Jännittäähän se. Kuten lähes jokaisena vuonna tähän aikaan.
Vene on jätetty veteen hyvän sään aikana marraskuun puolivälissä. Jälleen kerran merivesi on ollut niin lämmintä, että mitään pelkoa jäiden tulemisesta ei ole ollut. Toki varmuuden vuoksi moottori on kuitenkin jätetty alas veteen ja vene käännetty laiturilla siten, että selkävesi on keulan puolella – näin aallokko ei pääse roiskimaan perään isoa jääpahkuraa, jos nyt pakastaisi.
Mutta eihän se nyt vielä…
Vaan: kas kummaa! Kuten yleensä, siinä itsenäisyyspäivän alla se vaan painaa jälleen Helsingissä kymmeneen pakkasasteeseen. Viikon reissu saareen alkaa arveluttaa. Onhan sieltä Korppoon rannasta joskus auto täynnä ruokaa kyllä myös käännytty takaisin, kun saaripaikkaan ei ole enää ollut menemistä. Nytkin lunta sataa niin että rannat ovat kuulemma saaristossa valkeina.
Toisaalta, eihän meneminen ole kuin tahtokysymys, sillä jäät eivät välttämättä enää talvisin muodostu kovin paksuiksi. Edellistalvena esimerkiksi naapurimökiltä veneiltiin saareen läpi talven. Tosin aikaa pitää silloin olla ihan eri tavalla.
Kun venettä käytetään aktiivisesti kalastukseen ja muuten vain luonnon ihasteluun, kuomu-koppi riisutaan – sen jälkeen elo on itsestä kiinni.
Tällä kertaa meillä on tarkoituksena veneillä talven tuloon asti saaripaikasta, koluta parilla veneellä lähiluotoja ja lahtia kalastaen verkoilla siikaa ja heittämällä haukea ja taimenta.
Ja kuten lähes jokaisena vuonna, sää kääntyy lauhemmaksi juuri ennen reissua, eikä jäitä missään. Jälleen jännitykselle jäi vain rooli tunnelman luojana…
Parasta kuitenkin on se, että reissun aikana on luvassa jälleen pakastuvaa. Lunta ei kai ole tulossa, mutta jo pikku pakkasessa roiskuva merivesi jäätyy veneeseen tehden veneilystä erikoisen kokemuksen.
Ja mikä parasta – silloin luonto on parhaimmillaan. Kaunis näky, jollaista ei halua yhtenäkään vuonna ohittaa.
Joulukuu on paras aloittaa mereltä.
Syksyllä tekee mieli rantautua tyynenä päivänä niille avomeren luodoille, joita yleensä vain väistellään. Matalalla oleva vesi on paljastanut huiman kirkkaan levän.
Matala vesi paljastaa
Tuuli on tyyntynyt ja taivas paljastunut. Kirkkaus häikäisee silmiä. Pakkasta on muutama aste, mikä on kuorruttanut rantojen kaislikot jääkristallilla.
Vesi on huikaisevan kirkasta. Ankkuria laskiessa näkösyvyyttä on ainakin kuuteen metriin asti. Siellä oleva hiekkapohja pöllähtää selvästi havaittavasti.
Pian edessä on rakkolevävyöhyke – rakkohaurua on niin paljon, että illanistujaisiin on sitä kerättävä keitettäväksi oluen palanpainikkeeksi.
Buster X:n alumiinipohja kolahtaa Taimenluodon kalliorantaan. Vesi on laskenut ennätyksellisen alas, mikä on paljastanut rantojen levämäisiä vihreitä uposkasveja kaikessa kirkkaudessaan kuivalle maalle ihasteltavaksi. Kallionkoloihin edeltäneiden myrskypäivien heittämät vedet ovat jäätyneet peileiksi.
Nopeasti rannalle nostetaan virveleitä. Mutta mitään ei tapahdu vielä. On vain katsottava ympärille ja ihasteltava.
Loppusyksyllä nousee komeasti luupäätä. Järvialueden luottopeli Soutu-Palta 495 on hyvä vene myös merellä, kun kolutaan lähilahtia. Outi Rissanen koukuttaa ja Tuomas Ånäs haavitsee.
Talvi vaatii verot
Jalka lipeää liukkaalta kalliolta veneeseen ponnistettaessa.
Ei taas! Kyllä!
Kirosanat lentävät, mutta nyt ei ole haluja sen kummemmin jäädä päivittelemään, kun on ankkurikin nostettavana.
Buster X:n kiusallisin tyyppiongelma on irrotettavan keulavalomaston kerkeä hajoaminen.
Alumiinin ja muovin liitoskohta napsahtaa poikki pienemmästäkin kosketuksesta ja sijoituspaikka ja varren korkeus on sellainen, että niitä tulee väistämättä. Nyt poikki mennyt on jo kolmas – osan saa toki tilattua vajaalla satasella Italiasta valmistajalta tai nykyisin (ilmeisesti muutkin näitä tuhoavat järjestelmällisesti) ostettua Veneilijän verkkokaupasta, mutta silti: ensi vuonna teen uuden järjestelmän…
Vaan nyt moottori käyntiin!
Ankkuri on liian kaukana. Menee sähläilyksi. Kärki osuu nostettaessa julmasti veneen kylkeen, syntyy klommo, mutta ei onneksi läpi.
