Tilaa
Näyttelyt

Vene 19 Båt: Helsingin ja Espoon saaristoreitit löytyvät jatkossa myös reittioppaasta

Muutos tulee voimaan vakituisen vesiliikenteen aloittaessa liikennöinnin keväällä. Reittiopas kertoo siis jatkossa eri saariin halajaville, miten lähtösatamaan pääsee ja koska lauttoja kulkee.

11.02.2019

TekstiJukka Hiiro

Helsingin ja Espoon edustan saaret on ensi kesänä aiempaa helpompi ottaa haltuun, kun saariston vakituinen vesiliikenne tulee osaksi HSL:n Reittioppaan tarjontaa.

Muutos tulee voimaan vakituisen vesiliikenteen aloittaessa liikennöinnin keväällä. Reittiopas kertoo siis jatkossa eri saariin halajaville, miten lähtösatamaan pääsee ja koska lauttoja kulkee.

Saariliikenteen tulo osaksi HSL:n Reittiopasta on osa Helsingin, Espoon ja Metsähallituksen yhteistä Meri kuuluu kaikille! -hanketta, jolla pyritään innostamaan pääkaupunkiseudun asukkaita tutustumaan ja retkeilemään rohkeammin myös merialueen avoimiin saariin. Usein ei tule ajatelleeksi, että esimerkiksi Espoossa jokaiselta metroasemalta on käytännössä kävelymatka rantaan.

Meri kuuluu kaikille! -hankkeen tiedotustilaisuudessa Vene 19 Båt -messuilla Helsingin apulaispormestari Anni Sinnemäki iloitsi saariston pääsystä osaksi suosittua reittisovellusta.

”Kun lumet sulavat, voi suunnitella reittinsä kesään. Huhti-toukokuusta alkaen Reittiopas kertoo parhaan reitin perille myös maailmankuuluun saaristoomme. Liikkuminen on sujuvaa, kun matkaan voi lähteä vaikka kaupunkipyörällä, jatkaa matkaa metrolla ja hypätä satamassa saaristolautan kyytiin”, sanoo myös HSL:n hallituksen puheenjohtaja Risto Rautava Meri kuuluu kaikille! -hankkeen tiedotteessa.

Toistaiseksi HSL:n matkakortilla saaristoon suuntautuvia matkoja ei voi maksaa Suomenlinnaa lukuunottamatta. Suunnitelmissa kuitenkin on, että myös saaristoliikenne saataisiin vielä jonain päivänä matkakorttimaksujen piiriin.

Saaristoreittejä esitellään Vene 19 Båt -messuilla Helsingin, Espoon ja Metsähallituksen yhteisosastolla (1f5).

Lue myös nämä

X