Tilaa
Artikkelit

Odotetuimmat uutuudet esittelyssä: Kipparin kuvat ja videot Cannesin laitureilta

10.10.2025

TekstiJouko Saarinen

KuvatJouko Saarinen

Keskeneräistä ei kannata esitellä. Tämä oli usean suomalaisvalmistajan johtopäätös ja varmasti aivan oikea sellainen helteiseen Cannesin venenäyttelyyn Ranskaan lähdettäessä.

Axopar osaa heruttelun. Varsinainen premiere oli lakanan alta paljastettu Brabus Shadow 1500, mutta mielenkiintoa tulevaan pohjustettiin näyttävällä showlla. Axopar 38 tuotiin ”satamaristeilyllä” toimittajien kameroiden eteen. Katsoa sai, muttei koskea. Lähempää tuttavuutta on kuitenkin luvassa, kun kaikki on sisällä valmista. Ei saapunut laituriin kovasti odotettu Yamarinin 10-metrinen myöskään. Yllättävä vaurio juuri avajaisten alla on saattanut kirvoittaa jopa härmäläisiä voimasanoja, mutta auringossa hohtavan Yamarin 80 DC white edition -veneen äärellä ne oli unohdettu.

Saxdorin toistaiseksi suurinta, 460-mallia joudumme niin ikään odottamaan Düsseldorfin tammikuun näyttelyyn. Mutta nopeassa suunnittelu- ja valmistusajassa tuotettu uutuusmalli 400 GTS sai laiturin ajoittain jopa ruuhkautumaan.

Mielenkiintoisia maistiaisia tarjoiltiin näyttelyn aikana myös ennakkokuvien muodossa. Sellainen oli muun muassa Wellcraftin huippuhienosti toteutettu 3D-mallinnos uudesta, niin ikään Düsseldorfissa talvella esiteltävästä 28-mallista. Suomalaisittain aihe on kiinnostava, alle 30-jalkaisten kabiiniveneiden ensi-illat kun tuntuvat olevan nykyisin harvinaiseksi käyviä.

Axopar-yhtiön perustaja ja luova johtaja Jan-Erik Viitala esitteli innostuneena yhtiön uusinta luomusta. Innostuksen ymmärtää hyvin, sillä valtavan suositun Axopar 37 -mallin jatkajaa on maailmalla varmasti osattu jo odottaa.


Tuntemattomien vesien valloittaja – Galeon 430 Explorer

Ei voi olla ihailematta puolalaisten rohkeutta. Seikkailujahti Galeon 430 Explorer näytti luonnossa juuri niin erikoiselta, mitä havainnekuvat antoivat ennakkoon odottaa. Sen joka suuntaan paisutetut mittasuhteet saivat vieressä laiturilla olevan suuremman 450 HTC:n näyttämään lähes hentoiselta. Eikä kyse ole vain tunteesta. Explorerin leveys on peräti 1/3 sen pituudesta.

Steroidien popsiminen ei ole ainoa erikoispiirre. Amerikkalaisia asuntoveneitä mukaileva ohjaamo tämän kokoisessa nopeahkossa veneessä on ehdottoman ennakkoluulotonta. Eikä lähes koko aluksen pituisella ja täysleveällä flybridgellä ole varsinaista siltaa, eli komentopistettä kuin yhden jakkaran verran. Muu tila on varattu aurinkovuoteelle, suurelle sohvaryhmälle sekä wetbar-saarekkeelle grillibakkanaaleja ajatellen.

Leveyttä on keskiverto mökkiveneen verran ja laidat avattuna peräti 6,5 metriä! Perän sohvaryhmä pyörähtää halutessa sähköllä 180 astetta.

Varsinaista ohjaamoa ei ole, vaan ruoripiste sijaitsee osana muuta salonkia.

Muutoinkin Galeon häivyttää veneen määritelmää taidokkaasti sisällä ja lopputulos lähentelee monessa mielessä enemmän huvilaa kuin venettä. Tyylillinen irrottelu ei kuitenkaan tarkoita kaikkeuden ja runsauden vyöryä, ei marmoria eikä kultaa. Sisustuksesta vastaa kokenut Tony Castro -suunnittelutoimisto. Sisustusvaihtoehtoja tiedetään valmistajalla olevan katalogiksi asti, mutta nyt esitelty yksilö noudatteli hyvin hillittyä ja maltillista sävymaailmaa pellavakuoseineen. Galeonille ominaiset baaritiskit avattavien laitojen päällä kuuluvat luonnollisesti myös 430 Explorerin tunnuspiirteisiin.

Yläohjaamo huokuu muuta venettä urheilullisempaa asennetta.

