Tilaa
Jutut

Saaristomeren ja Selkämeren kansallispuistojen satamia on viritetty kesään

Metsähallitus on kunnostanut täksi kaudeksi useita satamakohteita Saaristomeren ja Selkämeren kansallispuistoissa.

04.05.2021

Tekstijuha virtanen

Kuvatsanna-kaisa juvonen/metsähallitus

Metsähallituksen hoidossa olevilla valtion suojelualueilla oli viime vuonna ruuhkaa. Alueille tehtiin koronavuoden aikana yli 8,2 miljoonaa käyntiä. Luvussa ovat mukana kansallispuistojen lisäksi valtion retkeilyalueet ja muut suojelualueet ja kohteet.

Saaristomeren kansallispuistossa tilastoitiin viime vuonna 79 300 kävijää. Selkämeren kansallispuistossa kävijöitä oli peräti 99 300.

Useita satamakohteita

Retkeilijät niin kuin veneilijätkin jättävät väkisinkin paikkoihin jälkensä. Korjaamistarvetta oli siten jo ennen koronan synnyttämää kävijävirran kasvuakin. Veneilijämäärien kasvu vaikutti tarpeeseen parantaa satamien rakenteita ja palveluja on kehitetty yhdessä satamayrittäjien kanssa.

Bodön uusi laituri mahdollistaa kiinnittymisen 30 veneelle.

Lisää paikkoja veneille

Bodön satama sai uuden palvelurakennuksen, jossa on sataman vastaanotto, satamakauppa ja myös sauna. Palvelurakennuksen läheisyyteen pystytettiin myös uusi kuivakäymälä. Opastekylttejäkin lisättiin maastoon.

Venesatamaan tuotiin uusi laituri, joka on peräti 48 metriä pitkä. Sen myötä saatiin satamaan 30 venepaikkaa lisää. Laituri on sähköistetty ja varustettu valoilla ja tarpeellisella turvavarustuksella. Isomman laiturin yhteyteen tuli myös toinen, hieman pienempi laituri.

Poijuja tuotiin satamaan lisää ja vanhojen kiinnitykset tarkastettiin. Nyt poijuja on yli 20.

Täksi kesäksi satamaan on tulossa myös defibrillaattori eli sydäniskuri, jolla kuka tahansa voi elvyttää henkilön, jonka sydän on pysähtynyt.

Uuden palvelurakennuksen sai myös Örön satama. Sieltä kävijät löytävät sataman vastaanoton, tietopisteen ja satamakaupan.

Saaren maasto-opasteita uusittiin myös, samoin kuin vesilaitos käyttöveden saannin varmistamiseksi.

Uusi laituri mahdollistaa satamassa aiempaa isompien alusten kiinnittymisen. Kymmenen uutta poijua ankkuroitiin pienempiä veneitä varten ja yksi vanhempi laituri sähköistettiin.

Uusi sähköverkko

Katanpäässä Selkämeren kansallispuistossa linnakesaaren satamaa laajennettiin asentamalla 48-metrinen laituri, joka tuo 30 venepaikkaa lisää. Sen lisäksi tehtiin kymmenmetrinen laituri.

Veneilijöitä ja muita kävijöitä varten on uusi palvelurakennus, jossa on suihkut ja wc-tilat. Rakennuksen yhteydessä on myös astioiden pesupaikka ja rakennuksen seinään asennettiin defibrillaattori eli sydäniskuri.

Isoin työ Katanpäässä oli sataman sähköverkon uusiminen. Vanhempien laitureiden kiinnitykset tarkastettiin ja korjattiin. Maasto-opasteita uusittiin myös tässä kohteessa.

Katanpään uudessa palvelurakennuksessa ovat pesutilat.

Luonto kestää paremmin

Hankkeen projektipäällikkö Sanna-Kaisa Juvonen Metsähallituksesta pitää satamien palvelujen parantamista tärkeänä. Hänen mukaansa se myös lisää luonnon kestokykyä, kun ihmiset ohjataan keskitetysti sellaisiin satamiin ja paikkoihin, missä on hyvät palvelut.

Rahaa valtiolta ja EU:lta

Satamien kunnostaminen on rahoitettu suurelta osin Sustainable Gateways -hankkeen kautta.

Joihinkin hankkeen kohteisiin, kuten Örön vesilaitoksen uusimiseen ja Bodön satamavalaistukseen, rahat saatiin valtion lisätalousarviosta.

 

Lue myös nämä

X