Ajellessaan Porkkalan merivartioasemalle, Kalle Järventaus tunsi myrskyävän meren voiman. Kapealla Porkkalantiellä oli pudonnut puiden oksia ja useita puita oli kaatunut tien reunoille.
Edellinen työvuoro näytti vuoronvaihdossa mereltä otettuja videoita. Myrsky oli kestänyt jo useita päiviä, kunnon syysmyrsky siis. Porkkalaan jäivät Kallen lisäksi Vili Ruotsalainen ja Mårten Lehtovuori.
Kaikki kolme kokenutta merivartijaa istuivat päivällispöydässä, kun keikka, jota kukaan ei ollut toivonut, tuli. ”Meripelastuslohkokeskus hälytti Rönnskäristä etelään avomerelle. Siellä iso, 15 tonnin painoinen purjevene oli hädässä.
Tilannetta pahensi se, että kaksihenkisestä miehistöstä toinen oli loukkaantumisen vuoksi toimintakyvytön”, muistelee Kalle saatua hälytystä. Vili, joka tulee helposti merisairaaksi, totesi heti keikan saatuaan: ”Ei heti ruuan päälle tällaista keikkaa olisi tarvinnut tulla.”
Kovan kelin takia purjehtijat valitsivat lyhimmän reitin Suomenlahden yli Tallinnasta Porkkalaan. Porkkalan merivartioasemalta (2) lähtenyt partiovene otti purjeveneen hinaukseen avomerellä Rönnskärin eteläpuolella (1). Partioveneen miehistön ensisijainen suunnitelma (punainen nuoli) oli tuoda purjevene lyhintä, mutta kapeaa ja karikkoista Rönnskärin väylää pitkin turvaan. Varasuunnitelmana oli kiertää Mäkiluodon kautta (vihreä nuoli). Hätäsuunnitelmassa purjevene olisi päästetty ajelehtimaan kohti Helsinkiä (keltainen nuoli).
Valmistautuminen alkaa
Kalle, Vili ja Mårten keräsivät varusteensa ja siirtyivät partioveneeseen. Heti alkumatkasta kolmikko muisteli edelliskesän keikkaa, jossa kovassa kelissä oli avustettu peräsinrikkoista venettä.
Asemanlahdelta poistuttaessa kaikille oli selvää, että tiedossa oli märkä keikka. Siksi Kalle ja Vili pukivat pelastuspuvun kaltaisen merellisen suoja-asun yllensä ja asensivat partioveneen takakannelle vaijerikaiteet putoamisen estämiseksi. Rönnskärin ohituksen jälkeen aallot vyöryivät partioveneen ylitse.
”Pyysimme meripelastuslohkokeskukselta suuntia hädässä olevan luokse, sillä omasta tutkasta avuntarvitsija ei ollut havaittavissa.” Samaan aikaan miehistö pohti hädässä olevia purjehtijoita. ”Eihän lokakuisena arkipäivänä ja tällaisessa kelissä ole mitään järkeä olla purjehtimassa ulkona merellä!”
Meripelastusjohtaja seurasi RajaHekon tuottaman livekuvan avulla pelastustoimien etenemistä.
Roro-alus apuun
Partioveneen puskiessa avomerelle, tehtävää meripelastuslohkokeskuksessa johtanut meripelastusjohtaja Pasi Jyrävä tiesi pelastusoperaatiosta tulevan vaarallista. Partioveneen lisäksi hän oli hälyttänyt päivystävän meripelastushelikopteri RajaHekon Helsingistä.
”Normaalisti olisimme vinssanneet ihmiset pois, mutta purjeveneen masto heilui kovassa kelissä niin paljon, ettei vinssaaminen ollut mahdollista”, Pasi kertoo.
Onneksi lähistöllä oli Finnlinesin Saksaan matkalla ollut roro-alus Finnlady. ”Päätin käyttää sitä pelastusoperaation aikana tekemään suojaa.” Finnladyn päällikkö suostui välittömästi Pasin ehdotukseen ja käänsi kurssia kohti purjevenettä. Vakauttaakseen menoa, Finnlady käänsi vielä vakaajat ulos aluksen rungosta.
