Tilaa
Uutiset

Osallistu Nenäpäivään museossa

12.10.2015

TekstiKiti Westerback

Kansallismuseon museoperhe on mukana Nenäpäivässä. Hämeen linnassa, Olavinlinnassa,  Kansallismuseossa ja Merimuseossa järjestetään teemallisia yleisöopastuksia. Kaikkien kohteiden kierroksia yhdistävänä teemana on ”Museoiden salaisuudet ja suljetut tilat”. Jokaisessa tapahtumassa on mukana Nenäpäivä-kampanjan lipaskerääjiä.

Nenäpäivä-kampanja hankkii viihteen ja yhteisen kansanliikeen voimalla vuosittain varoja kehitysmaiden lasten auttamiseksi.

Nenäpäivä Hämeen linnassa

Hämeen linnassa järjestetään 31.10. ”Linnan kolot ja kolkat” -kierroksia, jotka johdattavat vieraat linnan suljettuihin osiin. Illan aikana koetaan pimeän linnan viehätys, vieraillaan muun muassa linnan ullakolla sekä nähdään pyhäinpäivän teemaan sopivasti mitä hurjaa linnan pohjoistornissa säilytetään.  ”Kolot ja kolkat” -kierros ei sovellu ihmisille, joilla on ahtaanpaikankammo. Lisäksi kierros vaatii hyvää liikuntakykyä ja mukavia kävelykenkiä. Kierrokset lähtevät puolen tunnin välein siten, että ensimmäinen kierros lähtee klo 18.00 ja viimeinen klo 20.30. Kierrokselle voi osallistua Hämeen linnan normaalin pääsymaksun hinnalla (8/6/4 €). Ennakkovaraukset osoitteesta www.kansallismuseo.fi/fi/hameen-linna/tapahtumat.

Nenäpäivä Olavinlinnassa

Olavinlinnassa järjestetään koko perheen teemakierros ”Seikkailu Olavinlinnassa” lauantaina 7.11. klo 17. Teemakierros on suomenkielinen ja se soveltuu kaikenikäisille. Lapset voivat osallistua kierrokselle vanhemman seurassa. Teemakierroksella kuullaan totta ja tarua Olavinlinnan historiasta. Osallistujat voivat ottaa mukaansa oman taskulampun ja kierrokselle suositellaan säänmukaista pukeutumista. Ryhmään mahtuu 50 osallistujaa ja kierrokselle voi osallistua Olavinlinnan normaalin pääsylipun hinnalla (8/6/4 €).

Nenäpäivä Suomen merimuseossa

Merimuseossa järjestettävä ”Taustakierros” keskiviikkona 18.11. klo 12 tutustuttaa Merikeskus Vellamon eli Suomen merimuseon ja Kymenlaakson museon työtiloihin, joissa hoidetaan kokoelmia ja rakennetaan näyttelyjä. Kierroksella pääsee Suomen merimuseon asiantuntijan johdolla paikkoihin, joihin ei yleisö normaalisti pääse. Kierros kestää noin tunnin ja siihen mahtuu 15 ensimmäiseksi paikalle tullutta asiakasta. Kierros sisältyy museon pääsylipun hintaan (10/6 €).

Nenäpäivä -lipaskeräys toteutetaan myös sunnuntaina 22.11., kun Suomen merimuseo ja Kymenlaakson museo järjestävät Lasten Vellamo -tapahtumapäivän Merikeskus Vellamossa. Päivään mahtuu ohjelmaa niin lapsille kuin aikuisillekin.

Lisätietoja: Museovirasto ja Nenäpäivä

Lue myös nämä

X