Jutut

Mukava perhevene rentoon menoon: Flying Albatross 871

Lähes kaikilla herkuilla varusteltu Flying Albatross 871 antaa rauhallisen kyydin kodikkaissa tunnelmissa.

04.10.2018

Tekstija kuvat Tero Elsilä

Albatross 871 Flying kehitettiin Piikkiöläisessä Veneveistämö Syrjäsuo Oy:ssä 1980-luvun puolivälissä vastaamaan ajan vaatimuksia. Veneen perimmäinen tarkoitus asuttavana perheveneenä säilyi. Varhaisemmasta uppoumarunkoisesta tehtiin puoliliukuva ja edeltäjäänsä nopeampi. Uudella mallilla päästään 15 solmun nopeuteen. Matkavauhti on 12 solmua, jolloin veneen ominaisuudet pysyvät edullisina ja polttoaineen kulutus pienenä. Vertailun vuoksi, yhdellä tankillisella voi hyvin ajaa Turusta Tukholmaan.

Merenkulkuominaisuuksia on saatu lisää kölin muotoilulla. Polttoaine – sekä vesitankkien sijoittelulla saatiin painopistettä alemmas, ja kulkusyvyyttä sekä rullaavuutta pienemmäksi. VTT:n uittokokeissa saatiin hyvät tulokset ja tämä jokasään vene luokitettiin C-tyyppiin.

Yleisilme on valoisa ja miellyttävä, jota runsas puun käyttö sisustuksessa lisää. Etu- ja takahyteissä on kaksi täysimittaista paikkaa ja salongissa pöytää alas laskemalla saadaan kaksi lisäpaikkaa. Wc-tilaan mennään ulkoalueen kautta. Tämä tuo mukavuutta kaikille matkustajille.

Veistämön perustajien taustana oli pitkäaikainen kokemus veneiden rakentamisesta, ja Albatross 871 on veljesten yhteisen suunnittelun tulos. Veneveistämöllä on kaikkiaan rakennettu noin 600 venettä vuodesta 1974 lähtien. Nykyistä Albatross-mallia on tehty yli 200. Veistämöllä on Albatross 871 lisäksi liukuvat 1120 Queen ja 35 Aves-mallit.

Veistämö tekee tilauksesta veneen räätälöitynä. Valmistusvaiheissa tilaaja voi olla mukana määrittelemässä varustetasoa ja yksityiskohtia. Alba
tross 871 rakentaminen vie aikaa kolmisen kuukautta, kun suurimman mallin tekemiseen menee vuosi. Hinta asettuu 120 000 — 150 000 euron paikkeille varustetasosta riippuen.

Lue omistajan kokemukset Kipparista 5/2017.

Albatross 871 Flying

Kokonaispituus 8,70 m
Leveys 2,90 m
Syväys 0,80 m
Uppouma noin 3 000 kg
Moottori Yanmar 75 tai 110 hv
Huippunopeus 15 s
Matkanopeus 12—13 s
Makuupaikat 4+2
Henkilömäärä 8

 

Lue myös nämä

X