Tilaa
Uutiset

Perinteinen toimittajien ”koeajoviikko” peruttiin koronatilanteen vuoksi

Perinteinen kansainväliselle medialle suunnattu koeajotapahtuma Nauvossa on päätetty siirtää tai perua.

21.04.2020

TekstiJukka Hiiro

Suomen venealan keskusliitto Finnboat on perinteisesti koordinoinut niin suomalaisille kuin ulkomaalaisille veneilyalan toimittajille järjestetyn koeajotapahtuman aina kesäisin. Arkiviikon mittaisen tapahtuman aikana venevalmistajat ovat antaneet uutuusmallinsa toimittajien koeajettaviksi Nauvon saaristossa.

Tänä vuonna koeajotapahtuma oli tarkoitus järjestää heinäkuussa, mutta nyt se on koronaviruksen vuoksi päätetty perua.

Tapahtumaan oli ilmoittautunut 34 veneilyalaa seuraavaa toimittajaa eri puolilta maailmaa. Finnboatin mukaan tapahtumaa siirretään, mutta uutta ajankohtaa sille ei toistaiseksi ole päätetty. Suunnitelmissa on joko järjestää tapahtuma elokuussa tai lykätä se ensi vuoteen.

Ongelma on sekä venevalmistajien että alan medioiden yhteinen, Finnboat muistuttaa. Siinä kun valmistajat eivät pääse esittelemään uutuusmallejaan, toimittajatkaan eivät saa tehtyä niistä esittelyjä, joita on aiempina vuosina tavattu julkaista aina talvikuukausiin saakka.

Lue myös nämä

X