Jutut

Taittuva perämoottori: Prutku pussiin – ja pussi selkään!

Kokoontaitettavia laitteita ja työkaluja on ollut käytössä iät ja ajat. Linkkuveitsi, telttatuoli, nykyiset monitoimityökalut, taittuvarunkoiset polkupyörät sun muut ovat  ihmisille tuttuja, aina kokoontaitettavaa makkaranpaistotikkua myöten. Mutta kuinka monelle on uusi asia kokoontaitettava perämoottori?

03.11.2018

TekstiJuha Virtanen

Ensimmäinen kokoontaitettava ”linkkumoottori” tehtiin ilmeisesti Yhdysvalloissa vuonna 1930. Se oli OMC Fold-Light, tuolloin maailman keveimmäksi kaksisylinteriseksi mainostettu pieni perämoottori. Tehoa siinä oli 2–4 hevosvoimaa. Taustavoimista löytyivät Evinrude, Elto ja Lockwood.

Moottori oli ratkaisu sen ajan huviveneilijälle, joka vapaapäivänään matkusti joko autolla tai junalla rantaan. Taittuvarunkoista perämoottoria oli yhtä helppo raahata mukanaan kuin matkalaukkua ja veneitähän on aina löytynyt rannoilta joko lainattavaksi tai vuokrattavaksi.

Silloiset amerikkalaiset autotkin olivat vielä tavaratiloiltaan varsin pieniä, joten kokoontaitettava perämoottori oli helpompi saada mahtumaan mukaan kuin täysmittainen – vaikka varsin pieniähän perämoottorit olivat vielä tuolloin muutenkin.

Kun autojen koko ja samalla myös tavaratilat alkoivat kasvaa, niin taittuvarunkoiselle perämoottorille ei enää ollut suurta tarvetta. OMC Fold-Lightin valmistus
loppui varsin lyhyeen eli jo vuonna 1932.

Uusi yritys 60-luvulla

Idea kokoontaitettavasta pienestä perämoottorista jäi kuitenkin elämään. Uudelleen sellainen ilmestyi valmistukseen kuitenkin vasta 1960-luvulla, jolloin Evinruden mallistoon ilmestyi kolmen hevosvoiman perämoottori. Koneesta oli tarjolla kolme mallia: Lightwin, Yachtwin ja Duckwin. Niitä sai joko kiinteällä rikiputkella tai saranoituna taittomallina. Erimittaisia rikiputkia oli tarjolla kolme.

Evinruden taittuvassa kolmeheppaisessa sylinteritilavuus oli 86 kuutiosenttimetriä ja se kiersi noin 3 500–4 500 kierrosta minuutissa. Välityssuhteeksi ilmoitettiin 17/24.

Lightwinissä oli kaksilapainen potkuri, joka mitat olivat 6 1/8 x 6 1/4. Yachtwin oli varustettu kolmilapaisella potkurilla. Vaihtoehtoina olivat 8 x 5 1/2 tuuman tai 8
4 1/2 tuuman kokoiset rusetit.

Moottori kääntyi 360 astetta, joten erillistä pakkivaihdetta ei tarvinnut olla. Polttoaine kulki joko kiinteässä 0,9 litran vetoisessa tankissa tai irrallisessa säiliössä,
johon mahtui 11 litraa bensiiniä.

Taittuvan rikiputken sai myöhemmin myös Johnsonin kolmen hevosvoiman tehoiseen moottoriin, jollainen on oheisissa valokuvissa.

Evinrudella oli tarjolla myös erityisesti tälle koneelle tehty lasikuituinen kantolaukku, ”jonka avulla kuljetatte moottoria kuin pientä matkalaukkua”, kuten  Evinruden perämoottoriesitteessä vuodelta 1968 kerrottiin.

Laukkuun tai reppuun

Itänaapurissamme Venäjällä on myös kokeiltu kokoontaitettavaa Saljut-perämoottoria. Sen kuljettamiseen ei ollut hienostelevaan länsimaiseen tapaan tarjolla  lasikuituista kantolaukkua, vaan ihan perinteinen selkäreppu.

Moottorin lisäksi repun taskuihin oli saatu mahtumaan pienen perämoottorikorjaamon varustus. Työkaluja oli venäläiseen tyyliin runsaasti ja varaosiakin  melkoinen kasa. Esimerkiksi kaikkia tiivisteitä oli vähintään kaksin, ellei kolmin kappalein. Ehkä se kertoi jotain laitteen laadusta, tiedä häntä.

Tai ehkä se kertoi siitä, että isossa maassa tiedettiin välimatkat pitkiksi. Täydellisesti varustettuja varaosaliikkeitä ei löydy joka kylästä, joten ”reppuveneilijän” oli parasta kantaa koneensa lisäksi myös mahdollisimman täydellistä varaosapakettia mukanaan. Suotavaa oli tietysti myös osata korjata laite vesillä, tai ainakin lähimmässä rannassa.

Miksei enää voi kysyä?

Ketkä tällaisia koneita sitten ovat halunneet ja käyttäneet?

Helpoin vastaus lienee todeta, kuka tahansa: metsämiehet, maalaislääkärit, tiedemiehet, kalastajat. Siis ihmiset, jotka joutuvat liikkumaan työnsä puolesta
sellaisessa maastossa, jossa on paljon vesistöjä. Veneitähän on aina löytynyt joka kylän rannasta, mutta ei välttämättä moottoria.

Yhtä hyvin sellainen on kelvannut mökkiläiselle, joka on saanut pienen taitettavan moottorin kuskattua kätevästi syksyllä mökiltä talveksi kaupunkiin.

Jos tällaisia moottoreita on osattu tehdä jo 1930-luvulla, niin miksi ei enää? Näppärästi liikuteltavien, kokoontaitettavien perämoottorien luulisi kelpaavan  pienveneilijöille vielä nykyäänkin.

Esimerkiksi monen ison matkaveneen perässä roikkuu tai on hinauksessa jolla tai kumivene. Sen pariheppainen perämoottori on usein ripustettu ison veneen  peräkaiteeseen, kun muualle se ei ole mahtunut. Pieni ”linkkumoottori” sen sijaan saattaisi hyvinkin sopia jonnekin ison veneen säilytystiloihin, parempaan
suojaan säältä ja pois varkaiden näköpiiristä.

Vanhoihin perämoottoreihin pääsee tutustumaan kesäaikaan Outboard-museossa, joka sijaitsee Tirmoossa Porvoon saaristossa, Kalastusosuuskunnan rantavajassa.

Museossa esitetään sarjavalmisteisen perämoottorin 100-vuotista historiaa Nisse Häggblomin opastuksella. Kaikki moottorit ovat käyttökunnossa.

Tämä juttu on julkaistu Kipparissa 9/2004 Nissen aarteita -palstalla.

 

Lue myös nämä

X