Pääset lukemaan sivustoa tämän mainoksen jälkeen.

Jutut

Tee itse: Mattoa kalaveneen turkille amerikan malliin

Amerikkalaisten kalaveneiden turkkipinta on usein päällystetty matolla. Tee-itse-asentaja saa hankittua sitä nykyään myös Suomesta.

08.01.2020

Tekstija kuvat Jari Rannisto

Veneen turkkipinta voi kulua käytössä erittäin voimakkaasti. Lasikuitu- ja vaneripinnat saattavat kulua jopa puhki. Suurin syy siihen on jalkineiden mukana veneeseen kulkeutuva hiekka, joka toimii tasaisella pinnalla hioma-aineen tapaan.

Kalastusopas Ari Paatajan ­käytössä olevan Silver Eaglen pintoja on verhottu matolla hiekan aiheuttamien kulumien vuoksi. ­Matto on kestänyt kovaa kulutusta. ­Vene on myös pysynyt entistä siistimpänä, koska veneeseen tuleva hiekka valuu nukan sisään, josta se on helppo imuroida pois.

Mutta myös matto kuluu käytössä ja se täytyy jossain vaiheessa uusia. Käyttötunteja matolle kertyy kuitenkin lasikuitua ja vaneria enemmän.

Asenna oikein

Venematon asentaminen ei ole vaikeaa. Perusasioiden on kuitenkin oltava kunnossa, jotta lopputuloksesta tulee siisti ja kestävä.

Työ muistuttaa seinätapetin kiinnittämistä. Matto täytyy ensin ehdottomasti liimata kiinni alustaansa, eikä maton ja alustan väliin saa jäädä ilmakuplia.

Työvälineiksi riittävät sakset, mattoveitsi sekä tapetin asennukseen käytettävä saumausrulla.

Ensimmäiseksi ennen liimausta kantta täytyy sovittaa maton päälle.

Päällystettävä osa irrotetaan veneestä ja laitetaan tasaiselle alustalle suoraksi levitetyn maton päälle. Maton reunojen täytyy ylettää reilusti kannen yli, koska liimauksen jälkeen matto niitataan kiinni kannen alapuolelle.

Liima levitetään kansimateriaalille ja kansi lasketaan maton päälle. Sitten kansi käännetään ympäri ja ilmataskut rullataan pois tapettirullalla tai saumantasoittajalla keskeltä kohti reunoja. Lopuksi kokonaisuus käännetään taas ympäri matto maata vasten ja jätetään kuivumaan. Tasaisesti jakautuva lisäpaino varmistaa tiiviin liimasauman.

Jos kannessa on laatikoiden aukkoja tai muita vastaavia, ne leikataan auki ja viimeistellään vasta kun liimaus on kuivunut.

Myös aukkojen kohdalla mattoon jätetään leikkaamisen yhteydessä ylimääräistä, jotta reuna voidaan kiinnittää levyn takapuolelle niiteillä. Takapuolella ei välttämättä tarvitse käyttää liimaa, mutta matto kiristetään tiukaksi ennen niittipistoolin käyttöä. Työn voi tehdä myös käsikäyttöisellä niittipistoolilla, jos sen voima riittää lyömään niitit pohjaan asti. Käytä galvanoituja tai ruostumattomia niittejä. Niittaamisen jälkeen ylimääräinen kangas voidaan leikata saksilla pois.

Maton liimaamisen jälkeen ylimääräinen osa kiristetään alustan takapuolelle ja kiinnitetään esimerkiksi niittaamalla.

Kalastusopas Ari Paatajan Silver Eaglen kansi on päällystetty jälkikäteen matolla. Reunan päällä kulkee alumiinilista.

Jos aukoissa käytetään kansia, huomioi maton paksuus. Matto on useamman millin paksuista, joten jos matto jää sekä aukon että kannen reunan yli, kokeile etukäteen mahtuuko kansi menemään paikoilleen.

