Pääset lukemaan sivustoa tämän mainoksen jälkeen.

Jutut

Sinileväkesä oli tavanomainen – Selkämeren ja Merenkurkun havainnot kuitenkin poikkeuksellisia

Merellä poikkeuksellista oli se, että sinilevähavaintoja tehtiin myös Selkämeren pohjoisosissa ja Merenkurkussa.

04.09.2020

TekstiJukka Hiiro

Kesäkausi alkaa vedellä viimeisiään, mistä yhtenä merkkinä voi pitää myös leväkatsauksen yhteenvetoa. Suomen ympäristökeskus Syke kertoo, että kesä−elokuun aikana tehdyn leväseurannan ja valtakunnallisen leväkatsauksen perusteella järvillä sinileväkesä oli vaihteleva. Merellä poikkeuksellista oli se, että sinilevähavaintoja tehtiin myös Selkämeren pohjoisosissa ja Merenkurkussa.

Kesä−elokuun aikana sinilevähavaintojen määrä noudatti varsin tiiviisti sääolosuhteita, Syke kertoo. Järvillä, rannikolla ja saaristossa sinileväkesä alkoi tavanomaista aiemmin lämpimän alkukesän johdosta. Kun säät viilenivät heinäkuussa oli myös sinilevätilanne rauhallisempi, mutta elokuun puolivälissä lämpimät säät runsastuttivat jälleen sinileviä.

Järvillä sinileväkesä oli Syken mukaan vaihteleva. Pintavedet lämpenivät nopeasti lämpimän kevään ja alkukesän seurauksena, ja sinilevät alkoivat runsastua monilla valtakunnallisen leväseurannan havaintopaikoilla tavallista aiemmin. Pintavedet olivat kesäkuussa paikoin useita asteita keskimääräistä lämpimämpiä, mikä kiihdytti sinilevien kasvua ja kukintojen syntyä, Syke kertoo.

Heinäkuussa viileä ja sateinen sää viilensi vesiä ja hillitsi sinileväkukintojen syntyä ja tuulinen sää piti sinilevät sekoittuneena veteen. Erittäin runsaita sinileväkukintoja ei juurikaan esiintynyt. Heinäkuussa ja elokuun alussa suurimmassa osassa maata sinileväkukintoja esiintyi jopa keskimääräistä vähemmän. Elokuun puolivälissä palanneet lämpimät säät runsastuttivat jälleen sinileviä erityisesti Keski-Suomen ja Itä-Suomen alueilla. Vaikka sinileväkukintojen tyypillinen esiintymisaika järvillä on kesä-heinäkuun vaihteesta elokuuhun, sään suosiessa sinileväkukintoja voi esiintyä vielä syyskuussa.

Tänä kesänä valtakunnalliseen leväseurantaan kuului noin 240 havaintopaikkaa. Kuluneen kesän aikana hieman sinilevää tavattiin 97 havaintopaikalla. Runsaasti levää esiintyi 20 havaintopaikalla ja erittäin runsaasti vain neljällä havaintopaikalla.

”Tyypillisesti runsaiden tai erittäin runsaiden sinileväkukintojen kesto oli lyhyt – kaksi viikkoa tai vähemmän. Yksittäisillä järvillä vähäiset sinileväkukinnat ovat saattaneet kestää pidempään. Muutamalla järvellä runsaat sinileväkukinnat ovat kestäneet jopa lähes koko havaintojakson ajan, mikä on tyypillistä reheville järville”, kertoo erikoistutkija Kristiina Vuorio Suomen ympäristökeskuksesta tiedotteessa.

Vaihtelevat säät näkyivät myös merialueiden sinilevähavainnoissa

Merialueilla sinilevähavaintojen määrä noudatteli kuluneen kesä−elokuun aikana varsin tiiviisti sääolosuhteita. Rannikon ja saariston havaintopaikoilla sinilevät runsastuivat lämpimän alkukesän johdosta poikkeuksellisen aikaisin jo kesäkuun lopulla. Viileän ja sateisen heinäkuun alun aikana sinilevähavaintoja tehtiin valtakunnallisesti tarkasteltuna keskimääräistä vähemmän, mutta heinäkuun loppupuolella havaintomäärät kasvoivat vuosien 1998−2019 keskiarvon tuntumaan. Lämpimän sään myötä sinilevähavaintojen määrä kasvoi tänä kesänä vielä elokuun puolivälin jälkeen, vaikka Suomen läheisillä merialueilla sinilevien määrä on yleensä suurimmillaan heinäkuun lopulla ja elokuun alussa.

”Järvi-meriwikin leväbarometrin perusteella sinilevähavaintojen määrä rannikolla ja saaristossa oli kesä-elokuun havaintojaksolla valtakunnallisesti tarkasteltuna suurin elokuun puolivälissä”, erikoistutkija Sirpa Lehtinen Suomen ympäristökeskuksesta sanoo tiedotteen mukaan.

Rannikon ja saariston sinilevähavainnot tehtiin pääosin Suomenlahden, Saaristomeren, eteläisen Selkämeren ja Merenkurkun havaintopaikoilla. ELY-keskukset ovat tiedottaneet tarkemmin omien alueidensa sinilevätilanteesta ja sen muutoksista pitkin kesää.

