Merisääasemien verkko harvenee, kun viisi havaintoasemaa suljetaan. Tuoreimpana lakkautettiin syyskuun puolivälissä Jussarön asema. Yleisradion tutuksi tekemä Ilmatieteenlaitoksen merisäähavaintoasemien verkko on ollut neljänkymmenen aseman kokoinen. Yhteensä erilaisia havaintoasemia on noin 400.
Ilmatieteenlaitoksen toimintaan kohdistuu säästöpaineita. Yhteensä vuoteen 2027 mennessä talousarvioehdotus pienenee yli kuudella miljoonalla eurolla. Säähavaintoasemia lakkautetaan myös maa-alueilta. Meriasemat ovat kalliimpia ylläpitää, joten myös niitä lakkautetaan. Ensimmäiset tänä vuonna suljetut olivat Kökarin Bogaskär ja Helsingin majakka. Myös Kumlingen kirkonkylän sekä Kristiinankaupungin majakan asemat tullaan lakkauttamaan. Sisävesiltä on tänä vuonna lakkautettu Inarin Väylän asema. Verkostoa ei kuitenkaan vesialueilta ajeta alas.