Tilaa
Testit

Sea Ray 230 SPX – Monen nautinnon vene

Jenkkien bowriderit mielletään usein kauniiden kesäpäivien kruisailu- ja vesiurheiluveneiksi, mutta ne taipuvat muuhunkin.

15.09.2017

TekstiSeppo Evinsalo

Viime vuoden Helsingin Uivan näyttelyn jälkeen koeajettu Sea Ray 210 SPX teki vaikutuksen hyvän ajettavuutensa ansiosta. Testipäivän keli oli kuitenkin tyypillinen loppukesän heikkotuulinen päivä. Aallokkotuntumaa saatiin ainoastaan muiden vesilläliikkujien peräaalloista.

Puoli metriä pidemmän ja 500 kiloa painavamman uuden SPX 230:n testipäiväksi keväisellä Mallorcalla osui kuitenkin reipas merituuli ja sen myötä parimetrinen aallokko. Avoimelle merelle ei ollut asiaa, mutta rannikon lahdelmien reilu metrinen aallokko tarjosi kuitenkin sopivan testialustan veneen suorituskyvylle.

Sähköinen ohjaustehostin teki veneen käsittelystä kevyttä ja perinteiseen mekaaniseen ohjaukseen tottuneelle se tuntui aluksi turhankin sähäkältä. Veneen 250-hevosvoimainen MerCruiser 4.5L MPI ECT takasi riittävästi voimaa ja kaasukahvan pienelläkin liikkeellä vene ampaisi nopeasti matkaan. Aaltojen heitellessä ajotuntuma pysyi hyvin kontrollissa, eikä tullut tunnetta veneen lähtemisestä ns. lapasesta. Myös laadukkaat pehmustetut istuimet vaimensivat tehokkaasti veneen rajujakin liikkeitä.

Vene oli varustettu suurella ja nopeasti avattavalla biminikatteella. Jokainen avoveneen kuomuja paikalleen viritellyt tietää, että niiden avaaminen ja neppareiden kiinni saaminen kestää kymmeniä minuutteja ja sormenpäät ovat siinä touhussa lujilla. Biminin paikalleen virittämiseen ei tässä veneessä sen sijaan mennyt kuin muutama kymmenen sekuntia ja kiristyshihnojen ansiosta se myös istui napakasti.

Biminikate on helppo ja nopea avata. Kiinnitysremmeillä sen kireyden saa sopivaksi eikä se rämise ajettaessa.

Testasimme venettä navakassa tuulessa ja suuressa aallokossa myös biminikate avattuna. Räminään ja kolinaan tottuneelle kokemus oli yllätys. Ei paukkunut, kolissut eikä edes lepattanut. Kuomukaarien kiinnitys veneen runkoon ja tuulilasin reunaan kumivaimennetuin istukoin on varmasti yksi syy tähän. Toinen ehkä merkittävämpi syy on se, että koko rakennelma suunnitellaan varta vasten kyseiseen venetyyppiin eikä heloissa säästellä. Auringon porottaessa pilvettömällä taivaalla tällainen kate antaa mukavan varjon ja ajoviima pitää ilman sen alla sopivan viileänä.

Lue esittely kokonaisuudessaan Kipparista 9/2017.

Lue myös nämä

X