Pääset lukemaan sivustoa tämän mainoksen jälkeen.

Jutut

Sjöbergin pakina: Luonnon ihmeitä

Kippari -lehti uusii suosittuja Sjöbergin pakinoita menneiltä vuosilta nettisivuillaan.

11.10.2019

TekstiSjöberg

KuvatKipparin arkisto

Kyllä se vaan osaa tuo luonto olla ihmeellinen asia, kaikkine ilmiöineen ja metkuineen.

Ei ole montakaan vuotta siitä, kun Suomessa lanseerattiin koko kansan tietoisuuteen termi citykani. Eikä mennyt kauaa, kun helsinkiläiset saivat ihmetellä citykettuja, jotka tulivat herkuttelemaan kanipaistien  ääreen keskelle isoa kirkonkylää.

Samoille apajille tulivat sittemmin vielä pöllöt ja huuhkajat, joita ei Helsingin taivaalla oltu nähty varmaan koko viime vuosisadalla.

Vaan älkääpä hättäilkö, sanoo Sjöberg.

Kohta saadaan taas uusi citylajike Suomen luontoon, kun hylkeet tekevät invaasiotaan pääkaupungin lähivesille, etenkin näin syksyisin.

Yksikin kalamies kertoi kalastelevansa kuhia Merihaan rannassa. Ja mikäpä se siellä rantautuu vähän väliä vastapäisille hiilikasoille? No hyljepä tietenkin.

Siitä se sitten solahtaa liukkaasti veteen ja vähän ajan kuluttua nousee pintaan komea kuhan köllykkä suussaan. Eikä taida olla edes ainoa lajinsa edustaja, joka cityelukaksi pyrkii, sillä hylkeitä on nähty Helsingin rannoilla kuluvana syksynä enemmänkin, jopa niin sisäisillä vesillä kuin Herttoniemen venelaitureiden väleissä.

Ja mikäpä ettei. Ei Sjöbergillä ainakaan ole mitään hylkeitä vastaan. Sympaattisia elukoitahan ne ovat pallopäineen, nappisilmineen ja viiksineen kaikkineen. Jotta tervetuloa vaan pääkaupunkiin cityhylkeet!

Kaikkihan eivät hylkeistä tietenkään pidä. Pyrkivät samoille saalistusvesille kalamiesten kanssa ja vievät kalat verkoista ja hyvässä lykyssä vielä repivät pyydyksetkin riekaleiksi.

Sehän ei tietysti ole mukavaa se, mutta luontokappaleita ne ovat hylkeetkin ja elämisen oikeutensa ansainneet siinä kuin me degeneroituneet ihmisetkin. Ja onhan se muistettava sekin, että me ihmiset voimme
marssia kauppahalliin tai lähimarketin kalatiskille ja ostaa kalamme sieltä, mutta hylkeille se on ruuan ostaminen hieman hankalampaa.

Hylkeille ainoa mahdollisuus hankkia ruokaansa on pyydystää se vedestä, missä vettä ja ruokaa sitten milloinkin sattuu olemaan. Ja kun vielä muistamme sen, että me ihmiset olemme tuon Itämerenkin lianneet ja lohijoet pilanneet niin, ettei siellä enää luonnostaan kalakanta pysy yllä ja pysty ruokkimaan eläinkunnan muita edustajia, niin mitäpä me olemme hylkeitä moittimaan?

On se nimittäin niin, että historian lehtiä selatessa huomaa, että nälkä se ajaa ihmisenkin mitä karmeimpiin tekoihin. Ja jos näin on, niin miksei se ajaisi hylkeitäkin verkkojen ääreen, jossa kalat vain odottelevat
paikoillaan syödyksi tulemista, oli sitten syöjänä hylje tai luomakunnan kruunu!

Ja mikäpä siinä niillä kalamiehillä on oikein valittamisen aihe? Sjöberg tietää monta niin sanottua kalamiestä, jotka säännöllisesti laskevat pyydystämänsä kalat takaisin veteen, kun ovat ne ensin väkipakollaveneeseensä riuhtoneet.

Jotkut menevät niinkin pitkälle, että käyttävät vain väkäsettömiä koukkuja, jotta ne olisi helpompi irrottaa kalan kitusista, jotka kaiken retuutuksen jälkeen kuitenkin jo vuotavat verta kuin ne kuuluisat härän kurkut.

Mutta kaikkein kummallisin tapa kalan pyytämiseen on yhdelläkin Sjöbergin kaverilla, joka harrastaa haukien pyytämistä, kun vain muilta hommiltaan kerkiää. Onnistui mies nimittäin lassoamaan mukavan kokoisen paistinhauen. Oli se kala varmaan yrittänyt vieheeseen tarrata, mutta niin vain oli ovela kalamies, että vetäisi vieheen hauen ulottuvilta juuri oikealla hetkellä ja pyöräytti perukkeen ja siiman kalan ympärille niin, ettei kalaan tullut edes naarmua.

Senkin kalan olisi varmaan joku intomielinen harrastaja päästänyt taas vapauteen, mutta minkäpä teki tämä pahalainen? Otti papin esiin ja nuiji kalan hengiltä ja kuulemma hyvältä se voissa paistettuna maistui.

Eipä joutunut sekään kala enää kiusaukseen lähteä vieheiden houkutusten perään ja turmion tielle. Siitähän se varoitteli eräskin haukimamma poikastaan, kun näki vaapun uivan ohitse. Sanoi poikaselleen, että tuota varo poikani, se on se Rapalan h**ra, jollaisen perään isäsikin viime keväänä lähti, eikä sitä ole sen jälkeen näkynyt!

Elukoiden lisäksi ihmisiä on taas kerran puhuttanut tämä sää, johon turkkulainen sanoisi, tietysti, että jaa mää vai?

No ei, kun sää.

Alkaa nimittäin taas kerran rauhallistakin miestä, niin kuin Sjöbergiä, jurppia, kun jokaisessa televiision uutislähetyksessä ankkuri kysyy meteorologilta, jotta joko sitä lunta saadaan, joko se talvi viimeinkin tulisi?

Vaan eivätpä kyselleet viime talvena eivätkä sitä edellisenä. Silloin kyseltiin, jotta milloinka tämä lumentulo oikein lakkaa? Jos Sjöberg pääsisi vielä edes kerran tuohon uutisankkurin hommaan, niin taatusti tulisi kysytyksi, että ei kai sitä saakelin lunta vaan ala vielä sataa! Onpa nimittäin niin, että saisi se lumi pysyä poissa Sjöbergin puolesta ainakin täältä Kehä kolmosen sisäpuolelta tyystin.

Vaan niinhän se menee varmaan tänäkin vuonna, että tuleehan sitä, kun sitä on tullut joka ainut talvi tähänkin mennessä. Tulee kun tulee, kaikki aikanaan, vaikka ei niin väliksi olisikaan. Tulee ihan pyytämättä ja kyselemättä niin kuin Anneli Jäätteenmäelle faksit aikanaan.

Mutta taitaa se vanha sääntö pitää paikkansa edelleenkin. Talvi ja pakkaset eivät saavu ennen kuin on ollut kolme kunnon syysmyrskyä.

Yhtä vajaa se on vielä toistaiseksi, ainakin jos Sjöbergin laskelmat yhtään kohdilleen osuvat. Jotta katsellaan ja kärsitään vielä yksi myräkkä, niin johan se alkaa talvikin tehdä tuloaan.

Sanoo

Pakina on julkaistu Kipparissa 12/2011

Lue myös nämä

X