Tilaa
Jutut

Turvallisuusviranomaiset vahvistavat läsnäoloaan Helsingin edustalla Suomenlinnassa

Rajavartiolaitos, Tulli ja poliisi perustavat Suomenlinnaan yhteisen tukikohdan. Yhteinen tukikohta parantaa Suomenlinnan turvallisuutta sekä toimintaedellytyksiä merialueilla, sillä Helsingin edustalla sijaitsevasta Suomenlinnasta on helppo lähteä liikkeelle.

16.05.2019

TekstiJukka Hiiro

Rajavartiolaitos, Tulli ja poliisi perustavat Suomenlinnaan yhteisen tukikohdan. Tukikohdalla turvallisuusviranomaiset vahvistavat paitsi läsnäoloaan Helsingin edustalla hyötyvät myös organisaatioiden yhteistyöstä muuten.

Yhteinen tukikohta parantaa Suomenlinnan turvallisuutta sekä toimintaedellytyksiä merialueilla. Paikkana Suomenlinna on viranomaisten mukaan käytännöllinen, sillä se sijaitsee pääkaupungin edustalla ja sieltä on helppo lähteä liikkeelle.

14. toukokuuta allekirjoitetun esisopimuksen mukaan Suomenlinnan hoitokunta kunnostaa turvallisuusviranomaisille yhteiset tilat Suomenlinnaan. Pohjana tiloille toimii merivartioasema sekä nykyaikaistamalla vanhaa, että rakentamalla uutta.

”Olemme erittäin iloisia, että turvallisuusviranomaiset jatkavat toimintaansa Suomenlinnassa. Turvallisuus ja puolustus ovat olleet keskeisiä Suomenlinnan merilinnoituksessa läpi sen 271-vuotisen historian, ja tämä sopimus on oiva jatkumo historialle. Tukikohta vahvistaa niin linnoituksen asukkaiden kuin kävijöidenkin turvallisuutta”, toteaa Suomenlinnan hoitokunnan johtaja Ilari Kurri.

Suomenlinnan merivartioasema, jonka yhteyteen myös uusi tukikohta sijoittuu, sijaitsee Suomenlinnan Iso Mustasaarella. Rajattuun alueeseen kuuluu lisäksi laitureita ja helikopterikenttä.

Jo entuudestaan Suomenlinnasta löytyy myös kesäkaudet toimiva pelastusasema.

Tullilla ja Rajavartiolaitoksella on ollut Suomenlinnassa toimintaa vuosikymmenten ajan, ja poliisi perusti saarille tukikohdan vuonna 2017. Yhteistyötä viranomaiset ovat tehneet aiemminkin.

”Yhteinen tukikohta sekä tiivistää PTR-toimintaa että helpottaa yhteistyön tekemistä, kun kaikki viranomaiset toimivat samassa paikassa. Olemme erittäin tyytyväisiä siihen, että tämä projekti on taas ottanut askeleen eteenpäin”, sanoo Helsingin merivartioaseman päällikkö Patrik Liljekvist.

”Nyt allekirjoitettu aiesopimus on luontainen jatkumo Tullin 1980-luvulla alkaneelle läsnäololle Suomenlinnassa. Tulemme keskittämään Tullin venetoiminnan Suomenlinnaan, joka parantaa entisestään Rajavartiolaitoksen, poliisin ja Tullin hyvää yhteistyötä myös merialueilla”, kertoo puolestaan valvontajohtaja Mikko Grönberg.

Aiemmin Kajanokalta käsin toiminut venepoliisi muutti Suomenlinnaan väliaikaistiloihin keväällä 2017.

”Rakennettava yhteinen tukikohta on suunniteltu nimenomaan tukemaan merialueen valvontaa ja edistämään sen turvallisuutta. Suomenlinnasta pääsee hyvin liikkumaan koko Helsingin edustan merialueelle. Nyt resurssimme ovat siellä, missä poliisin ja muiden viranomaisten valvontaa tarvitaan”, sanoo ylikomisario Jarkko Lehtinen Helsingin poliisilaitokselta.

Varsinainen sopimus on kymmenen vuoden mittainen ja siihen sisältyy lisäksi viiden vuoden lisäoptio. Se on tarkoitus allekirjoittaa vaiheittain vuosina 2020-2021.

Lue myös nämä

X