Pääset lukemaan sivustoa tämän mainoksen jälkeen.

Tilaa
Jutut

Talvella on hyvä aika satsata veneturvallisuuteen, suosittaa Traficom

Vuonna 2019 veneilyonnettomuuksissa kuoli ennakkotietojen mukaan 43 ihmistä.

26.02.2020

TekstiJukka Hiiro

Talven aikana kannattaa kerrata turvallisen veneilyn periaatteet, muistuttaa liikenne ja viestintävirasto Traficom. Vuosittain kymmeniä ihmisiä kuolee veneilyonnettomuuksissa, ja siksi näin sesongin ulkopuolella kannattaa tarkistaa myös se, että veneen varusteet ovat kunnossa, virasto muistuttaa.

Vuonna 2019 veneilyonnettomuuksissa kuoli ennakkotietojen mukaan 43 ihmistä, joista kaikki olivat huviveneilijöitä. Vaikka määrä laskikin edeltäneestä vuodesta, se on silti enemmän kuin vuosina 2015–2017 keskimäärin. Kaikki viime vuonna vesiliikenneonnettomuuksissa kuolleet olivat miehiä. Suurin osa oli iältään 55–74-vuotiaita.

Yleisimmät onnettomuuden syyt olivat viraston mukaan veneilijän toimintavirhe ja ohjauksen virheliike. Toimintavirheitä olivat esimerkiksi veneen laidalla seisominen, ja ohjausvirheitä muun muassa veneen ohjaaminen kiville.

”Eniten kuolemaan johtaneita vesiliikenneonnettomuuksia tapahtui viime vuonna Varsinais-Suomen ja Etelä-Savon maakunnissa ja Vuoksen vesistön alueella”, kertoo Traficomin tiiminvetäjä Suvi Toppari.

Lue myös nämä

X