Tilaa
Testit

Tuhti tulokas Liettuasta – Andor 6.0 CC

Alumiiniveneiden suosio poikii uusia yrittäjiä uusista maista. Liettualainen Andor on jämäkän linjan edustaja, mutta omaleimaista näkemystä jää kaipaamaan.

27.01.2020

Tekstija kuvat Timo Sarkkinen

Viime helmikuun messuilla nähty Andor on kotoisin Liettuasta, tarkemmin maan suurimmasta rantakaupungista Klaipedasta. Yrityksen porukka on saanut kokemusta alumiiniveneiden valmistuksesta erään norjalaismerkin alihankkijana, ja oma merkki pistettiin pystyyn pari vuotta sitten.

Andor tekee veneensä tilauksesta, joten yksilöllisiäkin toiveita kuunnellaan. Se on tietenkin etu moniin valtamerkkeihin verrattuna.

Kaikki kuusi mallia ovat täysalumiinisia. Keskipulpetilla varustettu 6.0 CC asettuu samaan kokoluokkaan kuin esimerkiksi viime numerossa esitelty Buster XL. Suorempi kilpailija sille olisi tuplapulpetein varustettu rinnakkaismalli 6.0 BR. Kolmas samaan runkoon perustuva vaihtoehto on työvenehenkinen WB-malli.

Suurimmat kolme 7–9 metristä mallia ovat hytillisiä ja saattavat herättää kiinnostusta esimerkiksi vetouistelijoissa.

Kalastajaa ajateltu

Kuusimetrisen Andorin leveydeksi ilmoitetaan peräti 2,45 metriä. Kuten odottaa sopii, laitojen sisäpuolella on mukavasti tilaa sekä liikkumiseen että kalastukseen, johon mallia vahvimmin markkinoidaan.

Esittelyveneen keulassa on V-muotoinen penkki, ja kolmen kannen alta paljastuu hyvät säilytystilat. Pehmeällä kansipinnoitteella päällystetty penkki palvelee myös heittokalastajan tasona. Jos kuitenkin kaipaa vielä enemmän turkkitilaa, keulapenkin saa tilattua ilman sivulaatikoita.

Ohjauspulpetti on huomattavan korkea ja leveä, mutta liikkumista se ei näin leveässä veneessä häiritse. Saman voi sanoa vakiovarustukseen kuuluvista kuskin ja apukuskin joustoistuimista, joiden vierelle ja takapuolelle jää todella reilusti tilaa.

Lue esittely Kipparista 1/2020

 

Lue myös nämä

X