Pasi teki suunnitelman: ”Otetaan purjevene partioveneen hinaukseen, tuodaan se merivartioasemalle, jonne hälytetään ambulanssi loukkaantunutta vastaan. Mikäli mantereelle saakka ei päästäisi, alus hylättäisiin jonnekin luodon rantaan ja miehistö pelastettaisiin luodolta. Jos taas joku putoaisi veteen, hänet pelastettaisiin RajaHekon toimesta.”
Partioveneen miehistö tiesi meripelastusjohtajan suunnitelmat ja jalosti niitä entisestään. Ensisuunnitelma oli ottaa purjevene hinaukseen ja tuoda kapean Rönnskärin väylän kautta suojaan. Mikäli purjevene ei olisi hallittavissa, tuotaisiin se Mäkiluodon kautta.
Matka olisi selvästi pidempi, mutta väylällä olisi selvästi enemmän tilaa. Jos taas purjevenettä ei saataisi hinaukseen, annettaisiin sen ajelehtia kohti Espoota ja tarvittaessa vaikka partioveneellä puskemalla muutettaisiin sen kurssia luotojen ohitse.
Kalle varautui menemään veteen purjeveneessä olevien henkilöiden turvaksi, jos joku putoaisi veteen tai purjevene törmäisi luotoon. Ei Kalle veteen halunnut, mutta hän tiesi, että RajaHeko pystyisi pelastamaan heidät vedestä. Ja toisaalta, ilman Kallen tukea purjeveneen miehistö ei lokakuisessa meressä selviäisi ilman pelastuspukua.
Helsingistä Travemündeen matkalla ollut Finnmaidin sisaralus Finnlady tarjosi suojaa pelastusoperaatiossa.
Köysi kiinni
Kun partiovene oli päässyt huutoetäisyydelle purjeveneen vierelle, kävi nopeasti selväksi, että ainoa toimintakykyinen oli veneen sitloodassa ohjaamassa ollut henkilö. ”Näimme myös, kuinka purjeveneen peräsin kääntyi, mutta vain toiseen suuntaan.”
Kokeneena purjehtijana Kallella oli ajatus peräsimen vaurioitumisen syystä. Purjeveneessä ei kuitenkaan ollut tarvittavia työkaluja, eikä korjaustöiden opastaminen myrskyävällä merellä ollut mahdollista. Lisäksi siirtyminen partioveneestä purjeveneeseen olisi ollut liian vaarallista.
Vili tarttui meri-VHF:n luuriin ja painoi tangenttia: ”Ajakaa tuulen yläpuolelta niin läheltä purjevenettä kuin pystytte”, hän ohjeisti Finnladya. Samalla hetkellä laiva tekisi pienen tyhjän tilan, johon partioveneen miehistön oli tarkoitus iskeä kiinni.
Iskeminen tarkoitti sitä, että Kalle ja Vili heittäisivät hinausköyden purjeveneeseen. ”Partioveneessä oli toki köydenampumalaite, mutta tähtääminen merenkäynnissä oli aivan mahdotonta. Myöskään kastliinan heittämisestä ei olisi tullut yhtään mitään. Siksi päädyimme heittämään pelkän hinausköyden”, kertoo Kalle.
Peräsinviasta johtuen purjeveneen saaminen halutulle kurssille oli työlästä.
Hurjat yritykset
Finnlady lähestyi, Mårten keskittyi ajamiseen ja kannella Vili sekä Kalle valmistautuivat hinausköyden heittoon. Ensimmäinen yritys epäonnistui. Samoin toinen. Kolmannella kerralla sitloodassa ollut henkilö oli saanut asemoitua itsensä siten, että hän sai köydestä kiinni.
Vili syötti hinausköyttä Kallen seuratessa, kuinka purjeveneessä yritettiin saada hinausköyttä keulaan kiinni. ”Vaarana oli, että kiristyvä köysi jäisi miehen jalkojen tai käsien varaan”, muistelee Kalle.
Onneksi köysi saatiin kiinni ja hinaus alkoi. Samalla Finnlady poistui paikalta. ”Päätimme kokeilla ykkössuunnitelmaa Rönnskärin kautta.”
