Tilaa
Testit

Pikatestissä Iron pillow -istuinalusta: Katso videolta miten istuinalusta joustaa aallokossa ja kovassa vauhdissa

Selkään kohdistuvia iskuja vaimentava metallinen alusta mukavoittaa etenkin aallokossa ajamista.

05.02.2021

Tekstimarko lysmä

Venäjällä kehitetty metallinen Iron Pillow -istuinalusta on päässyt itänaapurissa hyvään myynnin nosteeseen edullisen hintansa ja toimivuutensa ansiosta. Tuotteen kehittäminen alkoi vuonna 2014, jonka jälkeen siitä kehitettiin useita erilaisia versioita. Kolme vuotta projektin aloituksesta joustava istuinalusta sai nykyisen muotonsa.

Monessa muussa maassa kuten Suomessa ruostumattomasta teräksestä ja alumiiniseoksesta valmistettavan istuinalustan kuluttajamyynti on vasta käynnistymässä. Pääkohderyhmänä ovat alle 10-metristen moottoriveneiden omistajat ja kalastajat.

Pysty- ja sivuvaimennusta

Monella liukuvarunkoisella ja nopealla moottoriveneellä ajaminen muuttuu epämukavaksi, kun vene hyppii aallokossa ja tärskyt osuvat siihen pahasti. Niin pysty- kuin sivusuuntaiset iskut kohdistuvat tuntuvasti ajajan selkärankaan.

Konstit on monet, kun veneilijät välttelevät iskujen haittoja jopa usealla lisäpehmusteella, ajamalla seisten tai nostamalla jalkaa toisen päälle.

Tärskyt voivat  epämukavuuden lisäksi aiheuttaa paljon venettä ajavilla vakavia ja ajan mittaan kroonisia selkäongelmia.

Vaimentava istuinalusta toimii kuten auton iskunvaimennin. Erona on se, että jousen ja iskunvaimentimen toiminnan hoitaa yksi komponentti. Vaijeritärinänvaimennin ottaa vastaan iskut ja vaimentaa heilahteluja sekä tärinää. Istuinalustan jouset puolestaan lisäävät tärinänvaimentimen toimintakapasiteettia.

Iron Pillow -istuintyynyn valmistajan mukaan tärinäanalysaattorilla on osoitettu, että metallinen Iron Pillow -istuintyyny vähentäisi selkärankaan kohdistuvaa iskurasitusta jopa puoleen pelkkään joustojalkaan verrattuna.

Istuintyynyssä käytettävät tärinänvaimentimet onkin alkujaan kehitetty todella vaativiin lentoliikenteen ja erityisajoneuvojen tarpeisiin.

Metallityyny valitaan istujan maksimipainon mukaan: 90, 110 tai 130 kiloa.

Haasteita asennuksessa

Asensimme syksyllä metallisen istuinalustan viisimetriseen Terhi 480 BR -veneeseen kuljettajan kuppipenkin alle.

Ennen istuintyynyn asennusta ajoimme veneellä hyvän tovin vauhdikkaasti aalloilla loikkien ja keskityimme mukavuuden lisäksi jousituksen tuntemuksiin etenkin selässä. Vaikka rankempaa keliä ei testiajankohtana varsinaisesti ollut, vene saatiin hyvin ilmaan esiintyneistä aalloista.

Valmistajan edustajan mukaan yli viisi kiloa painava istuintyyny on helppo asentaa  muutamalla perustyökalulla noin puolessa tunnissa standardin mukaisiin istuinjalkoihin. Suurimmassa osassa veneistuimista pitäisi olla vakioidut asennusreiät.

Testiveneemme tapauksessa istuimen ja liukukiskon kiinnitysmekanismit eivät olleet vakiomallisia, joten alustan asentaminen paikalleen kesti hieman arvioitua pidempään.

Asennushaasteiden jälkeen pääsimme hyvään aallokkoon kokeilemaan, miltä ajaminen tuntuu samassa istuimessa metallisen istuinalustan kanssa.

Pehmeämpää ajamista

Ensituntuma asennuksen jälkeen veneen lipuessa tyynessä sataman suojassa ei heti antanut tunnetta paremmasta joustosta. Välittömästi kun vene saatiin vauhtiin ja hyppimään aaltojen seassa, niin aistituntemus oli selkeä: meno oli huomattavasti pehmeämpää, mukavampaa ja selkä kiitti joustosta.

Alastulo etenkin korkeasta aallosta oli jopa monin verroin pehmeämpi metallisen istuinalustan kanssa kuin ilman sitä. Kehoon ei välittynyt juuri minkäänlaista tärähdystä tai iskua. Ajossa alusta suodatti myös hyvin tärinän tunnetta.

Kyseessä on mielenkiintoinen yksinkertainen tuote, joka voi merkittävästi vähentää selkään kohdistuvaa ajamisen rasitusta ja epämukavaa tärinää. Olisikin mielenkiintoista antaa metallinen istuinalusta pitkään käyttötestiin henkilölle, joka kärsii veneilyssään vakavammista selkävaivoista.

Varsinaiset joustojalat maksavat jopa tuhannesta eurosta ylöspäin ja täysin jousitetun istuimen asennus maksaa satoja ja jopa tuhansia euroja. Muutaman satasen kustannus istuinalustasta tuntuu tässä vertailussa varsin kohtuulliselta hankinnalta.

Lue myös nämä

X