Tilaa
Uutiset

Merirokoille huutia pohjan pesulla

Veneen pohjan pesuaika merellä alkaa lähestyä, jos myrkkymaalauksen sijasta haluaa pitää veneensä pohjan vapaana merirokosta ympäristöystävällisemmällä tavalla.

14.07.2018

TekstiJuha Virtanen

KuvatSeppo Evinsalo

Suomen merialueilla veneilijän riesana on murtovesissä viihtyvä merirokko, äyriäislaji, jonka toukat kiinnittyvät veneen pohjaan keskikesällä.

Aikanaan vieraslajina meidän vesialueillemme saapunut merirokko on asettunut tiukasti riesaksemme, mutta sen torjumiseksi on olemassa keinoja. Torjunta kannattaa, sillä rokko ja myös muu veneeseen kiinnittyvä kasvusto hidastavat veneen vauhtia ja lisäävät polttoaineenkulutusta.

Myrkkymaalien käyttö on yleisin tapa torjua merirokkoa. Kun myrkkymaalien on kiistatta todettu kuormittavan vesistöjämme, olisi mieluimmin käytettävä korvaavia menetelmiä, kuten esimerkiksi pohjan pesua.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on suositellut myrkkymaalien välttämistä ja käyttämään vaihtoehtoisia menetelmiä.

Merellä veneen pohjan pesu kannattaa ajoittaa heinä-elokuun vaihteeseen, jolloin merirokon toukat alkavat kiinnittyä.

Pidä Saaristo Siistinä ry:n julkaisema Askeleet myrkyttömään veneilyyn: Katseet veneiden pohjiin -opas neuvoo seuraamaan itse merirokon kiinnittymistä veneen pohjaan. Toukan tunnistaa pohjassa pienenä epätasaisuutena. Kun pohjaa tunnustelee säännöllisesti, huomaa merirokon toukan kiinnittymisen helposti.

Myös Tukes on kannustanut veneseuroja järjestämään omaa merirokkoseurantaa ja ohjaamaan seurojen jäseniä kohti ympäristöystävällisempää veneilyä.

Moottoriveneen pohjan voi pesettää erityisessä venepesurissa tai itse käsin tai painepesurilla.

Veneen nosto vedestä ja säilyttäminen kuivilla esimerkiksi trailerin päällä onnistuu pienemmillä veneillä.

Sisävesillä veneilevän on turha maalata veneensä pohjaa myrkkymaalilla, sillä rokkoa ei esiinny makeassa vedessä.

Pohjan peseminen tai pesettäminen ei kuitenkaan ole turhaa sielläkään. Myös järvivedessä veneen pohja alkaa varsinkin loppukesästä limoittua.

Likainen pohja heikentää aina veneen suorituskykyä ja lisää polttoaineenkulutusta.

Lue myös nämä

X