Hetken ajan hinaus näytti edistyvän, mutta sitten köysi katkesi. ”Vaikka olimme varautuneet pitkällä köydellä, siihen kohdistuneet voimat olivat liian suuret.” Ei auttanut kuin kaivaa partioveneen ohjaamon alta vieläkin pidempi ja paksumpi köysi.
Aivan kädenkäänteessä köyden haku ei onnistunut, sillä työskentelyä vaikeutti suoraan sivulta tullut kahden–neljän metrin aallokko. ”Kannellakin sai työskennellä melkeinpä kontaten valjaat kiinnitettynä.”
Lopulta köysi saatiin kannelle. Kuin ihmeen kaupalla heittäminen purjeveneeseen onnistui, samoin kuin kiinnittäminen keulaknaapeihin. Ja nyt köysi kesti.
Hinausnopeus aallokossa ei ollut huima, vain kolme-neljä solmua. ”Kovempaa ei voinut mennä”, kertoo Kalle.
Kapeikot lähestyvät
Peräsinvikainen purjevene pyrki jatkuvasti partioveneen oikealle puolelle. Rönnskärin kapeikossa tämä olisi ollut kohtalokasta. Onneksi tähänkin partioveneen miehistöllä oli ratkaisu. He pyysivät purjeveneessä ollutta käyttämään konetta reilusti taaksepäin. Samaan aikaan partioveneen vetäessä voimakkaammin eteenpäin, kone toimi ikään kuin ajoankkurina ja vene saatiin edes jollain lailla hallintaan. Tällä keinolla kapeikosta selvittiin.
Rönnskärin jälkeen köyttä lyhennettiin, sillä pitkällä köydellä ei aseman lahdelle olisi päästy. Tiukoissa paikoissa käytettiin jälleen hyväksi todettua purjeveneen pakittamista ja purjevene saatiin kuin saatiinkin aseman lahdelle. Vielä oma haasteensa oli rantautuminen, sillä normaalisti purjevene olisi siirretty partioveneen kyljelle hinaukseen. Nyt se ei tuulen ja aallokon vuoksi ollut mahdollista. Lopulta rantautuminen onnistui ja loukkaantunut mies saatiin ensihoidon piiriin ja jatkohoitoon sairaalaan.
Vielä rantauduttaessa Porkkalan merivartioasemalle keli oli edelleen hurja.
Miten kaikki kävi?
Hädässä ollut purjevene oli rakennettu valtamerikäyttöön, joten olosuhteet eivät sinänsä olleet sille liian haastavat. Kaksikko oli odotellut Tallinnassa tuulen tyyntymistä.
Tiistaina ennusteet näyttivät pientä tuulirakoa ja kaksikko päätti yrittää. Alkumatka meni hyvin, mutta sitten toinen miehistä paiskautui veneen rakenteita vasten aallokon voimasta. Samalla häneltä meni toimintakyky.
Ohjaamassa ollut yritti keventää purjeita, mutta ei siinä heti onnistunut. Näin peräsimeen kohdistui niin suuri voima, että peräsimeen kiinnittyvät vaijerit pääsivät ikään kuin luistamaan ja ohjaus petti. Pettäminen ei johtunut rakenteiden heikkoudesta vaan veneeseen oli tarkoituksella tehty ikään kuin sulake, jolla valmistaja halusi estää veneen vakavamman vaurioitumisen. Itseasiassa vika oli varsin helppo korjata. Oikeilla työkaluilla Kalle sai peräsimen kuntoon parissa minuutissa Porkkalan merivartioasemalla.
Purjeveneessä oli myös keulapotkuri. Löysällä ollut skuuttiköysi ajautui kuitenkin potkuritunneliin, jolloin sen käyttö ohjaamisessa myrskyävällä merellä ei ollut mahdollista.
Henkilöiden nimet on muutettu yksityisyyden suojaamiseksi. Hädässä olijat eivät osallistuneet jutun tekemiseen.
Mitä opittiin?
1 Vaikka vene kestää, yllätysten vuoksi voidaan joutua merihätään.
2 Meren mahti on suuri, kunnioita merta.
3 Kovassa kelissä, purjeveneen heiluva masto voi estää pelastamisen helikopterilla.
Kaikki Onnettomuusanalyysi-sarjan jutut
Tämä artikkeli on julkaistu alun perin Vene-lehdessä.