Tällä luodolla aivan vesirajassa myöhään syksyllä kasvavat leppärouskut – joita kyllä löytyi jälleen kiitettävästi – tulivat kalliiksi.
Kiviä väistellen peruutus sujuu hyvin ja kulman ympäri ja matkaan, uutta luotoa kohti. Ehtiihän sitä kiroilla myöhemmin.
Hehkuviinijuhlailtana taivas pukeutuu komeimpaansa.
Pimeys saa aikaisin
Olen ottanut avoveneessäni käyttöön matkapuhelinnavigoinnin. Yleisimmät navigaatio-ohjelmat pyörivät sillä hyvin ja tähän lähivesialuekäyttöön ne riittävät mainiosti. Käytän sitä kuitenkin vain lähinnä haastavissa olosuhteissa. Vaikka vedet ovat tutut, pimeällä maisema muuttuu. Kesällä ei ole niin tarkkaa, mutta näin talvella merellä en halua ottaa mitään riskejä: tähän aikaan vuodesta vesillä on vain vähän menijöitä.
Pelastusliivit ovat päällä aina, vaikka järki sanoo, että liki nolla-asteisessa vedessä ei niidenkään kanssa kovin pitkään juhlittaisi.
Illalla leivinuunissa pizzaa paistaessa kala jälleen jurmahtaa siiman päähän. Saaliskertomuksia on kaikilta – haukea on tullut matkassa olleelle kokemattomalle kalastajalle jopa yllin kyllin, eikä pariskunnan miehen ollut tarvinnut edes siimaa liottaa. Matkaan oli lähtenyt viisi haukea. Verkoista oli noussut puolestaan useita siikoja.
Vain hämärän laskeutuminen oli saanut heidät pois vesiltä – rantaa kohti on tähän aikaan vuodesta lähdettävä jo puoli neljän aikaan.
Talviveneilyssä ei ole kuin yksi huono puoli ja se on aikaisin saapuva pimeys. Venevarusteiden kauppiaat kertovat, että talviveneilyn lisääntyminen on kasvattanut lisävalojen myyntiä. Myös minä olen myöhäisiä, eli kello neljän rantautumisia ajatellen asentanut veneeseeni yhden heittimen. Se on väliaikaisella kiinnityksellä ja suolavettä kestämätön – tarkoitus on asentaa keulaan pysyvämpi ja meriolosuhteisiin suunniteltu, kenties samassa yhteydessä, kun se ajovalo saa uuden muodon.
Mutta: joka tapauksessa aamulla on kellon kanssa herättävä, mikäli mielii viettää vesillä yhtään enempää aikaa. Sillä näissä olosuhteissa uni kyllä maittaisi vaikka kellon ympäri, ja eittämättä varsinkin huomenna.
Aurinko laskee marras-joulukuussa Korppoossa jo neljän aikoihin. Vesiltä on tultava ajoissa.
Talvi saapuu
Lopulta reissun loppu on käsillä. Viikko koko ajan kiristyvässä pakkasessa on vetänyt lahdet jäähän. Samoin kuin saunavesiämpärit myös laiturin edus on ollut jo monta päivää jäässä. Vene on pitänyt kääntää altaassa nokka kohti selkää, sillä peruuttaminen yön aikana muodostuneen teräsjään keskellä on hankalaa ja rikkoo helposti kaikuluotaimen anturin tai moottorista trimmin.
Ääni, joka jäissä ajamisesta lähtee, on veikeä, ja kova. Vanha kalastajatilan päärakennus sijaitsee keskellä saarta peltojen takana, mutta siitä huolimatta ajamisen äänet ovat kuuluneet sinne asti.
Jos jää vielä paksuuntuu, vene on siirrettävä ulommas, avomeren laitaan.
Vene alkaa olla verkkojen mukanaan tuoman jäätyneen veden kuorruttama. Tarkkana saa olla. Etenkään, kun muovisille, keinonahkalla päällystetyille penkeille ei saa enää astua. Alkuperäiset menivät ritsahtaen rikki, mistä verhoomon nainen oli toki hyvillään – tulihan asiakas – mutta hän myös muistutti, että ne ovat tehty istumista, ei seisomista varten. Ja näin erityisesti pakkasella, sillä keinonahka ei kestä silloin mitään.
Kuin jäähyväisiksi taivaalta alkaa sataa jäistä tihkua. Koska ikkunat ovat täysin jäässä, on ajettava pää ulkona. Viima piiskaa silmämunat verille ja otsa jäätyy tunnottomaksi.
Onneksi talviveneilijän varustukseen kuuluu kuivapuku ja sen taskusta löytyvä käsin neulottu villainen kommandopipo. Sen esikuvana on toiminut kuuluisa kuva talvisodan ajalta, jossa suomalaistaistelija poseeraa kiväärin kanssa jäisessä erämaassa päässään liki koko kasvot peittävä villainen suoja. Jos pipo toimi siellä, toimii se Korppoon merellä.
On siis aika heittää viimeiset terveiset – keväällä nähdään, mutta kuinka aikaisin?
Ikkuna ulos maailmaan jäätyy takuuvarmasti, kun on liikkeellä pakkasilla.
