Tilaa
Jutut

Suomenlahden vesi on nyt hämmästyttävän kirkasta

Jos kirkkaasta merivedestä aikoo nauttia, se kannattaa tehdä nyt, kirjoittaa meteorologi Markus Mäntykannas.

27.05.2020

TekstiMarkus Mäntykannas

Viikonlopun mökkireissu Hangon edustalla alkoi positiivisella hämmentymisellä: miksi merivesi on näin kirkasta, miksi täällä näyttää aivan kuin olisi Välimerellä?

Alkukevään sameus on vaihtunut kirkkauteen

Ennätyslauhan ja sateisen talven seurauksena Itämereen pääsi liukenemaan jokiveden mukana runsaasti maa-ainesta, muun muassa fosforia ja fosfaattia. Näiden myötä vesi oli hyvin sameaa helmi-maaliskuussa.

Huhtikuun aikana maa-aines on vähitellen laskeutunut pinnalta pohjaan ja paljastanut Itämerestämme aivan uuden puolen. Koskaan aiemmin en ole nähnyt merivettämme yhtä kirkkaana kuin viime viikonloppuna Länsi-Uudellamaalla.

Meriveden kirkkautta edesauttaa myös vähäluminen talvi: nyt kun sulamisvesiä ei kevätkuukausina juurikaan ole ajautunut Itämereen, on meri pysynyt kirkkaana sen jälkeen, kun talven sateiden maa-ainekset laskeutuivat pohjaan.

Koronavirus vähentänyt päästöjä

Päästöt ovat vähentyneet koronaviruksen tuomien rajoitteiden myötä paikallisesti jopa 80 %:lla sekä maalla että merellä. Ilmakehässä tämä on vähentänyt muun muassa hiilidioksidin määrää ja merialueillakin saasteiden määrä on pienentynyt laivaliikenteen vähetessä. Tälläkin voi olla merkitystä meriveden puhtauteen.

Nauti kirkkaasta merivedestä nyt – siitepöly ja sinilevä voivat muuttaa tilanteen

Jos kirkkaasta merivedestä aikoo nauttia, se kannattaa tehdä nyt! Koivun siitepölykausi on nyt voimakkaimmillaan ja pian myös männyn siitepölyä voi kulkeutua vesistöjen päälle. Tämän myötä pintakerros muuttuu kellertäväksi ja näkyvyys pohjaan heikkenee.

Kesän edetessä myös sinilevä tekee meriveden sameaksi. Vielä on hankala sanoa, minkälainen tulevasta kesästä tulee sinilevän osalta, mutta potentiaalia on laaja-alaisillekin leväesiintymille. Talven aikana meriveteen pääsi laskeutumaan runsaasti fosforia ja fosfaattia, jotka voivat aurinkoisessa, heikkotuulisessa ja lämpimässä säässä vauhdittaa sinileväkehitystä.

Lue myös nämä

X