Tilaa
Uutiset

Tuhansia veneitä yhä rekisteröimättä

12.09.2008

TekstiKipparilehti

Vanhan venerekisterin korvaava vesikulkuneuvorekisteri on ollut käytössä pian vuoden. Silti tuhannet veneilijät ovat unohtaneet päivittää ennestään rekisteröidyn veneen tiedot nykyiseen rekisteriin. Tai ensirekisteröidä veneen, jolta rekisteröintiä ei vaadittu vanhan lain voimassa ollessa.

Jälkimmäiset ovat nyt kiireellisimmin hoidettavia tapauksia. Veneet, joita rekisteröinti laajeni koskemaan ensi kertaa uuden lain myötä, pitää nimittäin ensirekisteröidä viimeistään 1. lokakuuta kuluvana vuonna.

Rekisteröimättömän veneen käytöstä on määrätty valtioneuvoston päätöksellä 35 euron rikesakko. Asetus astui voimaan heinäkuun 11. päivänä. Myös huomautus ja päiväsakot ovat mahdollisia tilanteesta riippuen, kerrotaan venepoliisista.

Kerrataanpa alkuun voimassa olevat rekisteröintivaatimukset: Kaikki vähintään 5,5 metriä pitkät moottori- ja purjeveneet on rekisteröitävä. Lisäksi määräys koskee kaikkia vähintään 15 kilowatin moottorilla varustettuja veneitä sekä muita vesikulkuneuvoja.

Tehoraja on jo ehtinyt aiheuttaa hämminkiä. Totuus on, että 20-hevosvoimaiset ovat oikealla kertoimella muunnettuina 14,7-kilowattisia, joten niitä ei tarvitse rekisteröidä – ellei sellainen satu olemaan vähintään 5,5-metrisen veneen voimanlähteenä.

Rekisteröinnin ulkopuolelle jäävät soutuveneet, kajakit ja kanootit, puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen veneet sekä vain kilpailukäytössä olevat veneet.

Nykyisen lain nojalla esimerkiksi moni pienellä sisämoottorilla varustettu uppoumarunkoinen tai puoliliukuva vene pitää rekisteröidä. Vanhan lain aikaan tilanne oli löysempi. Ennen rekisteröinti koski sisä- ja sisäperämoottoreita vain, jos niiden teho ylitti 37 kilowattia.

Ensirekisteröinti maksaa 27 euroa. Jos veneen nostaa ylös syyskuussa, voi rekisteröinnin tehdä samaan hintaan milloin tahansa talvitelakoinnin aikana – ennen seuraavan kauden vesillelaskua.

Ilmainen tarkistus, maksullinen muutos

Kaikki veneet, jotka on rekisteröity ennen lokakuun 1. päivää vuonna 2007, tulee ilmoittaa omatoimisesti nykyiseen vesikulkuneuvorekisteriin. Se tapahtuu maistraatissa ilmoituslomakkeella, johon merkitään ruksi kohtaan ”Tietojen tarkistus”.

Tarkistusilmoituksia oli tullut maistraatteihin 1.10 2007-2.9.2008 välisenä aikana noin 35 000 kappaletta. Luku paljastaa, että tuhansien veneiden tietoja ei ole vieläkään jätetty vesikulkuneuvorekisteriin. Vanhassa venerekisterissä on arviolta yli 140 000 veneen tiedot odottamassa omistajiensa ilmoitusta nykyiseen rekisteriin.

Osa jää varmasti pimeiksi tapauksiksi, sillä tähän joukkoon mahtuu tuhansia veneitä, jotka ovat poistuneet käytöstä ilman, että kukaan on ilmoittanut asiasta maistraattiin.
Tietojen tarkistuksen osalta määräaikaa on vuoden 2010 lokakuun alkuun, mutta ripeys palkitaan. Nyt tietojen tarkistus on ilmaista viimeisen kerran lokakuun 1. päivänä kuluvana vuonna. Sen jälkeen se maksaa 27 euroa, siis saman summan kuin ensirekisteröinti.

Tarkennuksena on syytä mainita, että tietojen tarkistus on maksutonta ainoastaan silloin, jos vene, moottori tai omistaja on pysynyt samana. Jos joku näistä on vaihtunut, samaa lomaketta käytetään muutosilmoitukseen, josta peritään mainittu 27 euron maksu.

Jos on vähänkin epävarma jostakin ilmoituslomakkeeseen täytettävästä tiedosta, vaikkapa veneen tai moottorin merkistä ja mallista, asia kannattaa selvittää. Ilmoittaja vastaa antamistaan tiedoista.

Ruuhkia pääkaupungissa

Rekisteröinnin voi tehdä nykyisin missä tahansa maistraatissa. Ilmoituslomakkeen ja liitteenä tarvittavat asiakirjat voi lähettää niihin myös postitse.

Lomake ja sen täyttöohjeet ovat nähtävissä ja tulostettavissa maistraatin sivuilta, www.maistraatti.fi. Samalta sivulta löytyy ”Usein kysyttyä” -palsta ja muuta tarpeellista tietoa vesikulkuneuvorekisteristä.

Jos kyse on ensirekisteröinnistä, mukana on oltava kauppakirja, luovutustodistus tai muu luotettava asiakirja veneen omistusoikeudesta. Tietojen tarkistuksissa riittää yleensä aiempi rekisteritodistus. Henkilötunnus täytetään ilmoituslomakkeeseen, mutta rekisteritodistuksessa sitä ei näy.

Laki määrää, että todistusta pitää säilyttää veneessä. Jos veneilee sillä välin kun todistus on maistraatin käsittelyssä, näiltä voi pyytää tositetta ilmoituslomakkeesta, joka kelpaa väliaikaisesti rekisteröinnin todisteena valvontaviranomaisille.

Tositteella voi olla ruuhkien takia käyttöä. Esimerkiksi Helsingin maistraatin venerekisteristä kerrottiin syyskuun alussa, että jos tietojen tarkistuksen jätti tuolloin käsittelyyn, todistuksen saisi itselleen vasta talvella. Maksua ei toki peritä, jos maistraatti vain on saanut ilmoituslomakkeen syyskuun loppuun mennessä.

Jos kyseessä on ensirekisteröinti, arvioitiin odotusajaksi Helsingissä puolitoista kuukautta.

Pienempien paikkakuntien maistraateista todistuksen voi soittokierroksen perusteella saada itselleen huomattavasti nopeammin, jopa samana päivänä kun ilmoituksen jättää.

Lue myös nämä

X