Jutut

Q-Yacht tavoittelee veneilyn vallankumousta – vetyä tankkiin

Q30-sähköveneistään tuttu yritys tavoittelee mullistusta veneilyyn Euroopassa. Veneet aiotaan laittaa liikkumaan vedyn voimalla.

09.10.2019

TekstiTanja Paananen

Suomalaisen veneyrityksen Q-Yachtsin uusi toimitusjohtaja Joakim Hildén kertoi Vene-lehdelle yrityksen uudesta kehityssuunnitelmasta, jonka kaksi pääpilaria ovat sähköinen kääntöpotkurijärjestelmä ja vetypolttokenno. Varsinkin vetypolttokenno veneessä on huima idea.

Yrityksen aikomuksena on kehittää kaupalliseen käyttöön soveltuva Q30-veneen limusiiniversio, joka voi toimia esimerkiksi Saksan ja Manner-Euroopan kaupungeissa.

Yhteistyössä saksalaisten kanssa

Q-Yachts on löytänyt Saksasta uuden yhteistyökumppanin, joka valmistaa vetyä tuottamaan sähköä polttokennotekniikalla.

Hildén ei vielä paljasta saksalaisen yhteistyökumppanin nimeä, mutta raottaa toimintamallia ja kertoo, että yritys valmistaa vetyä pääsääntöisesti tuulivoimalla.

Saksalaiset ovat polttokennotekniikan asiantuntijoita ja heillä on vedyn toimitukseen tarvittava oma infrastruktuuri. Tuleva yhteistyökumppani käytännössä toimittaisi tankkauskontin haluttuun paikkaan, josta vetyä voi tankata.

Suomeen asti vetypolttokennotekniikka ei ulotu. Konseptia kehitetään Saksan ja Manner-Euroopan markkinoille; kanaalikaupunkeihin, missä ihmiset hyötyisivät päästöttömistä venetakseista.

”Veneilykulttuuri kun on Suomessa edelleen konservatiivista,” Hildén huokaa.

Vetypolttokennon avulla 120 kilowattituntia sähköä

Yksi vetysäiliö pystyy tuottamaan polttokennon avulla 120 kilowattituntia sähköä. Säiliön täyteen tankkaaminen hoituu viidessä minuutissa.

Q-Yachtsin Q30-sähköveneissä on nykyisin 30 kilowattitunnin akku. Kiinnostavaa vedyn käytöstä tekeekin juuri sen avulla saavutettava nelinkertainen sähkökapasiteetti samalla painolla.

”Tällaista polttokennotekniikalla toimivaa taksivenekonseptia ei ole vielä missään käytössä kaupallisessa tarkoituksessa. Vetykennon sähkökapasiteetti on suurempi kuin mitä akulla voidaan saavuttaa. Nopea tankkaus varmistaa toiminnassa sen, että sähkökapasiteettia on aina tarpeeksi, joka on tärkeä Q30-veneen kaupallisessa käytössä,” Hildén sanoo.

Sähköveneitä voi toki ladata kohtalaisen nopeasti myös voimavirralla, mutta akut ovat painavia ja kalliita.

Helpotusta ohjaukseen

Kääntöpotkurijärjestelmä (podpropulsio) lisää veneen helppokäyttöisyyttä ja manöveerausta satamissa.

Samaa tekniikkaa käytetään muun muassa uusissa isoissa laivoissa, koska sen avulla on helppo ohjata ja kääntää isoakin paattia.

Q-Yachtsin kehityssuunnitelmaan kuuluu myös parkkitutkajärjestelmä sekä anturi, joka pystyy arvioimaan etäisyyden viereisestä veneestä.

Tavoite on, että yhteistyö saksalaisen yhteistyökumppanin kanssa alkaisi vuoden loppuun mennessä.

Molemmat projektit on tarkoitus toteuttaa talvella ja testit tehdä vesillä heti jäiden lähdettyä.

Lue myös nämä

X