Pääset lukemaan sivustoa tämän mainoksen jälkeen.

Jutut

Nissen aarteita: Indian Silver Arrow löytyi Suomesta

Indian ei ole tuntematon merkki moottoripyörien parista, mutta harvempi tietää, että tehdas on kokeillut onneaan myös perämoottorien valmistajana 1920-luvun lopulla.

25.01.2020

Tekstija kuvat Juha Virtanen

Tämän juttusarjan yhteydessä on aiemminkin todettu, ettei niin pientä perämoottorivalmistajaa, ei niin kaukana maailmalla, eikä niin lyhyttä valmistussarjaa, etteikö jokunen kone olisi löytänyt tiensä myös Suomeen. Tällä kertaa esittelyssä oleva vanha Indian-moottori on löydetty esiin Espoon Automuseon nurkasta.

Indian sai alkunsa viime vuosisadan alussa, kun motorisoiduista polkupyöristä kiinnostunut kilpapyöräilijä George Hendee ja ruotsalaista syntyperää oleva newyorkilainen Oscar Hedström löivät ideansa samaan pataan. Hedström oli rakentanut moottoripyörän, ja molemmilla oli yhteneväisiä intressejä kaksipyöräisten ja bisneksen suhteen.

Toiminta käynnistyi Springfieldissä, Massachusettissa nimellä Hendee Company. Myöhemmin yrityksen nimeksi tuli Indian Motorcycle Company.

Kaksipyöräisten maailmassa Indian on kiistaton legenda, vaikka se jäi lopulta Harley-Davidsonin varjoon.

Indian-pyörien valmistus on usein takkuillut. Uusia tehtaan käynnistysyrityksiä on ollut useita, samoin kuin omistajia. Ei siis ihme, että perämoottorikokeilukin jäi suhteellisen lyhyeksi. Ajankohtakaan ei ollut oikein suosiollinen Indian-perämoottorien markkinoinnille. Talouselämä takkuili 1920- ja 30-lukujen vaihteessa ja markkinaosuuden saaminen Evinruden, Elton ja Johnsonin valtaamilta markkinoilta oli varmasti vaikeaa. Yrittäjiä kun oli muitakin taistelemassa samoista ostajista.

Vauhtipyörän päällä on todiste Silver Arrowin ja legendaaristen Indian moottoripyörien yhteydestä toisiinsa.

Kaasuttimen päällä on persoonallinen ilmanottotorvi.

Hartford pohjana

Indianin perämoottorin perustana oli lähellä valmistettu Hartford Sturdy Twin. Tämän tilavuudeltaan 20-kuutiotuumaisen moottorin taustalla olivat muun muassa moottorivalmistusta yrittäneet Gray Motor Company ja Prior Machine Company.

Hartfordeja tehtiin vain parikolme vuotta. Gray ja Prior myivät 1929 koko Sturdy Twin -patentin työkaluineen Indian Motorcycle Companylle noin 15 000 dollarilla, jonka jälkeen Hartfordista tuli Indian Silver Arrow.

Indian teki joitakin  muutoksia moottoriin. Näkyvin oli ohjaussauvan päässä oleva moottoripyörämäinen kaasukahva. Toinen Indianissa silmiinpistävä yksityiskohta on valettu pakosarja, jonka jäähdytysripojen keskellä komeilee teksti ”Indian Made in U.S.A.”

Vasemman sylinterin takana on vipu, josta voi säätää alhaalla pakoputken etureunassa olevaa aukkoa. Sen avulla saadaan kylmän koneen tyhjäkäyntiä helpotettua, kun pakokaasut  voidaan johtaa tarvittaessa suoraan ilmaan eikä alas veden alle.

Keveyttä alumiinilla

Moottorissa on kaksi sylinteriä. Ne on sijoitettu vastakkain. Tämän bokserikoneen tehoista ei tietoja löytynyt ainakaan vielä. Jos jollain on hallussaan teknisiä tietoja Indian-perämoottoreista, niin otamme niitä mielellämme vastaan.

Moottorin rakenteessa on selvästi havaittavia yhtäläisyyksiä 1920-luvun nelitahtisiin Pentoihin. Indianissa on tietysti paljon omiakin ratkaisuja, mutta osien sijoittelu on ollut samoilla linjoilla. Polttoainetankki on vauhtipyörän takana, sylinterit ovat vastakkain, moottorin takana on iso poikittainen äänenvaimennin, josta pakokaasut johdetaan alas rikiputken takana veteen, ja niin edelleen.

Indianeissa käytettiin kaasuttimena Tillotsonia. Sama kaasutin oli jo loppusarjan Hartfordeissa käytössä.

Kouriintuntuva piirre Indianissa on perämoottorin keveys. Paketti näyttää isolta, mutta on periaatteessa yksin siirrettävissä vajasta veneen perään tai päinvastoin. Alhainen paino on saavutettu käyttämällä moottorin rakenteissa runsaasti  alumiinia.

Lyhyestä virsi kaunis

Valetussa äänenvaimentimen ja pakoputken yhdistelmässä on näyttävät rivat (kuva oikealla).

Hartford Sturdy Twinin taru jäi lyhyeksi, se pysyi tuotannossa vain pari, kolme vuotta. Indian Silver Arrow ei pärjännyt sen paremmin eikä pidempään, vaan tuotanto lopetettiin jo vuonna 1931.

Jostain syystä Indian ei koskaan saanut korjattua moottorissa ilmenneitä pieniä lastentauteja, joka sekin saattoi vaikuttaa huonoon myyntitulokseen. Muutamassa vuodessa kävi selväksi, että Indian Motorcycle Companyn kannatti keskittyä vain moottoripyörien valmistukseen – eikä sekään sujunut vaikeuksitta.

Perämoottorina Indian on sen verran harvinainen, että sillä on jonkin verran arvoakin. Esimerkiksi muutama vuosi sitten Yhdysvalloissa vanhasta Indian-perämoottorista on pyydetty peräti 3 000 dollaria.

Voit lukea jutun myös Kipparin digilehdestä 8/2004

 

Lue myös nämä

X