Loppukesästä rajuja tuulia tuntui riittävän viikko toisensa perään. Kun tuulimittari taas eräänä iltana näytti yli 20 metrin sekunnissa lukemia, eikä vesillekään päässyt, päätin hyödyntää illan huoltotöissä. Nostin työkalut venekerhon laiturilta veneeseen ja aloin hommiin.
Vajaat 50 vuotta pyörineen Thermo 1700 -lämmittimen polttoainepumppu oli edellisellä reissulla alkanut tökkiä. Tutkin valopetroolin saantiongelmaa lattialla maaten vartin ajan. Noustuani irrotettu pumppu kädessäni ylös, pysähdyin. Joitakin sekuntejakin saattoi kulua. Kasvoilla oli varmasti se kuuluisa ”kippari ajovaloissa” -ilme. Asennusolutta en ollut ehtinyt avata, joten siitäkään ei voinut olla kyse.
Viereiset veneet kerhon laiturissa olivat tuttuja. Maisema sen sijaan oli vaihtunut. Ja tuntui vaihtuvan edelleen. Olimme liikkeellä. 16 venettä, laituri ja minä. Lähimmälle karikolle oli matkaa alle kaapelin mitta, joten seuraavat liikkeet olivat melko nopeita: Koneet käyntiin, köydet irti, samalla soittaen viranomaisille ja kerhon viestiryhmään ilmoittaen. Tällä suorituksella olisi varusmiehenä tienannut kuntoisuusloman.
Irti päästyäni saatoin avuttomana katsella tilannetta sivusta. Mutta kuten usein kiperissä paikoissa, tässäkin tapauksessa oli onnea matkassa. Laituri pysähtyi 50 metrin päähän rannasta käännyttyään 180 astetta. Ulompi ankkurointi oli pitänyt. Suuremmilta vahingoilta siis vältyttiin. Thermo ei valitettavasti tullut kuntoon.
