Moottoripolttoöljyn veroedulle haetaan jatkoaikaa.

Katkaisu

Suomi hakee jatkoaikaa matalasti verotetulle moottoripolttoöljylle.

Selvyys asiaan saatiin lokakuun puolivälissä eduskunnan kyselytunnilla, kun valtiovarainministeri Eero Heinäluoma (sd.) kertoi esittävänsä hallitukselle, että Suomi näin toimisi.
Heinäluoma kuitenkin arvioi, että Suomella ei ole pysyviä perusteita veropoikkeukseen, vaan näkee EU:n komission mahdollisesti myöntämän poikkeuksen väliaikaisena. Syynä ovat hänen mukaansa ympäristönäkökohdat. Perustelu sinänsä on erikoinen, onhan moottoripolttoöljy rikitöntä ja täyttää tiukat ympäristö- ja laatuvaatimukset.
Poikkeusesitystä valmistellaan paraikaa valtiovarainministeriössä, ja sen pitäisi valmistua ja lähteä eteenpäin lähiviikkoina. Muut ministeriöt eivät vastustaneet poikkeushakemuksen jättämistä.
Myös kolme muuta EU:n jäsenmaata, Irlanti, Belgia, Englanti, ovat jo jättäneet hakemuksensa komissiolle. Se, että mukana on merkittäviä jäsenvaltioita, parantaa mahdollisuuksia kaikkien poikkeushakemusten hyväksymiseen.
Veneissä käytetyn moottoripolttoöljyn vero on toistaiseksi seitsemän senttiä litralta. Mikäli poikkeusta ei Suomelle myönnetä, vero noussee 31 senttiin, sekä sen päälle lisättävään arvonlisäveroon.