Tilaa
Uutiset

Uudesta Liikennetilanne-palvelusta voit nyt tarkistaa veneilyvaroitukset

16.08.2020

Tekstija kuva satu björn

Kuvatkartta väylävirasto

Liikennetilanne-palvelussa kerrotaan normaalista poikkeavista olosuhteista veneväylillä.

Varoituksissa voi olla huomioita esimerkiksi kanavien häiriöistä, purjehduskilpailuista, toimimattomista merimerkeistä, kaapelien laskusta tai avattavasta sillasta, joka on poissa käytöstä. Veneilyvaroituksista kertovaa osio testikäytössä, joten yksittäisiä varoituksia voi puuttua.

Veneilyvaroituksia on julkaistu aikaisemminkin Väyläviraston sivuilla, mutta nyt Traffic Management Finland on luonut niille oman Liikennetilanne-palveluun.

Palvelussa veneilyvaroitukset näkyvät automaattisesti, kun valitset tarkasteltavaksi meriliikenteen. Näet samalla myös muut merivaroitukset.

Väylävirasto huolehtii yhteensä yli 16 000 km osuudelta Suomen rannikon ja sisävesien väylien kunnosta mm. huoltamalla ja korjaamalla merenkulun turvalaitteita, kunnostusruoppaamalla väyliä sekä ylläpitämällä sulkukanavia.

Traffic Management Finland on erityistehtäväkonserni, joka toimii liikenne- ja viestintäministeriön omistajaohjauksessa.

Lue myös nämä

X