Tänään 5.maaliskuuta on kulunut 50 vuotta siitä, kun tasavallan presidentti Urho Kekkonen kastoi nimikkomurtajansa liikenteeseen. Puoli vuosisataa palvellutta Urhoa ei kuitenkaan ole päästetty vielä eläkkeelle, vaan se on edelleen tärkeä osa Suomen talvista merenkulkua ja huoltovarmuutta. Urho suunniteltiin aikana, jolloin paksu teräsjää oli talvisin yleinen tilanne merialueilla. Päällikkö Timo Jeskasen mukaan nykyiset haasteet liittyvät pakkautuviin ahtojäihin ja avustettavien alusten heikkoon tehoon suhteessa niiden kokoon. 16,2 megawatin akselitehollaan ja neljällä potkurillaan Urho on edelleen kelpo peluri nykyisen Arctian laivastossa.
Raa’an voiman lisäksi Urhossa on myös edustettu ja myyty suomalaista jäänmurto-osaamista maailmalle. Eila Hiltusen upean ”Ahtojää”-reliefin koristamassa salongissa aluksen kaima otti tarinan mukaan vieraansa vastaan mieluiten asettumalla ikkunan eteen selin keulaa päin istumaan. Alus pyrittiin ajamaan keula kohti aurinkoa, jolloin vieraiden astuessa salonkiin näky oli häikäisevä.
Kippari onnittelee miehen ikään päässyttä alusta miehistöineen!