Veneilijän kesäravintolat vähenevät tänä kesänä yhdellä, kun kuulu Verandan laittaa täksi kesäksi omistajiensa eläköitymisen vuoksi piisin kiinni.
”Olemme jo mieheni kanssa tehneet pitkän päivätyön tässä ravintolassa”, kertoo Verandanin ravintoloitsija Anne Gorschelnik.
Norrskatan Havträskin sataman lähellä sijainnut Verandan tuli tunnetuksi nimenomaan puutarhastaan. Ravintolan keittiö sijaitsi pienessä paviljongissa, jossa oli myös katettu terassi. Hyvän sään aikana pöydät oli sijoitettu al fresco puutarhaan, jonka eksoottiset kasvit Verandaniin hankittiin aikanaan Turun yliopiston puutarhasta. Seassa oli palmuja ja trooppisiakin kasveja.
”Osa niistä siirrettiin aina sisätiloihin talveksi.”
Gorschelnikin mies Torbjörn Jansson hoiti keittiötä yhdessä kesätyöntekijöiden kanssa, mutta nyt komeaa, vasta muurattua ulkouuniakaan ei enää ole.
”Se on myyty”, Gorschelnik kertoo.
Verandan palvelee vielä majoitustilojen osalta bed & brakfast periaatteella. Yhteensä mökkejä on vajaa puolenkymmentä.
Korppoon Norrskata on perinteistä veneilyaluetta, mutta nyt saaren palvelutaso on romahtanut. Ravintolaa ja kauppaa Houtsalassa pitänyt yrittäjä on jumiutunut Paraisten kaupungin kanssa oikeustaisteluun, eikä Alexandra’s eikä sen iso vierassatama avaa vielä ainakaan alkukesästä.
”Olemme odottavalla kannalla. Jos kaupunki tekee järkevän tarjouksen, saamme toiminnan nopeastikin alkamaan. Mutta pallo on heillä”, Dan Mattson sanoo.
Myöskään Lavarin paviljongissa ei ole ravintolatoimintaa, sillä sitä vuokrataan ainoastaan juhla- ja majoitustilana. Sen sijaan Houtsalan automaattinen bensiiniasema palvelee edelleen myös veneilijöitä.