Tilaa
Näyttelyt

Vene 19 Båt: Alutroll tuo uutta näyttävyyttä kalavesille

Jyväskyläläisen Alutrollin uutuus on lähes seitsemänmetrinen avovene, joka kalustetaan ja varustetaan tilaajan toiveiden mukaan.

15.02.2019

TekstiTimo Sarkkinen

KuvatMarkus Pentikäinen/Otavamedia

Alutroll 685 Anglerfish on vaativan heittokalastajan tai uistelijan alumiinivene. Se eroaa valmistajan muista malleista tyyliltäänkin – laitojen kaarevat linjat huomaa ensisilmäyksellä. Kylkien näyttävät teippaukset voidaan suunnitella yksilöllisesti.

Veneessä on mahtavat tilat sekä heittokalastukseen että uisteluun. Turkin alle kätkeytyy peräti kolme vavoille tarkoitettua säilytystilaa, joista yksi on korotetun keulatason alla ja kaksi ohjaamon vierellä. Kaikkiaan näihin lokeroihin mahtuu 15 vapaa. Eivätpä jää kepit jalkoihin pyörimään!

Vieherasioillekin on paikkoja eri puolilla venettä, muun muassa keulan laitakoteloissa. Samaiset lokerot palvelevat myös pihtien ja muiden pikkutarvikkeiden säilytystä.

Istuinratkaisut on suunniteltu kalastuksen ehdoilla. Peräpenkki on taitettavaa mallia, ja sen molemmille puolille saa laitettua jalalliset istuimet, joille on veneessä monta paikkaa. Esittelyveneen varustukseen kuuluvat myös kuskin ja vieruskaverin joustoistuimet. Mietinnässä vielä on, tulevatko ne tämän mallin vakiovarusteiksi.

Alutrollin keskeinen lähtökohta on, että asiakas saa yksityiskohtia myöten toiveittensa mukaisen veneen. Siksi seuraavat Anglerfishit saattavat poiketa hyvinkin paljon nyt nähtävästä ensiversiosta.

Anglerfish on mallinumeronsa mukaisesti 6,85 metriä pitkä, leveyttä on komeat 2,59 metriä.  Tehosuositus on 150–200 hevosvoimaa.  Esittelyvenettä ei ole vielä päästy valmiina testaamaan 200-hevosvoimaisella Tohatsulla, mutta valmistaja uskoo yli 45 solmun huippunopeuteen. Pakettihinnaksi ilmoitetaan 69 500 euroa.

Alutrollin osasto on 6f50, lisätiedot Alutroll

Lue myös nämä

X