Suomen läheisillä avomerialueilla sinileviä esiintyi satelliittikuvien ja Rajavartioston lentäjien havaintojen perusteella koko Suomenlahden alueella, Itämeren pääaltaan pohjoisosassa, Saaristomeren eteläosassa, Ahvenanmerellä, Selkämerellä ja Merenkurkussa. Tuulisella säällä sinilevät pysyivät veteen sekoittuneina, mutta tuulettomampina jaksoina sinileviä kertyi pintakukinnoiksi ja sinilevälautoiksi.

Sinilevähavaintoja tehtiin eteläisten ja lounaisten merialueiden lisäksi myös Selkämeren pohjoisosissa ja Merenkurkussa, Sykeen kertoo. Viime kesän tapaan sinileviä havaittiin jälleen koko Selkämeren alueella. Tänä kesänä sinileviä havaittiin satelliittikuvissa ja tutkimusalus Arandan elokuun seurantamatkalla poikkeuksellisesti myös Merenkurkussa. Satelliittikuvissa sinilevää havaittiin hetkellisesti myös Merenkurkun pohjoispuolisella avomerialueella. Valtakunnallisen sinileväseurannan Vaasan edustan rannikkohavaintopaikoilla sinilevää on havaittu yleensä vuosittain, mutta tänä kesänä Järvi-meriwikin leväbarometrin perusteella sinilevähavaintoja ilmoitettiin Etelä-Pohjanmaan rannikolta ajoittain huomattavasti enemmän kuin vuosina 1998−2019 keskimäärin. Leväbarometri on kuitenkin vain suuntaa antava, sillä havaintopaikkojen määrä ja sijainti on vaihdellut vuosien välillä, Syke kertoo.

Selkämeren ja Merenkurkun sinileväkukinnat kertovat muutoksesta

Pohjanlahtea on yleisesti pidetty matalan sinileväriskin alueena. Se johtuu siitä, että Pohjanlahdella ei ole syvän veden happikato-ongelmaa, ja siksi sisäinen fosforikuormitus on ollut vähäistä. Sinileväkukinnat Selkämerellä ja Merenkurkussa kertovat kuitenkin näiden merialueiden tilan muutoksesta. Vuodesta 1979 lähtien kerätyn seuranta-aineiston perusteella Selkämeren sinileväbiomassa avomerellä on lisääntynyt. Sinilevien kasvua edistää riittävä fosforiravinteen saanti. Lisäksi pintaveden lämpötilan nousu edistää sinilevien kasvunopeuksia. Pintaveden fosforipitoisuus on kasvanut Selkämerellä koko 2000-luvun, ja myös sekä pintavesi että pohjanläheinen vesikerros ovat lämmenneet.

Helteisten säiden yleistyminen selittää pintaveden lämpötilan nousun ja sinilevälauttojen esiintymisen etenkin tyynellä säällä. Sen sijaan sinileviä hyödyttävän fosforipitoisuuden kasvuun ei ole yhtä selitystä. Fosforia voi Syken mukaan tulla Selkämerelle neljää reittiä: jokivesien mukana, suorana pistekuormana, hapettomilta pohjilta sisäisen kuormituksen kautta tai virtausten mukana läheisiltä merialueilta. Ravinnekuormitusseurantojen mukaan jokivesien kautta Selkämereen tuleva fosforikuorma ei ole 2000-luvulla kasvanut. Selkämerellä ei myöskään ole laajoja hapettomia alueita, joista fosforia kemiallisesti vapautuisi. Fosforilisä onkin todennäköisesti suureksi osaksi peräisin erityisesti Itämeren pääaltaalta, jonka syvävesi on vähähappista ja fosforipitoista. Tätä vettä arvioidaan ajoittain virtaavan Ahvenanmaan länsipuoliseen syvänteeseen ja sieltä Ahvenanmaan ja Ruotsin välisten vedenalaisten kynnysten yli Selkämerelle asti.

Kuluneella viikolla sinilevätilanne järvillä oli ajankohdalle tyypillinen. Myös avomerialueilla on havaittu hieman sinilevää. Syken mukaan sinilevien pintakukinnat ovat vähentyneet viime viikosta. Hieman sinilevää esiintyy edelleen 30 valtakunnallisen leväseurannan havaintopaikalla. Runsaita sinilevien pintakukintoja havaittiin 10 havaintopaikalla, mutta erittäin runsaita pintakukintoja ei ole enää havaittu muutamaan viikkoon. Kansalaisilta ei tällä viikolla ole enää tullut havaintoja sinileväkukinnoista.

”Viilentynyt sää on hieman vähentänyt sinileväkukintoja. Tällä hetkellä sinilevätilanne järvillä on suurimmassa osassa maata ajankohdalle tyypillinen. Jonkin verran keskimääräistä enemmän sinilevää havaittiin lähinnä Varsinais-Suomen, Hämeen ja Pohjois-Karjalan maakunnissa”, kertoo erikoistutkija Vuorio kertoo.

Satelliittikuvien perusteella Itämeren pääaltaan pohjoisosassa ja Suomenlahdella on edelleen avomerialueilla hieman sinilevää, mutta Selkämeren laaja sinileväesiintymä alkaa olla kadonnut. Myös Rajavartiolaitoksen lentäjät havaitsivat Suomenlahden avomerialueilla alkuviikosta hieman sinilevää.

Valtakunnallista sinileväseurantaa on tehty vuodesta 1998 lähtien.

Lue myös nämä

X