Loppukesä on oikea aika venekaupoille. Ainakin, mikäli mielii saada täyden veneilykauden uudella kalustolla ensi kesäksi.
Se ei ole tiedossa, kuinka monta uutta ja onnellista veneen omistajaa Helsingin Lauttasaaren näyttelyporteista käveli elokuun puolivälissä ulos. Lipun ostaneita oli joka tapauksessa hieman viime vuotta enemmän, 10 620.
Kävijöitä seuratessa oli nähtävissä, ettei näyttelyyn oltu saavuttu vain ravitsemuspalveluiden perässä.
Uiva tarjoaa mahdollisuuden tarkastella veneitä aidossa ympäristössä. Silloin monet seikat hahmottuvat aivan toisin kuin messuhallien keinovalaistuksessa. Laiturilta veneeseen kulun helppous selviää konkreettisesti kannelle astuessa.
Pienemmässä veneessä huomaa senkin, kuinka vene omaan askeleeseen reagoi. Betonilattioiden yllä sisänäyttelyissa ovat suurempien veneiden laitakulut usein turvallisuussyistä suljettu. Veden päällä niitäkin voi ja kannattaa koluta.
Kirkkaalta taivaalta paistanut aurinko näyttää, miten materiaalit toimivat kesällä. Kuumeneeko kaide tai turkki, häikäisevätkö kojelaudan heijastumat tai muuttuuko kajuutta pätsiksi. Riittääkö luonnonvaloa.
Hyvä sääkin kohensi mielialaa, vaikeaksi osoittautunut myyntivuosi ei osastoilla kasvoista näkynyt. Katseet oli käännetty tulevaan ja hihat kääritty, tai jätetty kotiin.
Kippari kävi laitureilla ottamassa ensituntumaa uutuuksiin.
Edulliset käyttökulut houkuttavat – Delphia 11
Delphian dieselillä ja suoralla akselilla varustettu vene tarjoaa kokoluokkaansa nähden erinomaisen kilpailukykyiset käyttökustannukset. Alle litran kulutus maililla ja akselivedon vähäinen huoltotarve yhdistettynä väljään ja laadukkaaseen oleskeluun vesillä saavat nopeampaan kyytiin tottuneetkin pohtimaan.
Näyttely-yksilö oli varustettu Yanmarin 150-hevosvoimaisella dieselillä ilman hybriditekniikkaa painavine akustoineen. Niitäkin valmistaja halukkaille tarjoaa.
Uppoumarunkoisten veneiden markkinat ovat Euroopassa säilyneet Alankomaiden ja Saksan kanavilla. Sinne puolalainen Delphia 11 sopii erityisen hyvin. Pituuteensa nähden matala kattolinja mahdollistaa siltojen alitukset.
Kanavilla ja joilla risteävää liikennettä on omaa saaristoamme huomattavasti vähemmän. Melko matalaksi jäävä, yli kahden metrin päässä kipparista sijaitseva tuulilasi ja sitä reunustavat palkit verhoineen edellyttävät tarkkuutta tähystyksessä. Muuten komean kokoisella ruorilla varustettu ohjauspiste antaa varsin persoonallisen ilmeen kipparin konttoriin.
Purjehtijan käteen reilun kokoinen ruori istuu helposti, kuten myös klassinen ajatus perillä olosta heti köysien irrottua. Nautical Partnersilta kerrottiinkin veneen herättäneen näyttelyssä kiinnostusta erityisesti purjehtimisesta moottoriveneilyyn siirtyvien parissa.
Kaksi metriä korkeat keskikäytävän ympärille rakennetut keulan hytit ja saniteettitilat tukevat kiireettömän merimökkeilyn ajatusta hienosti.
Delphia 11
Hinta: messuyksilö 436 210 €
Lisätiedot: Nautical Partners, Delphia Yachts
Tilavasti taivasalla – Askeladden C91
Askeladdenilta saatiin kaudelle 2024 peräti kaksi uutuutta, joista daycruiser, mallimerkinnällä C91 saapui myös Uivaan. Se edustaa norjalaisia venesuunnittelun laatuperinteitä ansiokkaasti. Avo-ohjaamo jos joku kuuluu norjalaisveneiden perinteisiin. Se aiheuttaa toisinaan ihmettelyä Euroopan sateisimman kolkan veneilytavoista. Mutta jos kuomu on toteutettu kuten Askeladden C91:ssä, ei nopeasti muuttuvasta kelistä tarvitse kärsiä taivasalla. Omaan, suureen perälokeroonsa kaatuva peite nousee kaarineen sekunneissa ja nastat sivuilta kiinnitettyä veneily jatkuu. Tämä ratkaisu tuntui toimivan erinomaisesti, kuten myös asuttavuus. Kaksi hyttiä ja erillisellä suihkutilalla varustettu toiletti ovat tuulahdus yhdeksää metriä suuremmista kokoluokista. Monien daycruiserien ongelma, asiallinen kulku keulaan on toteutettu turvallisesti. Tuulilasin keskeltä avautuvasta ovesta tukevia askelmia pitkin kulku tuntui turvalliselta tuhdimmankin testaajan jalalle. Askeladdenin laatu kestää kriittisemmänkin tarkastelun ja veneen suunnittelussa on ymmärretty pohjoismaiset lyhyen- ja pidemmänkin venematkan vaatimukset. Valitettavaa on vain hinta, joka sekin on melko skandinaavinen.
Askeladden C91
Hinta: alk. 303 500 €
Lisätiedot: e3-marin.fi
Jokakelin muuli – Silacraft 715 AC
Silacraft Mursu 715 todettiin huhtikuun Kipparin esittelyssä hyvin kuormaa sietäväksi juhdaksi. Kantavan rungon päälle onkin helppo räätälöidä tilaajan toiveiden mukaan ajohytti. 715 AC -mallinimeä totteleva proto oli sen verran tuore, että styreeni tuoksui vielä 80 mailin siirtoajon jälkeenkin.
15 millimetrin vahvuisen PET-levyn päälle laminoitu hytti oli tilaajan toivomuksesta tuotu aivan taakse, mikä luonnollisesti maksimoi keulakannen lastitilan. Muutkin variaatiot ovat mahdollisia. Järeä hydrauliramppi keulassa kertoi, että aivan pelkkään mökkeilykäyttöön ei venettä oltu suunniteltu.
Työveneessä sisätilojen tyyli poikkeaa monesti viihtymisen ehdoilla toteutettavista veneistä, eikä 715 AC ole tässä poikkeus. Kahdella erillisistuimella ja kokoleveällä takapenkillä matkustaa kuitenkin työporukka mainiosti vaikkapa saariston rakennuskohteeseen.
Kannelle ajettu maastomönkijä muistutti kuljetuskapasiteetista, jota vain seitsemän metrin pituudesta ja ajohytistä huolimatta jää edelleen reilusti. Bracketin päähän saa valita konetehoa lompakon ja käyttötarpeiden mukaan 80 hevosvoimasta aina 300 hv asti.
Silacraft 715 AC
Hinta: 64 900€ ilman moottoria
Lisätiedot: Silacraft