Voimapuolella vaihtoehtoja riittää niin ikään ostajalle punnittavaksi. Moottorivaihtoehdot lähtevät yhdestä Volvo Pentan 480-hevosvoimaisesta D6-moottorista. Tällöin matkaa taitetaan 12 solmun nopeudella huippujen ollessa 17 solmua. Suurimmalla, tupla 480 -vaihtoehdolla huiput ovat 29 solmua. Vaikka tehovarianssi on suuri, voi veneen runkokuvia katsellessa arvella sen olevan omimmillaan puoliliukuvalla nopeusalueella. Kaikissa vaihtoehdoissa vetotapa on suora akseli. Dieselin lisäksi Galeon on ilmoittanut tuovansa saataville myös sähkö- ja mahdollisesti vetyvaihtoehdot.

Kun tälle tielle on lähdetty, ei perääntyä kannata. Kaikki eivät moisesta irrottelusta pidä ja se suotakoon. Kippari piti ja kannustaa Galeonia ravistelemaan venemaailmaa jatkossakin.

Galeon 430 Explorer

Pituus: 13,95 m, leveys: 4,52 m

Hinta: alk.978 016 €

Lisätiedot: Galeon Yachts

KATSO VIDEOESITTELY


Ylpeästi perinteinen – Marex 390

Marex 390 on poikkeuksellisen laadukkaasti toteutettu vene, joka onnistuu samanaikaisesti näyttämään modernilta, mutta runsaalla, korkealaatuisella puun käytöllä ja monilla käytännöllisillä ratkaisuillaan nostaa hattua norjalaiselle veneenrakennusperinteelle.

Olkoonkin Kaunasissa Liettuassa valmistettu. Jos termille ”Hyvää merimiestapaa noudattaen” olisi oma nimikkovene Cannesissa, sen täytyisi olla Marex 390. Ensiluokkainen mukavuus- ja viimeistelytaso on nimittäin vain kirsikka kakussa. Lukuisat pienet suunnittelun yksityiskohdat muun muassa kansilla, säilytystiloissa, salongissa, kabiineissa ja konehuoneeseen pääsyssä helpottavat aktiivista lomailua ja miksei työskentelyäkin vesillä. Niiden hienous ei perustu patentteihin tai palkittuun muotoiluun vaan käyttäjänsä tarpeineen hyvin tuntevaan valmistajaan. Ratkaisuja ja yksityiskohtia myös jatkuvasti kehitetään asiakkaiden toivomusten pohjalta.

Marex haluaa olla perhevenemerkki. Alkaen-moottorivaihtoehdoiksi tarjotaan kahta 320- hevosvoimaista Volvo Pentan sisäperää ja suurin saatava teho on kaksi 480-hevosvoimaista V-vaihteella. Näillä tehoilla yli 11 tuhannen kilon painoinen Marex 390 ei hamua sporttiveneiden joukkoon, vaan pitää matkaa edelleen määränpäätä tärkeämpänä.

Marex 390

Pituus: 12,0 m leveys: 3,73 m

Hinta: 661 920 € (näyttelyssä Ranskan alv. 20 %)

Lisätiedot: Marex Boats


Tukka suorana piknikille – Saxdor 400 GTS

GTC, GTO ja nyt GTS. Hyväksi todetulle rungolle on helppo kehittää uutta. Tällä kertaa kehitystyö on ollut kuulemma huomattavan nopea. Kyseessä on kuitenkin tilaratkaisuiltaan täysin uudenlainen konsepti. Tunnuspiirteinä ovat ympärikäveltävät kannet ja lasiovet, jotka ovat vedettävissä ohjaamon laidoille mutta vain selkänojan tasalle. Tämän pitäisi riittää ajoviimalta suojaamaan.

Jos räntäsateessa juhannuksena ihmettelee suomalaisvalmistajien hinkua avomallien perään, Välimeren satamassa niiden suosion ymmärtää varsin helposti.

Muikean kokoisella pentterisaarekkeella kokkaillaan perää kohti, jolloin ruoan valmistus on osa yhdessä oloa. Grillin saa halutessaan kuumaksi peräkannen hauskasti Flexiteekillä päällystettyyn konsoliin. Saxdor kuuluu niihin suomalaisvalmistajiin, joiden ratkaisuille ei aina ymmärrystä kotimaassa löydy. GTS ei tätä muuttane, sillä täkäläisillä markkinoilla se jäänee lähes marginaaliasemaan. Mutta veneestä on povattu valmistajan kaikkien aikojen suosituinta mallia. Cannesin hulinaa veneen ympärillä katsellessa puheita oli myös helppo uskoa.

Kun helle vielä syyskuun puolivälissäkin paahtoi 30 asteen tarmolla satamassa, jäi väistämättä pohtimaan ilmastoinnilla viilennettävien umpiohjaamojen tarvetta eteläisillä vesillä. Liikuttaessa ei kuuma kuitenkaan vaivanne. Siitä pitää huolen uusilla Mercuryn 425-hevosvoimaisilla saavutettava peräti 50 solmun ajoviima.

Saxdor 400 GTS

Pituus: 12,4 m, leveys: 3,55 m

Hinta: 2 x 300 hv Mercurylla alk. 245 000 € (alv. 0 %)

Lisätiedot: Saxdor

KATSO VIDEOESITTELY

Lue myös nämä

X