Tilaa
Testit

Yamarin 81 DC – Utopian ilmentymä

Yamarinin uuden lippulaivan on häpeilemättä mainostettu olevan edeltäjäänsä tuntuvasti taloudellisempi, hiljaisempi ja jopa 30 % pehmeäpi kulultaan, kiitos Ruotsissa suunnitellun, mullistavan rungon. Ettei vain kaikki utopian rajamailla pyörivä hype veisi liiaksi huomiota veneen aidosti hyviltä puolilta?

15.07.2016

TekstiKarel Kakko

KuvatMarkus Pentikäinen, Kari Wilén

Lähtökohta ei ole ollut helppo. Volyymikauppias Konekeskon Yamarin-tuotenimellä myydyt venemallit ovat vuosikymmenten saatossa hioutuneet erittäin tasalaatuisiksi kuluttajatuotteiksi, joista tavallisen tallaajan näkökulmasta on ollut vaikea osoittaa pahempia puutteita.

Niiden kohderyhmä ovat olleet veneilevät ja mökkeilevät perheet, kuten kerrotaan olevan vieläkin.

Sinänsä toimiva ja ajaton mallisto on kuitenkin alkanut tulla tiensä päähän, eikä vähiten kiristyneen kilpailun seurauksena. Nykyään yhä useammin veneiltä kaivataan yksilöllisyyttä ja kykyä erottua massasta, tuttu ja turvallinen onkin alkanut tuntua tylsältä. Tämän kertoo sekin, että täysin uudet venemallit ja uudenlaiset konseptit ovat olleet monelle veistämölle miltei kaupankäynnin ehto.

Lue kaikki

MOOTTORI­VENEISTÄ

Katso tarjous Kirjaudu

Lue myös nämä

X