Tilaa
Uutiset

Merikartat ajan tasalle

05.06.2015

TekstiKiti Westerback

Suomen meri- ja järvialueista tehdyt merikarttasarjat uusitaan noin 3-5 vuoden välein. Veneilyturvallisuuden kannalta on tärkeää pitää huoli, että veneestä löytyvät ajantasaiset merikartat.

Merikarttojen vaihtoviikot 5.-18.6.

Suomessa meri- ja järvialueiden viralliset kartat julkaisee Liikennevirasto ja Karttakeskus toimii karttojen kustantajana. Nyt veneilykauden alussa Karttakeskus järjestää koko Suomen kattavat Merikarttojen vaihtoviikot.

Veneilijä voi tuoda vanhentuneen kierrekantisen Liikenneviraston tai entisen Merenkulkulaitoksen merikarttasarjan kampanjassa mukana olevalle jälleenmyyjälle 5.–18.6. välisenä aikana ja saada alennusta mistä tahansa uudesta merikarttasarjasta.

Kampanjassa on mukana jälleenmyyjiä ympäri Suomea. Mukana olevat jälleenmyyjät löytyvät osoitteesta vaihtoviikot.fi.

Vanhat kartat voivat olla vaarallisia

Muutoksia merikarttoihin tulee säännöllisesti. Esimerkiksi väylät voivat muuttua, minkä vuoksi vanhaan karttaan merkityt viitat eivät enää vastaa todellista tilannetta. Tämä voi pahimmillaan aiheuttaa vaaratilanteita vesistöillä liikkujille.

”Löytyy vielä paljon veneilijöitä, joiden merikartoista puuttuu esimerkiksi Helsingissä oleva Vuosaaren satama. Helsingin edustalla harvemmin vierailevalle veneilijälle voi tulla yllätyksenä satamaan kulkevaa väylää pitkin liikennöivät tankkerit, jos koko väylää ei löydy veneilijän merikartasta”, kertoo Suomen Meripelastusseura ry:n toimitusjohtaja Jari Piirainen.

Viimeisten vuosien aikana sähköiset kartat ovat yleistyneet ja esimerkiksi mobiililaitteille on saatavilla erilaisia karttaohjelmia. Karttakeskuksen karttatuotteista vastaava johtaja Janne Kostamo kuitenkin varottaa luottamasta yksinomaan sähköisiin karttoihin:

”Mitä käy, jos esimerkiksi käytetty tabletti hajoaa tai puhelin putoaa veteen? Turvallisuuden takia veneestä tulisi löytyä aina myös ajan tasalla olevat paperiset merikartat.”

Lue myös nämä

X