Tilaa
Uutiset

Finn-Marinin omistuspohja muuttuu

11.01.2010

TekstiKipparilehti

Kokkolassa sijaitsevan Oy Finn-Marin Ltd:n vanhat omistajat, Osmo Roukala ja Jarmo Kinnunen, ovat ostaneet yhtiön itselleen takaisin. Näin FinnMaster- ja Grandezza-veneitä valmistavan Finn-Marinin omistuspohja muuttuu jälleen. Osake-enemmistö siirtyi kolme vuotta sitten yrityskaupalla pääomasijoittajien haltuun.

Yhtiön toiminta jatkuu järjestelyn jälkeen normaalisti kolmessa tehtaassa. Roukala on yhtiön toimitusjohtaja ja Kinnunen hallituksen puheenjohtaja. Myös muut keskeiset vastuuhenkilöt jatkavat toiminnassa.

– Tällä järjestelyllä halusimme varmistaa yhtiön toiminnan jatkuvuuden näinä vaikeina aikoina, jotka ovat iskeneet erittäin voimakkaasti venealaan. Olemme perustaneet yhtiön vuonna 1990 ja haluamme vielä antaa panoksemme, jotta yritys voidaan viedä taantuman yli ja uuteen nousuun. Meillä on uskoaksemme hyvät resurssit, tietotaitoa ja puitteet kasvattaa vahvoja tuotemerkkejä edelleen, Osmo Roukala ja Jarmo Kinnunen kertovat.

Finn-Marinin mallisto muodostuu kahdesta vahvasta tuotemerkistä, perheveneitä edustavasta FinnMasterista ja edustavammasta Grandezzasta. Molempia tullaan edelleen kehittämään.

JV

Lue myös nämä

X