Ruotsalainen Svenska Kryssarklubben vaatii ruotsalaisen ruorijuopumusrajan nostamista 0,2 promillesta 0,5 promilleen. Syynä on se, että nykyinen kymmenen vuotta voimassa ollut promilleraja on aiheuttanut jopa täysin absurdeja tilanteita, jotka ovat sotineet lain alkuperäistä tarkoitusta vastaan. Tarkoitus on ollut, että turvallisuus vesillä lisääntyy, mutta esimerkit osoittavat, että välillä on käynyt juuri päinvastoin.
Svenska Kryssarklubben luettelee muutaman esimerkin:
Länsirannikolla asuva veneen omistaja joutui siirtämään venettään noin kahden solmun nopeudella turvallisempaan paikkaan, sillä sääennusteen mukaan odotettavissa oli kovaa tuulta, ja alkuperäinen paikka olisi ollut vaarallinen. Kipparilla oli veressään lounaan jäljeen 0,28 promillea ja hänet tuomittiin ruorijuopumuksesta. Tuomioistuimen mukaan hänen olisi pitänyt pyytää jotain tuntematonta henkilöä siirtämään veneensä.
Toinen veneen omistaja tuomittiin ruorijuopumuksesta, koska hän siirsi venettään köysien avulla rannalta käsin, ilman, että moottori oli edes käynnissä. Tuomioistuimen mukaan luonnonsatamassa oltaessa veneen omistaja ei saa siirtää tällä tavalla venettään hyvän sään aikana alkoholijuomaa sisältävän lounaan jälkeen, vaan hänen on odotettava, että sää aiheuttaa veneelle todellista vaaraa.
Kolmannessa esimerkissä hieman alkoholia nauttinut veneen omistaja alkoi ohjata venettä, kun veneen raitis kippari ei kyennytkään osaamattomuuttaan navigoida ja ohjata venettä. Ohjaamaan ryhtynyt omistaja tuomittiin ruorijuopumuksesta.
”Hätä ei lue lakia”
Ruotsin lain mukaan rangaistukselta välttyy, jos kyseessä on hätätilanne. Veneen siirtäminen pienessä maistissa ennen myrskyn puhkeamista on siis lain mukaan väärin. Siirto sallitaan Kryssarklubbenin mukaan vasta sitten, kun tilanne on äitynyt vaaralliseksi. Jos promilleraja olisi näissä tapauksissa ollut 0,5, ei heitä olisi tuomittu. Nyt heidät siis tuomittiin siitä, että he halusivat estää onnettomuuden tai vaurioiden synnyn jo ennakolta, Kryssarklubben muistuttaa.
Svenska Kryssarklubben muistuttaa, että Ruotsissa on matala 0,2 promillen ruorijuopumusraja, joka on matalampi kuin ympärysvaltioissa: Suomessa raja on 1,0 promillea, Norjassa 0,8 promillea, Tanskassa 0,5 promillea (koskee nopeaita veneitä) ja Saksassa 0,5 promillea.
Svenska Kryssarklubben on noin 40 000 jäsenen pursiseura, joten se kuuluu maailman suurimpiin.