Tilaa
Jutut

Operaatio Meritähti päivystää jälleen – Talleta hätänumerot puhelimeesi jo ennalta

Liivit päälle ja korkki kiinni.

21.06.2019

TekstiJukka Hiiro

Vapaaehtoisten meripelastajien Operaatio Meritähti tuo turvaa vesille jälleen tänä juhannuksena torstaista sunnuntaihin. Vapaaehtoiset päivystävät eri puolilla maata yhteensä 130 pelastusaluksen ja lähes 1400 vapaaehtoisen voimin.

Koska sääennusteet lupaavat hyvää säätä, odottavat meripelastajat lukuisia tehtäviä. Viime vuonna Meripelastusseuran miehistöt hoitivat juhannusviikonloppuna yhteensä 120 erilaista pelastus- ja avunantotehtävää.

Veneilijöille meripelastajilla on antaa neuvo jo näin ennalta: Liivit päälle ja korkki kiinni.

”Tärkeintä on pukea sopivat pelastusliivit päälle kaikille veneessä oleville. Laatikossa ne eivät hätätilanteessa auta”, Espoon Meripelastajien puheenjohtaja Senni Jokinen neuvoo.

Ennen vesille lähtöä on myös syytä tarkistaa sää ennuste sekä varmistaa että puhelimessa on riittävästi virtaa ja veneessä polttoainetta. Juhlajuomat on syytä korkata vasta, kun vene on kiinni laiturissa.

”Jo melko pienikin määrä alkoholia heikentää arviointi- ja toimintakykyä eri tilanteissa vesillä”, Meripelastusseuran turvallisuuspäällikkö Marko Stenberg toteaa.

Hätänumero, meripelastuksen hälytysnumero sekä Trossi-palvelunumero on hyvä tallettaa puhelimeen ennalta. Löydät ne jutun alta.

Kippari-lehti toivottaa hyvää ja turvallista juhannusta kaikille lukijoille!

Lue myös nämä

X