Porvoon saaristossa Pellingissä on ajettu veneillä kilpaa jo kauan. Otetaanpa esimerkiksi vaikka kansallinen moottorivenekilpailu, joka järjestettiin 45 vuotta sitten eli heinäkuussa 1960. Kuskeja oli mukana eri luokissa yhteensä lähes kolmekymmentä. Veneitä ja moottoreita voi sanoa olleen kirjaimellisesti joka lähtöön.
Kaikkiaan kahdeksassa eri lähdössä aikansa sankarit pärskivät menemään huimilla vaneriveneillään. Niiden perälaudoissa huusi kierrokset korkealla sellaisia kilparatojen legendaarisia moottorimerkkejä kuin Mercury, JAP ja König. Mahtuipa joukkoon yksi Evinrudekin itsensä Otto Brandtin ajamana.
Nuo edellä mainitut merkit komeilivat siis varsinaisten kilpaluokkien veneissä. Täytelähtöinä ajettiin myös perheveneillä, joissa moottoreina olivat mm. Mercury, Johnson, Scott, Penta ja Evinrude.
Ja saaristossa kun oltiin, niin tietysti Wickströmien vauhdittamien kalastajaveneidenkin paremmuudesta käytiin tiukka kisa yhdessä luokassa.
Kilpailun järjestäjinä olivat uusi helsinkiläinen veneseura Hydro- 59 ja paikallisten kalastajien Pellinge Fiskargillet, joka näin sai varmasti parannettua talouttaan. Näin voisi ainakin olettaa. Eiköhän jo tuohonkin aikaan ymmärretty, että ilman toimivaa puffettia tarjoiluineen ei kunnollista moottorijuhlaa voi järjestää.
Luonnollisesti kisaohjelmassa muistettiin myös mainita jo etusivulla, että ”Illalla tanssia!”. Tämän päivän pellinkiläisestä kesähuvista eli kirveenheitosta ei vielä silloin tainnut olla kenelläkään aavistusta.
Laurénin kilpakone
Mukana tuossa kilpailussa oli myös muuan Björn Laurén. Pellingissä, lähes kotinurkillaan Laurén ajoi vielä Mercurylla mutta vaihtoi myöhemmin Königiin, aikansa menestystuotteeseen.
Siitä tuli nopeasti sellainen kilpakone, joka oli pakko ostaa jos halusi pärjätä kunnolla ja ajaa kisojen voitoista.
Sen ylivertaisuudesta voidaan ottaa esimerkiksi vaikkapa vuoden 1963 PM-kilpailu, joka järjestettiin Pohjan kirkonkylässä. Siinä vaiheessa König oli saavuttanut jo lähes yksinoikeuden joihinkin luokkiin. Esimerkiksi 250-kuutiosenttimetristen A-luokassa kaikki ajoivat Königin vauhdittamana.
Muissakin luokissa merkki piti valtaa. Mercury, JAP ja British Anzani olivat edustettuina enää vain yksittäisinä kummajaisina joissakin luokissa. Nissen museossa esillä oleva König on juuri Björn Laurénin vanha, C-luokan 500-kuutioinen kilpakone. Moottori on peräisin vuodelta 1962. Sen tarkka kuutiotilavuus on 499 kuutiosenttiä.
Kaksisylinterinen moottori kiersi parhaimmillaan 8 500 k/min ja antoi noin 65 hevosvoimaa, joka sai veneen lentämään – joskus ihan kirjaimellisestikin, jolloin alastulo ei aina ollut kovin hallittu.
Teho-paino -suhde oli aika kohdallaan. Moottori painoi vain 50 kiloa. Eivätkä sen ajan ratakilpaveneet olleet kovin painavia, vaikka olivatkin vaneria. Nykypäivän kevyistä hiilikuiduista ei vielä tiedetty mitään.
Laurénin vanha kilpavene on säilynyt jälkipolvien ihmeteltäväksi. Se on onneksi pelastettua historiaa, vene on nostettu venevajan katonrajaan joskus yli 30 vuotta sitten. Sen on annettu pölyttyä yläilmoissa kaikessa rauhassa.
Siihen eivät ole päässeet käsiksi sen paremmin uteliaat pikkupojat kuin juhannuskokon rakentajatkaan.
Molemmille sylintereille oli oma sytytyspuola.
