Suomen luonnonsuojeluliitto on antanut tiedotteen, jossa se kertoo kannustavansa veneilijöitä ilmastonmuutoksen torjuntaan ja luonnon huomioimiseen. Keinoiksi kannustukseen liitto on valinnut kieltopolitiikan. Se esittää harkittavaksi moottoriveneille päästöjen mukaan porrastettua käyttömaksua sekä yleisiä kattonopeuksia vesialueille.

Suomen luonnonsuojeluliitto toteaa tiedotteessaan, että se haluaa korostaa kesän kynnyksellä, että veneilyn ympäristöhaittoja voidaan vähentää oikeilla valinnoilla esimerkiksi moottorin suhteen.

– Veneilyväellä on nyt erinomainen mahdollisuus osoittaa omaa ilmastovastuullisuuttaan tekemällä valintoja, joilla on merkittävä ja välitön vaikutus veneilyn päästöihin, sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton ilmastovastaava Leo Stranius tiedotteessa.

Polttoainepihejä moottoriveneitä tulisi suosia asettamalla päästöjen mukaan porrastettu käyttömaksu autoveron tapaan, liitto esittää. Samalla pitäisi harkita nopeusrajoituksia sellaisille vesialueille, joissa kova liikenne rasittaa luontoa ja lisää meluisuutta. Myös kattonopeuden säätämistä tulisi harkita maanteiden tapaan.

Perusteena rajoituksille ilmastovastaava Stranius sanoo, että veneiden ajonopeuksien rajoittaminen vähentäisi niin vesiluonnolle kuin ilmastollekin aiheutuvia haittoja. Hänen mukaansa moottoriveneilyn kasvihuonepäästöt ja haitalliset vaikutukset vesiluontoon sekä melu kuormittavat luontoa.

Liiton vesiensuojelukoordinaattori Hannele Ahponen puolestaan katsoo, että luonnonsatamat sekä matalat lahdet kalojen kutupaikkoina ja herkkien lajien esiintymisalueina kärsivät veneilyn aiheuttamista haitoista.

– Vettä ja pohjan sedimenttejä sekoittavat potkurivirtaukset aiheuttavat epävakautta eliöiden elinympäristöön ja vapauttavat veteen ravinteita, kertoo Ahponen, ja jatkaa:
– Moottoriveneily on merkittävä vedenalaisen melun lähde Suomen rannikoilla ja sisävesillä. Moottoriveneiden tehon, nopeuden ja määrän kasvu lisää melusaastetta.

Tiedote ei kerro, mihin tutkimuksiin liiton näkemykset perustuvat. Siinä ei myöskään oteta kantaa siihen, missä suhteessa yksityisen huviveneilyn vaikutukset ovat kaupallisen meriliikenteen aiheuttamiin ympäristötuhoihin.