Suomi odottaa EU:n komission vastausta matalasti verotetun moottoripolttoöljyn jatkoaikahakemukseen. Dieselmoottoreita käyttävien harmiksi se tulee ilmeisesti olemaan kielteinen, sillä komissio on jo ehtinyt tyrmätä kolmen jäsenmaan, Iso-Britannian, Maltan ja Belgian vastaavat hakemukset.

Katkaisu

Komissio ei mielestään löytänyt mitään perusteita näiden maiden veropoikkeusten jatkamiseen. Sen mukaan jäsenmailla on ollut riittävästi aikaa sopeutua uuteen tilanteeseen, koska poikkeukset myönnettiin aikanaan vain määräajaksi.

Neuvotteleva virkamies Leo Parkkonen valtionvarainministeriöstä ennakoi, että komissio suhtautuu yhtä kielteisesti Suomenkin hakemukseen. Vastaus valmistunee ensi vuoden alussa.

Mikäli kansallinen veroetu menetetään, polttoaineen vero nousee noin 25 sentillä litralta, johon vielä lisätään arvonlisävero. Hinnankorotus tulee olemaan nykyisiin hintoihin verrattuna 30,5 senttiä litralta.

Veneasemilta tankataan kaiken todennäköisyyden mukaan dieseliä jo ensi kesänä, nykyisen punertavaksi värjätyn moottoripolttoöljyn sijasta. Väriaineen lisäksi moottoripolttoöljyllä ja dieselillä ei ole eroa lainkaan.

Moottoripolttoöljyä saa kuitenkin käyttää veneissä niin pitkään, kunnes kansallinen lainsäädäntö ehditään muuttaa EU-vaatimusten mukaiseksi. Parkkonen arvioi, että tämä tapahtuisi kenties vasta kesäkuun alussa, joka tapauksessa vasta maaliskuun eduskuntavaalien jälkeen. Todennäköisesti moottoripolttoöljyä voi siis käyttää luvallisesti vielä touko-kesäkuuhun saakka.
Eri asia on, miltä veneasemalta sitä silloin on saatavilla. Teknisen palvelun päällikkö Kari Seppälä Neste Oililta kertoo, että yhtiö on jo varautunut ensi kevään diesel-toimituksiin. SEO:n toimitusjohtajan Kari Veromaan mukaan joillakin veneasemilla on jo nyt dieseliä tankeissaan.
On mielenkiintoista seurata, lisääkö veromuutos bensiinikäyttöisten sisäperämoottorien suosiota uutena tai käytettynä. Toistaiseksi moottorien maahantuojat ovat vielä varovaisia arvioissaan.
– Kyllä veromuutos varmaan jonkin verran tulee lisäämään bensiinimoottorien myyntiä, myyntipäällikkö Kenth Lang Volvo Pentalta arvioi.
– Moottorien hinnoittelua tuskin välittömästi muutetaan, mutta varmaan jollain tavalla niitäkin asioita pitää ruveta miettimään.
Ensi kesäksi valmistuvien matkaveneiden moottorivalintaan veromuutos tuskin paljoa vaikuttaa. Monet niistä on täytynyt tilata hyvissä ajoin viime vuonna.
– Meillä on suurin piirtein kaikki matkaveneet ja isommat veneet jo tilattu ja niihin moottorit määritelty. En ole huomannut mitään eroja, diesel on vahva vielä tänä päivänä, kertoo Bella-Veneiden Seppo Vesterinen bensa- ja dieselmoottoreiden jakaumasta uusissa veneissä.
Hänen mukaansa tilanne voi kuitenkin muuttua polttoaineiden hintaeron tasoittuessa.
– Ruotsissahan bensakoneita myydään hirveän paljon enemmän kuin Suomessa, koska polttoaineiden hintaero on niin pieni. Mitä enemmän se pienenee, sitä suuremmaksi varmaankin kasvaa bensakoneiden osuus, Vesterinen pohtii ja lisää:
– Yhtään dieseleiden kehitystä moittimatta, ovathan nykyaikaiset bensakoneetkin jo aika taloudellisia vehkeitä.

Timo Sarkkinen