Tilaa
Näyttelyt

Vene 23 Båt: Esittelyssä isot moottoriveneet

02.04.2023

Tekstijouko saarinen

Kuvatmarkus pentikäinen

Edelliset Helsingin Vene Båt -messut järjestettiin kolme vuotta sitten. Tänä vuonna näyttely oli pakattu Helsingin Messukeskuksen alakertaan ja tunnelma oli tiivis. Jos jotain hyvää pitkästä messutauosta etsii, niin näyttelyssä oli paljon uutuuksia. Kolmen vuoden tuotekehittelyajan lisäksi tähän olivat varmasti vaikuttaneet myös veneilyn ennätysvuodet. Ne turvottivat valmistajien kassaa, mikä on taloudellisesti mahdollistanut uusia projekteja.

Näyttelyssä näkyi myös venealan vientivetoisuus. Esillä oli paljon malleja, joiden päämarkkina-alueet eivät ole Pohjolassa. Kylmä ilmastomme ei näkynyt myöskään tuontiveneiden mallistoissa. Moni veneen ostaja mietti mahdollisten lisäsuojien saatavuutta uutuuksiin.

Sähköiset voimanlähteet olivat esillä näkyvästi, mutta venetarjonnassa se ei vielä näkynyt. Sähkömoottorit ovat omiaan hitaissa, uppoumarunkoisissa matkaveneissä, mutta niitä ei messuilla muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ollut. Sähköistä voimalinjaa perinteisen tilalle toivova joutuu hyväksymään sekä korkeamman hinnan että pienentyneen toimintasäteen. Yhtälö on vaikea, etenkin kun kompensoivaa hankintatukea ei autojen tapaan ole näköpiirissä.

Länsinaapurin kampittaja?

Alutroll 630

Alutroll 630 on lajissaan melko harvinainen, yli kuusimetrinen kotimainen alumiinikoppivene. Valmistajan edustajat kertoivat, että tavoitteena on ollut yhteysvene, joka olisi tuntuvasti ruotsalaisia kilpailijoitaan halvempi. Ainakin siinä on onnistuttu. Naapurimaan tunnetuilta merkeiltä, Arronetilta ja Alukinilta ei löydy lähellekään moottoreineen 70 000 euron ehdokkaita. Sillä rahalla saa Alutrollin 140-hevosvoimaisella Tohatsulla varustettuna. Vaikka esittelyvene oli vasta proto, Alutroll pitänee pelkistetyn perusilmeensä.

Hintaerot varustetumpiin ruotsalaisiin ovat parin, kolmenkymmenen tuhannen euron luokkaa, joten kotimainen menee varmasti monilla tarkkaan syyniin. Hinta 140-hevosvoimaisella Tohatsulla on 69 900 euroa.

Lisätiedot: Alutroll

Raakaa voimaa

Donzi ZR 43

Donzi ZR 43 ei ole uutuus, eikä myytävänä. Kaupasta näitä ei edes tällaisena saa. Vene oli tuotu paikalle Poker Run -hengessä. Kaiken sähköistymisen keskellä veneily on myös tätä. Raakaa voimaa kahden viime vuonna käsin kasatun isolohkon siivittämänä. Vene itsessään on vuosimallia 2008 ja ollut Suomessa jo kymmenisen vuotta. Whipplen remmiahtimien ryydittämänä tehoa irtoaa kahdesta koneesta yhteensä noin 2 500 hevosvoimaa. 5 900 kilon veneen ne saavat reilu 100 solmun huippunopeuteen. Ensi kesänä Hangossa tämäkin on mahdollista bongata vesiltä.

Lisätiedot: Poker Run

Mukavasti nautiskellen

Bennington L25

Bennington L25 ravistelee yhdessä muiden Suomeen saapuvien Bennington-veneiden kanssa veneilytottumuksiamme. Vesillä oleskeluun ja yhdessäolosta nauttimiseen yksilöllisesti räätälöitävät ponttoniveneet ovat toistaiseksi olleet Suomessa lähinnä ihmettelyjen kohteena. Messuilla aitoa kiinnostusta tuntui kuitenkin olevan ilmassa. Vene tarjonnee mielenkiintoisen vaihtoehdon myös yrityksille. Hyvin varustelluilla sohvilla, joissa mukitelineitä on vähintään yhdentoista matkustajapaikan verran, on hyvä rentoutua palaverin jälkeen. Amerikassa osataan hemmotella ja tehdä olo mukavaksi. Koeajo saattaa yllättää ennakkoluuloisenkin. Tehosuositus 150–500 hevosvoimaa.

Uutuuden hinta on alkaen 104 455 euroa.

Lisätiedot: Bennington

Hellällä kädellä uudistettu

Targa 32 Aft Door

Targa 32 Aft Door on Helsingin messuilla ensiesitelty uudistunut T32-malli. Targan konservatiiviseen tapaan uudistukset eivät kuitenkaan ole huutomerkkejä, vaan ennemmin kauneuspilkkuja. Vaikka pieniä uudistuksia on muodoissa ja mitoissa, ovat ne kuitenkin niin hienovaraisia, että myös merkkiuskollinen ostajakunta niitä varmasti arvostaa.

Moottorivaihtoehtoja on tarjolla peräti kymmenen yhdestä D6-400:sta aina kahteen D6-440-moottoriin. Läpikäyty klassikko jatkanee menestyksekästä taivaltaan näillä viilauksilla taas pitkään. Uuden Targan hinta on alkaen 377 800 euroa.

