Lavansaari sijaitsee Suomenlahden pohjukassa, keskellä aavaa merta. 1930-luvulla Lavansaari kuului Suomen ulkosaariin, muun muassa Suursaaren, Seiskarin ja Tytärsaaren ohella.
Lavansaaressa asui reilut tuhat henkilöä, jotka saivat elantonsa kalastuksesta ja merenkulusta. Kieltolain aikaan lisätienestiä toi viinan salakuljetus, vesillä liikkuminenhan oli saarelaisille varsin tuttua puuhaa.
Veijo Pisi ja Veikko Pisi olivat teettäneet Summassa merikelpoisen, lähes kolmetoista metriä pitkän ja kolme metriä leveän hytillisen moottoriveneen. Merikelpoiseen veneeseen asennettiin 35 hevosvoimainen sisämoottori.
Loppukesästä vuonna 1931 Veijo ja Veikko lähtivät yhdessä Martti Ketolan, Juho Suurahon sekä Ilmari Harjun kanssa Lavansaaresta kohti Viipuria. Menomatka sujui ongelmitta. Kun oli aika palata kotisaarelle, myrsky teki matkasta rankan. Silti matkaan lähdettiin, olivathan miehet varsin tyytyväisiä uuteen veneeseen ja sen moottoriin. ”Nyt saatiin hyvä vene, tällä pärjää vaikka Itämerellä”, kertoo Juho Suurahon poika isänsä muistelmia.
Lavansaarelaisten veneestä ei ole jäänyt kuvaa, mutta se saattoi olla tämänkaltainen hylkysaarelaisen luotsi Franzénin moottorivene.
Vene kaatuu
Viipurin ulkosataman Uuraan jälkeen merenkäynti voimistui. Koillisesta puhaltanut tuuli ei kuitenkaan miehiä hirvittänyt, ja matkaa jatkettiin suunnitelman mukaisesti.
Narvin majakan luona aallokko kasvoi entisestään, mutta toisaalta, kohtahan sitä Lavansaari taivaanrannassa jo häämöttäisikin. Narvin ja Lavansaaren puolivälissä iso aalto yllätti miehet ja vene kaatui.
Veijo ja Juho jäivät veneen alle, kun taas Veikko, Martti ja Ilmari pääsivät veneen pohjan päälle. Väärinpäin olevassa veneessä Veijo ja Juho seisoivat lattiaksi muuttuneen hytin sisäkaton päällä. Juho ajatteli kauhuissaan alapuolella olevaa sinistä, 50–60 metrin syvyistä pimeää vettä.
Vene vajosi syvemmälle, hetken päästä vettä oli jo kaulaan saakka. Tällöin Juho ehdotti Veijolle hytistä poistumista, sillä aikaa ei olisi enää pitkään. Juho sukelsi partaan alitse ja pohjan päällä olleet miehet nostivat hänet seurakseen. Veijo sen sijaan jäi sisälle hyttiin.
Kauaa eivät miehet ehtineet pohjan päällä olla, kun vene meni jälleen ympäri. Tässä yhteydessä katosi Martti. Juho, Veikko ja Ilmari kiipesivät täydessä vesilastissa olevan hytin katolle ja havaitsivat Veijon pitävän kiinni tiukasti ruorista hytin sisällä.
Kylmä vesi, isot aallot ja kova tuuli väsyttivät miehiä nopeasti. Martin jälkeen katosi Veikko ja sitten myös Ilmari. Juho jäi yksin veneen katolle.
Miehet olivat palaamassa Viipurista Lavansaareen, kun heidän vene kaatui Lavansaaren matalikolla (1). Vene ajelehti lopulta Kappalahden rantaan (2), mutta ainoastaan Juho oli tällöin enää hengissä. Kappalahdesta Juho käveli Lavansaaren pohjoisosissa sijainneeseen kylään (3).
Ranta pelastaa
Tuuli painoi venettä kohti Lavansaarta. Hetken Ilmari luuli heidän ajautuvan Lavansaaren koillisrannalla sijaitsevaa Mustaniemen laituria kohden. Toive ei toteutunut, sillä vene ajautuikin Lavansaaren rantoja kiertävään kivikkoon. Juho tunsi, kuinka vene hajoaisi, joten hän odotti suurta aaltoa ja päästi irti. Aluksi suunnitelma toimi, kun aalto kiidätti häntä kohti rantaa.
Hetkessä tilanne muuttui. Aallon vetäytyessä, myös Juho oli ajautua takaisin merelle. Samassa hän tarttui kiinni kiveen ja tuleva aalto kuljetti hänet syvemmälle rantaan. Lopulta Juho pääsi kuivalle maalle ja istahti kiven päälle. Hän kaatoi saappaistaan vedet pois.
Vaikka kuinka väsytti ja mieli teki, ei Juho käynyt pitkäkseen. ”Silloin voin nukkua viimeisen kerran”, kirjoittaa Juhon poika isänsä kokemuksista.
