Tilaa
Kipparin kirjahyllystä

Merivuokon kaksi pistettä

17.02.2020

TekstiPete Suhonen

KustantajaMerivuokko Oy, 2003
HintaKirjastoista ja antikvariaateista

Ensimmäisenä suomalaisena Etelämantereelle purjehtinut Pertti Duncker (1941-2009) ei 2000-luvun alussa esittelyjä kaivannut. Hänen seikkailunsa teräspursi Merivuokolla olivat tapauksia, joita seurattiin tiiviisti iltapäivälehtiä myöten. Duncker oli hyvä paitsi suustaan, myös kynästään. Hän jätti taakseen kuusi matkakertomusta, joita kehutaan ennen kaikkea niiden siekailemattomuudesta. Ensimmäisellä valtamerimatkallaan Trinidad ja Tobagoon Duncker oli vielä niin kokematon, että paremmin tietäviä hirvitti. Turhaan pelkäsivät. Dunckerin motoksi muotoutui: löydän väylän, tai teen sen.

Merivuokon kaksi pistettä jäi Dunckerin kirjoista viimeiseksi. Se kertoo kesällä 2001 alkaneesta purjehduksesta Itä-Suomen Äitsaaresta Atlantin yli Amazon-joelle ja takaisin. Käännöspisteeksi valikoitui Brasilian Manaus, joka sijaitsee Etelä-Amerikan sydämessä, seitsemänsataa merimailia Atlantilta. Mukana matkalla olivat Dunckerin naisystävä Mirja ja 17-vuotias tyttärenpoika Riku.

Duncker ei kuvaa maisemia, ei meriluonnon kauneutta tai kauheutta, vaan asioita. Tunne välittyy silti. Duncker kamppailee alati ja menestyksellisesti teknisten ongelmien kanssa, joista vähäisin ei ole akkujen latinki. Aika matelee Atlantilla, päiviä ja merimaileja lasketaan AM1-poijulle, joka olisi ensimmäinen merkki mantereesta. Mirja tekee kapyysissa pieniä ihmeitä, mutta hermo kiristyy teinipojan tempoiluissa. Onneksi veneessä riittää puhdetöitä, sillä Dunckerille parasta ei ole matka vaan päämäärä. Porto Santon saarelta alkanut Atlantin ylitys vie lopulta 30 vuorokautta. Merivuokko ja sen miehistö levähtävät jokisuiston ruskeassa vedessä, jääkaappi kytketään ja sinne lastataan alkoholijuomiakin. Viidakosta saapuu uusia ystäviä ilta illan jälkeen katselemaan elokuvia videolta, kunnes on aika jatkaa matkaa pimeyden ytimeen. Jokipurjehdusosuus kasvaa kuvaukseksi kirjoittajansa alkoholismista ja sen vaikutuksesta matkakumppaneihin.

Manauksesta matka jatkuu vielä Rio Negroa myöten koilliseen, kunnes keula kääntyy kotia kohti. 14 kuukauden ja 13800 merimailin matkalla on onnellinen loppu. Aivan kuin Dunckerin varsinainen tavoite paljastuisi vasta Lauttasaaressa, pursiseura Sinbadin paluukemuissa.

Lue myös nämä

X