Tilaa
Jutut

Rataveneissä vauhti toivottavasti kiihtyy tällä kaudella

Ratamoottoriveneily on Suomessa päässyt uuteen vauhtiin. Alkavalta kaudelta odotettiin vielä Helsingin venemessujen aikoihin paljon. Vain muutama viikko sen jälkeen päälle alkoi kasaantua koronaviruksen muotoisia synkkiä pilviä.

05.04.2020

TekstiJuha Virtanen

Kisakauden 2020 pitäisi käynnistyä toukokuun lopulla. Toivottavasti niin myös tapahtuu, sillä varsinkin uusia innokkaita nuoria kuljettajia on jo odottamassa vesille pääsemistä.

Juniorien määrä on vahvassa kasvussa ja venekerhojen panostus näkyy osallistujamäärissä.

Esimerkiksi SJ10-junioriluokan rakentamisessa on päästy hyvin liikkeelle. Kotkan Pursiseura ja Brändö Seglare aloittivat oman juniorityönsä viime kaudella ja Kuopion pursiseura liittyy mukaan tänä vuonna.

Rataveneiden SM-sarjaa pyörittävän RaceWKND!:n osakilpailuissa kuljettajien määrä on lisääntynyt kahdella kaudella reilusti yli kahdellakymmenellä kuljettajalla.

”Erittäin tärkeänä pohjana koko ratamoottoriveneilyn tulevaisuuden kannalta on pursiseurojen, yritysten ja Suomen Purjehdus ja Veneilyn kanssa tehtävä yhteistyö junioritoiminnan kehittämiseksi”, RaceWKND!:in promoottori Johannes Böhmig sanoo.

”Kun pursiseura päättää sitoutua ratamoottoriveneilyyn, perustaa oman jaoston, joka pitää sisällään ohjatun ja säännöllisen koulutustoiminnan sekä oman kaluston SJ10-luokassa, on myös ratamoottoriveneilyn tulevaisuus turvattu”, hän jatkaa.

© RaceWKND

Suomessa ajetaan tänä kesänä niin SM-, PM-, EM- kuin MM-pisteistä. GT15-luokka ajaa Euroopan mestaruudesta Kotkassa ”kerrasta poikki”, eli kisaviikonlopun neljän lähdön yhteistuloksen voittaja on mestari.

F4-luokassa ajetaan elokuussa Helsingissä MM-osakilpailu.

Kuopiossa huippunopeat F2-veneet kisaavat PM-osakilpailussa ja mukana viikonlopussa ovat tietysti myös neljä kansallista rataveneluokkaamme.

Koronaviruksen takia monia urheilutapahtumia on jouduttu perumaan ainakin tämän kevään osalta, joten rataveneidenkin kilpailukalenterissa muutokset ovat vielä mahdollisia. Avauskisa Raumalla on pahiten vaarassa peruuntua tai siirtyä myöhemmin ajettavaksi. Mahdollisista muutoksista kerrotaan myöhemmin lisää.

Lue myös nämä

X