Jos matto uusitaan, vanha matto ja vanhan liiman jäämät täytyy poistaa huolellisesti ennen uuden kiinnittämistä.

Boatstarin Jani Kotilainen esittelee venematon värivalikoimaa.

Kiinteät osat kaavoilla

Kun päällystettävää osaa ei voida tai haluta irrottaa, matto voidaan joko levittää sen päälle tai tehdä paperista tai pahvista malli, jonka avulla matto leikataan lopulliseen muotoon. Maton kiinnittämisen periaate on sama kuin edellä.

Vaikka matto liimattaisiin huolellisesti, jossain vaiheessa se irtoaa reunoista, joten se täytyy kiinnittää alustaansa. Koska mattoa ei voi niitata kiinteän alustan alapuolelle, voi maton reunan työntää esimerkiksi lastalla saumakohdassa johonkin tiukkaan väliin. Jos se ei onnistu, voi maton reunan päälle asentaa listan.

Irronneen maton kiinnittäminen uudelleen on haastavaa, koska maton pohjan kumimainen materiaali venyy helposti eikä tasoitu enää suoraksi kannelle.

Tarvetta tiukalle liimalle

Matto kiinnittyy alustaan hyvällä liimalla, joka soveltuu ulkokäyttöön ja kestää kosteutta. Laajan käyttölämpötila-alueen lisäksi liiman on kestettävä tärinää.

Boatstar Oy:n Jani Kotilainen on käyttänyt omissa projekteissaan Neofixin Ruiskukontaktiliimaa. Ammattikäyttöön suunnitellun tuotteen kanssa on pidettävä asianmukaisia suojaimia.

Itse käytin Bison Tix Gel -liimaa, jota voi levittää lastalla, pensselillä tai vaikka pienellä telalla. Sitä levitetään molemmille liimattaville pinnoille. Ainakin toistaiseksi liima on pitänyt hyvin alumiinipinnalla, mutta vasta tulevat vuodet näyttävät, kuinka kestävä liimasauma on.

Ennen liiman levittämistä pinnat on puhdistettava huolella. Myös lämpötilan ja ilman kosteuden osalta on hyvä seurata valmistajan ohjeita.

Erilaisia mattoja

Nukkapintaisia mattoja valmistetaan erilaisiin käyttötarkoituksiin. Lähes samannäköinen matto voi olla tarkoitettu pelkästään sisätiloihin tai rankempaan veneilykäyttöön. Jos sisämattoa käyttää veneeseen, se voi olla vaihtokunnossa jo vuoden jälkeen.

Venematon takapinta on kumimainen ja vedenpitävä, sen päälypinta kestää vettä ja uv-säteilyä. Venekäyttöön tarkoitettu niin kutsuttu ”Marine Grade” -luokiteltu matto on selvästi muita kalliimpaa, mutta sen käyttöikä on moninkertainen.

Mattoa myydään 6 jalkaa (183 senttiä) leveästä rullasta. Kuvasta erottuu selvästi maton takapinnassa oleva pituussuuntainen uritus.

Jotta asia olisi mahdollisimman monimutkainen, venekäyttöön tarkoitettuja mattoja luokitellaan vielä erikseen – vähän samaan tapaan kuin paperiarkkeja. Venemattoja on tarjolla 16 oz, 20 oz, 24 oz ja jopa 32 oz vahvuisina. Lukuarvon lisääntyessä kuitujen tiheys ja pituus kasvavat. Käytännössä lukuarvo ilmoittaa maton kuitujen painon unsseina neliöjaardia kohti. Luku-arvossa ei ole mukana maton alapinnan painoa.

Mitä suurempi lukuarvo, sitä paksumpi ja pehmeämpi matto on. Luonnollisesti samalla myös hinta nousee.

Nyt myös Suomesta

Helsinkiläisellä Boatstarilla on varastossa 20 oz mattoja. 16 ja 24 oz mattoja on saatavilla tilauksesta.

Apajamatkat Oy myy 16 oz mattoja.

 

Lue myös nämä

X