Tilaa
Jutut

Suomalaisten merimuistoja kerätään talteen – Tekstit, kuvat ja videot kiinnostavat

Muisto voi olla Itämereen liittyvä teksti, kuva, ääninauha tai vaikkapa video, ja kaikenlaiset muistot kiinnostavat.

14.05.2020

TekstiJukka Hiiro

Suomalaisten muistoja mereen liittyen aletaan kerätä talteen. Kyseessä on John Nurmisen Säätiön uusi kulttuurihanke Muistojen meri.

”Tavoitteena on avata näkökulmia ihmisten mielikuviin ja uskomuksiin merestä sekä aktivoida suomalaiset miettimään suhdettaan Itämereen”, säätiön hankkeesta kertovassa tiedotteessa avataan.

Suomalaisten muistoista kootaan monimediainen näyttely, joka on tarkoitus julkistaa Itämeripäivänä 28. elokuuta kuluvaa vuotta. Kokemuksensa voi toimittaa John Nurmisen Säätiölle niin suomeksi, ruotsiksi kuin englanniksikin. Muisto voi olla teksti, kuva, ääninauha tai vaikkapa video.

Hankkeen kokonaistavoitteena on muodostaa ”pysyvä jälki kansakunnan muistiin ja kartuttaa kulttuuriperintöä”.

”Me kaikki suomalaiset olemme meren kansaa. Itämeri on ollut ja on yhä meille ruoka-aitta, kulkuväylä ja napanuora muuhun maailmaan. Rannoillamme on museoita, saaria, purjehduskerhoja sekä kalastus- ja kesänviettopaikkoja, joissa jatketaan vuosisataisia mereen liittyviä perinteitä. Haluamme tutkia ja avata tätä arkipäivästä, mutta merkittävää suhdetta mereen”, John Nurmisen Säätiön asiamies Annamari Arrakoski-Engardt kertoo tiedotteessa.

Projektin julkistuspäivä linkittyy säätiön muutama vuosi sitten lanseeraamaan Itämeripäivään. Näyttelyn julkistus tapahtuu Helsingin kaupungintalolla 27. elokuuta ja installaatiossa hyödynnetään suomalaisten lähettämää aineistoa.

”Elokuussa näemme näyttelyn muodossa, millainen on yhteinen meremme. Meren tarinan ja sen historian tunnetuksi tekeminen on tärkeää myös siksi, että samalla opimme ymmärtämään, miksi ainutlaatuista Itämertamme pitää suojella”, Arrakoski-Engardt toteaa.

Säätiö kerää muistoja näyttelyn avaamisen jälkeenkin, ja niiden pohjalta saatetaan tehdä uusia näyttelyjä, kirjoja tai podcasteja.

Säätiö kerää merimuistoja yhteistyössä muun muassa Åbo Akademin ja museoiden kanssa. Jos muistonsa jättjä antaa luvan, se toimitetaan myös Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon.

”Jokapäiväiset ja juhlavatkin muistomme meren ääreltä ja sen kanssa elämisestä ovat arvokasta aineetonta kulttuuriperintöä, jota tulee ylläpitää ja tallentaa myös tuleville sukupolville. On hienoa, että Muistojen meri -hanke yhdistää tutkimus- ja kulttuurikentän voimat tämän perinnön vaalimiseksi”, Åbo Akademin Meri ja merenkulku -profilointialueen tutkija Jaana Kouri sanoo.

Tarkemmat ohjeet ja lisätiedot löytyvät John Nurmisen Säätiön verkkosivuilta täältä.

Lue myös nämä

X