Lisätiedot: Targa

Katseet kääntävä päivävene

Futuro Boats ZX 25

Futuro Boats ZX 25 on uusi puolalaistulokas päiväveneiden tarjontaan. 7,7-metrinen alumiinivene erottautuu rohkeasti oman näköisillä ratkaisuillaan päiväveneiden valtavirrasta. Enintään 200 hevosvoiman perämoottori piiloutuu kokonaan takakannen laatikon sisään jättäen päälleen ison aurinkopatjan. Kymmenelle hengelle rekisteröidyssä veneessä viihtyy vesillä pidempäänkin, vaikka runkonopeutta körötellen. Erinomaisesti toteutettu vesi-wc aukeaa aurinkopatjan alta ja tarjoaa kävijälle näkösuojaa sivuille avautuvine kangasseinineen. Hyvin toteutettua konstruktiota kannattaisi käydä muidenkin venevalmistajien ihmettelemässä.

Hinta ei vielä saatavilla.

Lisätiedot: Futuro Boats

Joka kelin matkavene

Wellcraft 355 Commuter

Wellcraft 355 Commuter on vene jollaisia Suomessa osataan arvostaa, vaikkakin triplakoneasennukset ovat vesillämme harvinaisia. Turvallisilla kansikuluilla, korkealla kynnyksellä ja tukevilla sivuovilla varustettu vene viestii kaikilta osin kelpaavansa pidempiinkin siirtymiin monenlaisissa olosuhteissa. Kuljettajan ergonomia on niin ikään enemmän kuin kohdallaan. Ohjauspyörän ja kaasukahvojen sijainti osuvat kipparin käsiin luontevasti. Liki 12-metrinen ja kolmella 350-hevosvoimaisella Mercurylla 50 solmua laukkaava vene ei kuitenkaan koostaan huolimatta ole varsinainen perhevene. Makuuhyttejä löytyy tasan yksi keulasta. Keskihytistä luopuminen on mahdollistanut virtaviivaisen ajohytin. Hinta alkaen 475 540 euroa.

Lisätiedot: Nautical Partners

Entistä enemmän neliöitä

Jeanneau Merry Fisher 1095 Fly

Jeanneau Merry Fisher 1095 Fly on malliston toiseksi suurin matkavene. Tutun 1095-mallin uusi yläohjaamollinen versio tekee hyvin toteutetusta ja kabiinijärjestelyiltään toimivasta veneestä vieläkin monipuolisemman. Reilulla asumisväljyydellä ja peräti kolmella makuuhytillä toteutettu vene kasvaa toki yläohjaamon myötä entistäkin korkeammaksi lisäten sivutuuliherkkyyttä. Avara salonki ruokailuryhmineen ja tilavine penttereineen mahdollistaa perheen pidemmätkin lomamatkat. Yläohjaamossa matkustaa kauniilla säällä kipparin lisäksi muutkin halukkaat ja istuimet muuntuvat myös aurinkopatjoiksi. 1095-malliin, kuten myös suurempaan 1295-veneeseen on moottorivaihtoehdoiksi tarjolla vain ulkoperäasennus. Hinta kahdella 300 hevosvoiman Mercurylla on 349 900 euroa.

Lisätiedot: Nautical Partners

Harvojen herkkua

Brabus Shadow 900 XC Cross Cabin

Brabus Shadow 900 XC Cross Cabin keräsi pienempiä ja vähän isompiakin veneilijöitä ympärilleen ollen yksi messujen kuvatuimmista veneistä. Tummanvihreän special editionin kansia hallitsevat Brabus-kuosilla tikatut oranssit patjat. Sisällä Brabuksen hillitty vaalean harmaa sisustus jatkuu kautta veneen. Mukavuuksia ei liiemmin ole tarjolla. Tämä vene on rakennettu suorituskyky edellä parhaista raaka-aineista.

Nahka, patjat ja muut materiaalit noudattavat Brabus-laatua ja Mercuryn 450R-koneet tarjoavat elämyksistä nauttiville matkustajille kuudenkymmenen solmun nopeuden. Maineella on myös hintansa, tällä kyseisellä messuveneellä se on 785 800 euroa.

Lisätiedot: Boatcenter

Pienimmällä vastuksella

Candela C-8

Candela C-8 oli yksi messujen kiinnostavimmista veneistä. Vaikka Candela nähtiin kesällä Uivassa, messukeskuksessa kävijöille tarjoutui mahdollisuus päästä tutkimaan vedenalaisia rakenteita, foileja ja huikean kompaktisti pakattua 50kW:n propulsiota. Se myös paljasti rakenteen haavoittuvuuden esimerkiksi kylkeä laituriin ajettaessa. Siipi tulee runkolinjan ulkopuolelle ja saattaa huolimattomasti ajettaessa tarttua esimerkiksi laiturin kiinnityskettinkeihin.

Varsinaisesta yleiskäyttöveneestä ei toki muutenkaan voitane puhua. Jos automaailmaan vertaa, niin kyllä Lamborghininkin ostaja tietää, ettei auto ole parhaimmillaan pysäköintihallien rampeissa. Ehkä Candelaa voisikin kutsua superveneeksi automaailmaa mukaillen. Kahden kappaleen viikkotuotantovauhti kuitenkin osoittaa, että superveneille on maailmalla tilausta. Messuyksilön hinta on 409 000 euroa.

Lisätiedot: Candela ja Telva

 

Lue myös nämä

X