Venerekisterin siirto maistraateilta Trafille on johtanut tilanteeseen, jossa enää ei saa rekisteröityä venettä, jossa on vähänkään suositusta tehokkaampi moottori. Trafi perustelee tiukkaa käytäntöä EU:n huvivenedirektiivillä.
– Kaikissa veneissä on valmistajan määrittelemät maksimitehot moottoreille. Niiden yli ei voida mennä, sanoo veneilyn ylitarkastaja Kimmo Patrakka Liikenteen turvallisuusvirasto Trafista.
Ei rekisteriin, ei vakuutusta
Savonlinnassa toimivan Konesaimaan venemyyjä Ari Siippola kertoo törmäävänsä tämän tästä tapauksiin, jossa asiakas haluaisi veneeseen suositusta isomman moottorin. Vastikään asiakas halusi ostaa Buster XL:n (maksimiteho 115 hv) ja pyysi asentamaan siihen muualta ostamansa 150-hevosvoimaisen perämoottorin.
– Kerroimme, ettei yhdistelmää saisi rekisteröityä eikä todennäköisesti myöskään vakuutettua. Niinpä asiakas perui moottorikauppansa ja palasi uudestaan oikeankokoisen moottorin kanssa.
Uusi käytäntö on ollut voimassa viime elokuussa tapahtuneesta rekisterin siirrosta lähtien. Sitä ennen rekisteröidyt yhdistelmät pysyvät kuitenkin yhä ”laillisina”, kunhan venettä ei poisteta rekisteristä. Pelkkä omistajanvaihdos ei edellytä veneen uudelleenrekisteröintiä.
Tilanteesta uutisoi tänään Iltalehti.