lisätalousarviossaan kanavahankkeelle myöntämät 5,2 miljoonaa euroa varmistivat toteutuksen.

05.07.2018

TekstiJukka Hiiro

Vanhan uittokanavan muokkaaminen veneilylle sopivaksi etenee myötätuulessa Kouvolassa. Valmistuessaan Kimolan kanava yhdistää Kymijoen venereittinä Päijänteeseen ja siitä edelleen niin Vesijärven, Keiteleen kuin Kansallisveden vesistöihin.

Kouvolan kaupungin mukaan kanavayhteys sekä satamaverkoston kehittäminen parantavat ja lisäävät veneilymahdollisuuksia Heinolan, Iitin ja Kouvolan alueella.

Suunnitelmien mukaan Kimolan kanavassa voisi tulevaisuudessa esimerkiksi liikennöidä vesibussi. Määräsatamina sillä olisi Kouvola ja Heinola.

Tekeillä oleva kanavahanke oli alkuvuodesta vastatuulessa, kun sen alustava kustannusarvio noin 14 miljoonaa euroa kasvoi liki puolella yli 20 miljoonaan euroon. Toukokuun lopussa hankkeen aloittaminen kuitenkin varmistui, kun hallitus lupasi sille 5,2 miljoonaa euroa lisätalousarviossaan.

“Kimolan kanava on alueelle erittäin tärkeä hanke ja sen rakentaminen on tällä rahoituspäätöksellä nyt vihdoin turvattu. Hallitus teki pitkän vaikuttamistyöni tuloksena järkevän ja tarpeellisen päätöksen”, työministeri ja Kouvolan kunnanvaltuutettu Jari Lindström iloitsi tiedotteessa päätöksen jälkeen.

Osviittaa rakentamisurakan mittakaavasta saa esimerkiksi Kouvolan Sanomien jutusta, jonka mukaan Kimolan kanavan muutostöissä nippunosturin kohdalle rakennetaan peräti 12 metrinen sulku, olemassa oleva uittokanava ruopataan ja levennetään veneilylle sopivaksi ja 70 metriä pitkää kalliotunnelia korotetaan ja levennetään.

Lue myös nämä

X