Juho otti läheisestä puusta tukea ja nousi seisomaan. Aluksi jalat eivät miestä kantaneet, vaan jo muutaman askeleen jälkeen täytyi jälleen istahtaa lepäämään. Sitten Juho huomasi tutun polun, jota seuraamalla pääsi läheiselle laiturille. Siitä oli kuitenkin kotikylään matkaa vielä puolitoista kilometriä.
Veneen hytissä Juhon kanssa ollut Veijo löydettiin myöhemmin menehtyneenä Kappalahden rantaan ajautuneesta veneestä. Hän oli edelleen hytin sisällä. Sen sijaan Martin, Veikon ja Ilmarin viimeiseksi lepopaikaksi jäi meri.
Lavansaaren rannoilla on paljon kiviä, joita päin vene lopulta ajautui. Haaksirikkoutumispaikasta kylälle oli yli puolentoista kilometrin kävelymatka, jonka Juho joutui viimeisillä voimillaan taittamaan ennen turvaan pääsyä.
Millaiset aallot käänsivät veneen?
Vaikka merenkäynti oli kovaa, miehet eivät pitäneet tilannetta pahana – todennäköisesti siksi, että tuuli puhalsi takaa, jolloin alkumatkasta aallokko pysyi pienempänä. Myötätuuleen ajettaessa vene ei myöskään rullannut kovin pahasti.
Vähitellen ulkomerellä tilanne muuttui aallokon kasvaessa. Miehet tiesivät sijaintinsa, eivätkä kääntyneet takaisin. Kotisaarihan lähestyi hetki hetkeltä. Päätös oli luonteva, ja moni nykyveneilijäkin päätyisi samanlaiseen ratkaisuun.
Todennäköisesti miesten vene kaatui Lavansaaren matalikon kohdalla paikassa, jossa kolmen-neljänkymmenen metrin syvyinen meri madaltuu nopeasti alle viiteen metriin.
Matalikosta johtuen avomerellä oleva loivapiirteisessä aallokossa oleva vesimassa törmää ikään kuin pohjaan, jolloin aallokko muuttuu nopeasti jyrkemmäksi kasvaen samalla merkittävästi. Samalla se murtuu muuttuen ikään kuin hyökyaalloiksi.
Ilmiö ei ole harvinainen, sillä nykyisinkin siihen törmää muun muassa Mussalon sataman suulla Kotkassa, sekä Porkkalanselällä Upinniemen kärjen edustalla. Juuri tämä ilmiö onkin yhtenä syynä Porkkalanselän hankalaan maineeseen veneilijöiden keskuudessa.
Meren madaltuessa aallokko kasvaa, jyrkkenee ja lopulta murtuu samoin kuin iskeytyessään rantaan. Murtuvat aallot koituvat lavansaarelaisten kohtaloksi. Kuva myrskystä Helsingissä vuodelta 1933.
Miehet eivät pystyneet hälyttämään apua. Tuohon aikaan ei kännyköitä tai radiopuhelimia ollut. Punaiset laskuvarjoraketitkaan eivät tuolloin olleet vielä virallisia hätämerkkejä, mutta erilaisia hätäraketteja oli silti olemassa. Ei ole tiedossa, oliko tällaisia raketteja veneessä.
Toisaalta, kun vene kaatui, kaikki kävi niin nopeasti, että raketteja tuskin olisi ehditty ottaa mukaan. Ja vaikka olisi, olisiko ammuttuja raketteja kukaan aavalla merellä havainnut? Kukaan ei tiennyt miesten kamppailusta merellä, eikä heitä osattu lähteä pelastamaan.
Veijon, Veikon, Martin ja Ilmarin todennäköinen kuolinsyy oli hukkuminen. Sen taustalla on varmuudella hypotermia, eli alilämpöisyys. Märissä vaatteissa, kylmässä ja tuulessa kehon lämpötila laskee nopeasti, jolloin toimintakyky heikkenee.
Lopulta voimat ehtyvät ja meri ottaa omansa. Ainoa keino pysyä kuivana on pelastuspuku, jonka alla on lämpimät vaatteet. Tällöin vesi ei pääse jäähdyttämään kehoa niin nopeasti ja selviytymismahdollisuudet kasvavat.
Nelikolle pelastuspuku ei ollut vaihtoehto, niitä ei tuolloin oltu vielä keksitty.
Henkilöiden nimet on muutettu yksityisyyden suojaamiseksi. Hädässä olijat eivät osallistuneet jutun tekemiseen.
Mitä opittiin?
1 Pohjan äkisti madaltuessa, aallokko kasvaa, jyrkkenee ja murtuu.
2 On vaikeaa keskeyttää matka ja kääntyä takaisin.
3 Ilmoita reittisuunnitelma maissa oleville.
Kaikki Onnettomuusanalyysi-jutut voit lukea täältä.
Tämä artikkeli on julkaistu alun perin Vene-lehdessä.