Tilaa
Uutiset

Venevero maksuun 2017 alusta?

17.08.2015

TekstiKiti Westerback

Valtiovarainministeriö alkaa valmistella niin sanottua veneveroa hallintoneuvos Merja Sandellin johdolla. Ensi vuodeksi vero ei vielä ehdi, joten se voisi tulla voimaan aikaisintaan vuoden 2017 alusta.

Uusi vero koskisi veneiden lisäksi kevyitä moottoriajoneuvoja, kuten moottoripyöriä, mopoja ja moottorikelkkoja, mutta ei välttämättä mopoautoja.

Traktorit ja soutuveneet jäänevät ainakin toistaiseksi veron ulkopuolelle.

Veneverolla tavoitellaan valtion kirstuun  50 miljoonaa euroa. Sandellin mukaan se voi todennäköisesti olla ajoneuvoveron tapaan vuosittain kerättävä maksu, joka perustuu esimerkiksi konetehoon tai muuhun Trafin rekistereistä löytyvään tietoon.

Venerekisterissä oli toukokuun loppupuolella yhteensä 198 191 venettä. Niistä moottoriveneitä oli 181 481 ja purjeveneitä 13 795. Muita rekisteröityjä oli 2 915, lukuun sisältyy mm. vesiskoottereita, hydrokoptereita, saunalauttoja ja muita kulkupelejä, jotka vaativat rekisteröinnin. Venerekisteritiedoissa ei ole mainittu konetehoa.

Sandellin mukaan veron valmistelua on hidastanut se, etteivät maistraateista Trafille siirtyneet rekisterit ole ajan tasalla. Mukana on pelkästään käytöstä jo poistuneita veneitä kenties parisenkymmentä tuhatta.

Asiasta uutisoi tänään Kauppalehti.

Lue myös nämä

X