Laitamoottoreista kisakoneisiin
Königin historia sai alkunsa Saksassa jo 1920-luvun lopulla. Silloin Rudolph König alkoi rakentaa pieniä ulkolaitamoottoreita Berliinissä. Myöhemmin vastuu moottorien valmistuksesta alkoi yhä enemmän siirtyä hänen pojalleen Dieterille. Vielä silloin Königit muistuttivat hyvin pitkälti muita sen aikaisia moottoreita.
Königillä oli 1930-luvun alussa myös useampia sivulaitamoottoriversioita. Vastaavia moottoreita valmistivat myös mm. DKW, Effzett ja Sachs. Königin pienimmässä versiossa oli tehoa 1,25 hevosvoimaa, hieman isommassa kaksi ja sitä isommassa versiossa 4-5 hevosvoimaa.
Suomessa Königejä oli saatavana jo 1930-luvulla, mutta merkin kulta-aika oli tuolloin vasta tulossa. Täälläkin niiden kauppaa alkoi tapahtua mainittavammin vasta 1950-luvun lopulla. Eikä silloinkaan kappalemääräisesti voida puhua Königin myynnin olleen lähelläkään taloudellista kultakaivosta. Vaikka niitä meni kilpaveneiden perään, niin sellaisia Suomen kokoisesta maasta ei kovin monta laiturillista löydy.
Dieter König alkoi kiinnostua joskus 1950-luvulla kilpaveneilystä. Hän suunnitteli tehokkaan ja kevyen kaksitahtisen laitteen, jolle tuntui pärjäävän vain toinen König.
Vaikka koneilla pärjättiin sellaisenaankin, niin niitä myös kehiteltiin eteenpäin omistajiensa toimesta. Joku onnistui aina viilaamaan hiukan lisää tehoa ulos ja sai nauttia hetken kunniasta – kunnes joku toinen keksi jotain uutta ja ajoi ohi.
Moottori on hyvin pelkistetty. Eteenpäin suuntautuva äänenvaimennin on hyvin massiivinen muuhun moottoriin nähden. Königin ”alakerta” on kuten kilpamoottorissa tuona aikana kuului olla.
Menestystä tuli – mutta ei myynnissä
Merkin menestystä vauhditti aikanaan se, että tieto Königin hyvän moottorin ilmestymisestä kisakuvioihin sai juuri kärkipään kilpailijat hankkimaan niitä ensimmäisten joukossa. Suomalaisetkaan eivät olleet 1950-luvulla
peräkylän poikia, vaan maailmalta haettiin viimeisintä alan tietoa ja kalustoa niin vene- kuin moottoripuolellekin. Huipputaitavien miesten käsissä Königin maine kasvoi nopeasti.
Dieter König lisäsi itsekin merkkinsä mainetta ajamalla aikanaan uuden maailmanennätyksen. Suomalaisista kilpaveneilijöistä ehkä parhaiten Königin tuntee S-O Fagerström, joka jossain vaiheessa taisi käydä Königin tehtaallakin katsomassa miten menestyksekkäitä kilpakoneita valmistetaan. Hän on Königin vauhdittamana ajanut useita nopeusennätyksiä ja mestaruuksia.
Ilman muuta König on yksi historian merkittävimmistä kilpamoottoreista. Se oli jossain vaiheessa suorastaan ylivoimainen ja pärjäsi pitkään haastajilleen.
Myöhemmin tulivat mukaan kuvioihin Yamato ja jo aiemmin Nissen palstalla esitelty Crescent, joille König joutui lopulta antamaan periksi.
Siviilimarkkinoilla Königillä ei ollut samanlaista menestystä kuin kilparadoilla ympäri maailmaa. Jos vanhat laitamoottorit olivatkin 1930-luvulla vielä jokamiehen moottoreita, niin Königin perämoottorit olivat ehkä tavallisten veneilijöiden mielikuvissa sellainen erikoistuote, johon ei oikein uskallettu koskea. Olihan sen moottorikoppakin hyvin persoonallinen ja kuin suoraan tämän päivän Tähtien sota -elokuvasta.
Ehkä sitä pidettiin liian tehokkaana. Kilpakoneen maine saattoi vaikuttaa myös mielikuviin jatkuvasta huollon tarpeesta ja kalliista varaosista, kukapa tietää.
Kukahan muuten mahtoi voittaa sen soutuveneen, joka arvottiin pääsylipun ostaneiden kesken Pellingin venekilpailussa heinäkuussa 1960?
Juttu on julkaistu Nissen aarteita -palstalla Kipparissa 8/2005.
