Tilaa
Uutiset

Purjelautailu uuteen nousuun

03.05.2007

TekstiVenelehti

surffaus

Värikkäitä purjeita näkyy vesillä kymmeniä, jopa satoja. Laudat kiitävät heikossa tuulessa. Rannalla on tungosta.

 

Kuva ei ole viime kesältä, vaan yli 20 vuoden takaa. Nykyään vesillä näkyy vain kourallinen purjeita ja nekin vain tuulisina päivinä. Vuonna 2006 purjelautojen maailmanlaajuinen myyntimäärä oli kymmenen prosenttia 80-luvun huippuvuosien määrästä. Auttaako uusi porrasperälauta lajin uuteen nousuun?

Jälkiviisaasti voi sanoa, että 80-luvun valtavan harrastajamäärän romahdus oli lajin markkinamiesten omaa syytä. Laudat olivat aluksi tilavia, 3,6-3,8 metriä pitkiä ja suunniteltu lähinnä keveille tuulille. Sitten tuli funboard-aalto, joka pyyhkäisi ”kansanlaudat” kartalta ja villitys kehittyi yhä radikaalimpaan suuntaan. Pysyäkseen porukassa piti surffata pienellä, uppoavalla laudalla, joka vaati reippaasti tuulta. Tavallisen harrastajan kannalta muutosta voisi verrata siihen, että kaikki Suomen laskettelurinteet olisi muutettu lumilautakouruiksi. Pienet laudat olivat hyvin vaikeita purjehtia, eikä Suomen kesä ole yleensä kovatuulinen.

Lajin suosio tietenkin romahti. Seuraava villitys olivat kovan tuulen kilpailut, jolloin jäljellä oleville harrastajille myytiin hyvin erikoistuneita ja vaikeita välineitä. Tämä oli lajille lähes lopullinen kuolinisku.

2000-luvun alussa järki vihdoinkin voitti. Laudat levenivät ja muuttuivat helpommiksi käyttää. Lyhentämällä ja leventämällä lautoja pystyttiin huomattavasti helpottamaan plaanaavaa surffausta (yli 6 sekuntimetrin tuulissa). Nämäkin laudat olivat silti täysin sopimattomia kevyen tuulen purjelautailuun. Formula Windsurfing -luokan leveillä kölittömillä laudoilla kilpailtiin ja luovittiin liu’ussa jo alle 4 m/s tuulessa, mutta tavallinen harrastaja säikähti syystäkin yli 10 neliömetrin purjeita ja 70-senttisiä eviä.

Viime kaudella ympyrä vihdoinkin sulkeutui ja uusi lautatyyppi näki päivänvalon. Uusi innovaatio oli porrasperä. Se yhdistää yksinkertaisella tavalla 80-luvun pitkän kölillisen purjelaudan ja lyhyen nykyaikaisen evän varassa liukuvan purjelaudan. Tällaisella uuden sukupolven yleislaudalla on hauska liikkua melkein olemattomassa tuulessa ja kuitenkin se saavuttaa kovassa tuulessa täysin vertailukelpoisia nopeuksia (jopa 30 solmua) hyvinkin urheilullisten lyhyiden lautojen kanssa. Porrasperä lyhentää lautaa perästä 30-40 cm sen noustua liukuun. Lauta kulkee kuin 80-luvun kansanlauta kevyessä tuulessa, mutta toimii samoin kuin lyhyt nykyaikainen freeride-lauta kovemmassa tuulessa.

Purjelautailu elää uutta tulemistaan. Uudet laudat palaavat taas lähemmäksi purjelautailun alkuperäisten kehittäjien lähes 40-vuotiasta ajatusta edullisesta ja helppokäyttöisestä, mutta nopeasta jokamiehen purjeveneestä. Kuluneet vuosikymmenet eivät ole kuitenkaan menneet hukkaan, sillä harharetkien aikana opittiin paljon. Nyt yhdellä laudalla voi kierrellä kaislikoita, leikkiä hiekkarannalla tai urheilla kovalla tuulella ja isossa aallokossa. Kaiken lisäksi laudan reaalihinta on puolet 1980-luvun tasosta ja kaikki komponentit taatusti luotettavia ja kestäviä. Purjelautailu on vihdoinkin tullut miehen ikään.

Teksti ja kuva: Patrick Gustafsson

Tiivistelmä Vene-lehden 5/2007 jutusta

Tämä artikkeli on julkaistu alun perin Vene-lehdessä.

Lue myös nämä

X